Arkiston etusivulle

 

 

 

 

Arkiston etusivulle

 Jussi Pesonen

 


Jussi Pesonen
Kuva: Jouni Valkeeniemi



Pesonen on vahvarakenteinen laitahyökkääjä, joka tuli Ilvekseen Jokereista viime kauden päätteeksi. Kaudella 2000-01 Jussi kokosi JYPin paidassa 25 tehopistettä ja siirtyi suurin odotuksin helsinkiläisjätin riveihin. Kuten varsin monelle muullekin pelaajalle, lopullisen läpimurron tekeminen Jokereissa osoittautui vaikeaksi myös Pesoselle. Maisemanvaihdoksen myötä mies toivoo saavansa uralleen uuden nosteen.

Muuramessa syntynyt Pesonen on suoraviivainen ja fyysinen pelaaja, joka pystyy kaivamaan kiekkoja kulmista ketjukavereilleen. Jussia pidetään myös erinomaisena maskipelaajana, jota on vaikea siirtää pois maalin edestä peittämästä veskarin näkökenttää. Kolmesti urallaan runkosarjassa kymmeneen tehtyyn maaliin yltäneeltä Pesoselta on lupa odottaa osumia myös Ilves-paidassa. Kovaa taklaavan keskisuomalaisen heikkoutena on pidetty kiekollista pelaamista, johon lienee odotettavissa parannusta Vaclav Sykoran kiekkoakatemiassa.

Jo 7 kautta ja 33 playoff-ottelua SM-liigassa pelannut Pesonen tuo Ilveksen joukkueeseen arvokasta kokemusta kovista peleistä. Hänen odotetaan vahvistavan tupsukorvien hyökkäyskalustoa erikoisosaamisellaan ja nousevan myös ratkaisijaksi tasaisin väliajoin. Harjoituksissa mies on osoittanut hyvää työmoraalia, joka henkii halua karistaa Jokeriajan pettymykset harteilta.



Tilastot

Runkosarja

Kausi

Joukkue

Sarja

O

M

S

P

JM

1995-96

JyPHT Jyväskylä

SM-A

2

0

0

0

0 min

1995-96

JyPHT Jyväskylä

SM-B

27

3

6

9

32 min

1996-97

JyPHT Jyväskylä

SM-A

16

1

0

1

6 min

1996-97

JyPHT Jyväskylä

SM-B

23

9

10

19

38 min

1997-98

JYP Jyväskylä

SML

17

1

2

3

6 min

1997-98

JYP Jyväskylä

SM-A

25

9

10

19

38 min

1998-99

JYP Jyväskylä

SML

27

1

4

5

10 min

1998-99

JYP Jyväskylä

SM-A

23

10

7

17

34 min

1999-00

JYP Jyväskylä

SML

51

4

6

10

83 min

1999-00

JYP Jyväskylä

SM-A

5

4

3

7

2 min

2000-01

JYP Jyväskylä

SML

49

11

14

25

34 min

2001-02

Jokerit Helsinki

SML

53

11

6

17

24 min

2002-03

Jokerit Helsinki

SML

52

10

10

20

18 min

2003-04

Jokerit Helsinki

SML

47

6

5

11

41 min

2004-05

Ilves Tampere

SML

50

10

14

24

126 min

Playoffs

Kausi

Joukkue

Sarja

O

M

S

P

JM

1998-99

JYP Jyväskylä

SML

3

0

0

0

2 min

1999-00

JYP Jyväskylä

SM-A

2

0

0

0

12 min

2001-02

Jokerit Helsinki

SML

12

2

2

4

2 min

2002-03

Jokerit Helsinki

SML

10

1

0

1

27 min

2003-04

Jokerit Helsinki

SML

8

1

1

2

6 min

2004-05

Ilves Tampere

SML

5

0

1

1

25 min


 

 

 

 

^^ Ylös 

29


Jussi Pesonen


Pelipaikka: hyökkääjä
Syntymäaika: 23.5.1979
Syntymäpaikka: Muurame
Pituus: 186 cm
Paino: 93 kg
Maila: left
SM-liiga yht: 346 ottelua, 54+61=115, 344 min
SM-liiga play off yht: 38 ottelua, 4+4=8, 62 min

Juha Pitkämäki

Juuso Riksman

Vesa Toskala

Tuukka Rask

Toni Niemi

Joonas Rönnberg

Ville Koistinen

Teemu Jääskeläinen

Cory Murphy

Sami Helenius

Ismo Kuoppala

Henri Laurila

Juha Alén

Ossi Pellinen

Tommi Välimaa

Marko Anttila

Marko Luomala

Timo Peltomaa

Ville Leino

Steve Kariya

Hannes Hyvönen

Patrik Stefan

Jukka Tiilikainen

Jussi Pesonen

Tommi Jäminki

Tommi Turunen

Raimo Helminen

Simo Vidgren

Matti Kaipainen



<< Edustusjoukkueen etusivu

© Ilves-Hockey Oy / Poika Kotiin Oy 2003-2005
Ilves.comissa julkaistavien valokuvien osittainenkin lainaaminen ilman tekijänoikeuksien omistajan lupaa on kielletty.

Toimitus | Arkisto | Palaute