Arkiston etusivulle

 

 

 

 

Arkiston etusivulle

Otteluraportti: Ilves-HPK 1-7 (0-5, 0-1, 1-1)

 

HPK tyrmäsi avauserässä

(5.2.2004) Ilveksen ja HPK:n lauantai-illan odotettu liigakamppailu lässähti melkoiseksi pannukakuksi jo avauserässä. Uskomattomalla prosentilla paikoistaan viimeistellyt vierasjoukkue latoi limpun peräti viisi kertaa Juha Pitkämäen selän taakse ja näin ottelu oli ohi jo ennen kuin se ehti kunnolla alkaakaan. Loput kaksi erää Kerho leikitteli hengettömän kotijoukkueen kustannuksella ja voitti pelin lopulta murskanumeroin 7-1. Illan tappio oli kova kolaus Ilveksen haaveille kuuden parhaan joukkoon pääsemisestä runkosarjassa, varsinkin kun pahimmat kilpakumppanit TPS ja Lukko voittivat omat ottelunsa.

Hyvösen jäähyt kääntävät ottelun suunnan

Ottelun ensimmäiset minuutit lupailivat vielä hyvää kotijoukkueelle. Heti ensimmäisessä vaihdossa loukkaantumisen jälkeen paluun tehneen Patrik Stefanin johtama ykkösnyrkki oli lähellä värkätä avausmaalin tupsukorville. Steve Kariya pääsi nousemaan kulmasta vapaasti maalin eteen, mutta Mika Norosen ohittaminen ei onnistunut, vaikka reboundistakin tarjoutui vielä siihen mahdollisuus.

Tämän jälkeenkin ottelu kulki Ilveksen hallinnassa aina siihen saakka, kunnes Hannes Hyvöselle vihellettiin kaksiminuuttinen ajassa 6.37. Ylivoiman aikana Jyrki Louhi laukoi yllättäen pienestä kulmasta ja torjunnasta tullut irtokiekko pomppi kuin tarjottimella suoraan Vladimir Sicakille, jolla oli helppo työ jatkaa pikkumusta puolityhjään maaliin.

Erän puolivälin jälkeen HPK iski toistamiseen salaman lailla ja siirtyi kahden maalin johtoasemaan. Ritaripaidat katkaisivat Ilveksen hyökkäykseenlähdön keskialueella ja parilla siirrolla kiekko olikin jo maalissa. Janne Laakkonen antoi ratkaisevan syötön maalin eteen, jossa Oliver Setzinger harhautti Juha Pitkämäen ulos tilanteesta ja siirsi sen jälkeen kiekon tyhjiin.

0-2 -tilanteessa Ilveksellä oli vielä yritystä pelissään ja yksi kavennusmaali olisi saattanut muuttaa ottelun käsikirjoitusta. Jussi Pesonen pääsi mm. läpiajoon, muttei onnistunut aivan nostamaan kiekkoa kyljelleen syöksyneen Mika Norosen ylitse.

Erän viimeisellä viidellä minuutilla ottelu karkasi sitten Ilveksen käsistä. Kolmas maali oli jo lähellä, kun Toni Mäkiaho karkasi alivoimalla puhtaaseen läpiajoon, mutta tämän tilanteen Pitkämäki vielä selvitti.

Ajassa 14.59 Hannes Hyvönen sai jo erän kolmannen rangaistuksensa. Hyvönen oli ottanut jo yhden typerän hyökkäyspään jäähyn aikaisemmin erässä ja sama tilanne toistui, kun tulisieluinen maalitykki huitaisi vihellyksen jälkeen järjettömästi kyynärpäällä HPK-pelaajaa. Hyvösen täysin typerä temppu kostautui pahimmalla mahdollisella tavalla, kun HPK siirtyi ylivoimalla jo 3-0 -johtoon. Jukka Voutilaiselle avautui irtokiekosta tilaisuus napauttaa peliväline puolityhjään maaliin. Hetken näytti siltä, että Juha Pitkämäki ehti venymään upeaan pelastukseen, mutta videotarkistus todisti Tauben räpylän käyneen harmittavasti kiekon kanssa maalin puolella.

Vierailijoiden kolmannen osuman jälkeen Ilves lamaantui totaalisesti eikä kotijoukkueella tämän jälkeen kulkenut enää luistin sen paremmin kuin järkikään. Ajassa 18.20 HPK laittoi lisää lunta tupaan. Ilveksen koko viisikko seisoi paikoillaan ja teki kuin kunniakujaa toisesta aallosta maalintekoon nousseelle Jukka Laamaselle. Ainoastaan 11 sekuntia myöhemmin Kerho voitti aloituksen hyökkäyspäässä, minkä jälkeen Jyrki Louhi ohjasi Laamasen laukauksen verkon perukoille. Tilanne oli näin lähes uskomattomasti jo 5-0 ritaripaidoille ja ottelu sitä myöden ohi.

Viime hetken rankkari pilaa Norosen nollapelin

Kahden viimeisen erän tapahtumiin ei sitten tarvitsekaan paljon palstatilaa uhrata. Ilves ei löytänyt toivottomassa tilanteessa enää minkäänlaista henkeä peliinsä ja vierailijoidenkin suurin maalinälkä tuntui olevan tyydytetty. Kerho pyöritteli Ilvestä välillä leikittelevään tyyliin, kun taas tupsukorvat eivät saaneet luotua edes kunnon maalitilanteita.

Toisen erän ainoasta osumasta vastasi HPK:n Jani Rita. Patrik Stefan tavoitteli alivoimalla HPK-pakkien taakse livahtanutta Steve Kariyaa, mutta läpisyöttö katkaistiin keskialueella. Tämän jälkeen Tuomas Eskelinen vei kiekon alueelle ja jätti pelivälineen Ridalle, jonka lämäri upposi erätauolla Ilveksen maalin suulle vaihdetun Juuso Riksmanin längistä sisään.

Kolmannessa erässä Josh Holden ohjasi maalin edestä Kerhon seitsemännen osuman ja Ilveskin sai sentään rikottua kuparisensa. Viimeiselle mahdolliselle hetkellä tupsukorvat tosin osumansa säästivät. Hannes Hyvönen kaadettiin nimittäin puolittaisessa läpiajossa ainoastaan 4 sekuntia ennen päätössummeria ja Jyri Rönn laittoi hieman kyseenalaisesti kädet ristiin päänsä päälle. Sysimustalle illalle saatiin näin joka tapauksessa edes positiivinen loppu, kun Hyvönen onnistui rankkarissa harhauttamaan Mika Norosen ja rikkomaan samalla tämän jo äärimmäisen lähellä siintäneen nollapelin. Rumat loppunumerot 1-7 eivät kuitenkaan sen paremmin kotiyleisöä kuin Ilveksen pelaajiakaan juuri hymyilyttänyt.

Ottelu pähkinänkuoressa

PIKA-ANALYYSI PELITAPAHTUMISTA:
Ilves aloitti ottelun vahvasti, muttei saanut aikaiseksi avausmaalia, jonka avulla kamppailusta olisi saattanut muodostua ihan erilainen kuin nyt. HPK käytti Ilveksen virheet ja jäähyilyn todella tylyllä tavalla hyödykseen. Kerho tuntui osuvan jokaisesta mahdollisesta tilanteesta ja 0-3 -osuman jälkeen Ilveksen peli hajosi totaalisesti. Vierasjoukkue vei avauserän nimiinsä peräti 5-0 ja kaksi viimeistä erää olivat tämän jälkeen enää vain pelkkä muodollisuus.

OTTELUN RATKAISUT:
HPK:n tappavan tehokas viimeistely avauserässä, vaikka kiekkokin toki pomppi melko suotuisasti vieraille. Joukkueena Kerho oli joka tapauksessa tänään valovuoden Ilvestä edellä.

ILVEKSEN PARHAAT:
Ilveksen esitys oli kokonaisuudessaan sen verran luokaton, että yhtään pelaajaa ei voi nostaa positiivisessa mielessä esiin.

ILVEKSEN PLUSSAT JA MIINUKSET:
- Joukkueen selkäranka katkesi käsittämättömällä tavalla parin takaiskumaalin jälkeen.
- Liike, asenne ja joukkueen eteen pelaaminen olivat tänään nollassa.
- Kahdessa viimeisessä erässä olisi yleisölle pitänyt yrittää tarjota edes jotain nähtävää, vaikka ottelu olikin jo ratkennut.
- Niin loistava pelaaja kuin Hannes Hyvönen onkin niin tämän päivän kaltaisia typeriä turhautumisjäähyjä ei soisi mieheltä näkevän enää yhtään tällä kaudella.
- Ylivoimapeli ei toiminut ollenkaan missään vaiheessa ottelua.

ERIKOISTA:
HPK latoi reilun viikon sisään toista kertaa Ilveksen verkkoon viisi osumaa yhden erän aikana.

SEURAAVA OTTELU:
Puolentoista viikon tauon jälkeen kotiottelu torstaina 17.2. Bluesia vastaan.



Otteluraportti: Toni Hyytinen


> Lähetä sivu kaverillesi

> Tulosta tämä sivu

 

 

 

^^ Ylös 

Ottelupöytäkirja

I erä
Maalit
7.09 Vladimir Sicak (Jyrki Louhi) 0-1 yv.
11.43 Oliver Setzinger (Janne Laakkonen, Jukka Laamanen) 0-2
15.48 Jukka Voutilainen (Laamanen) 0-3 yv.
18.20 Laamanen (Laakkonen, Jani Hassinen) 0-4
18.31 Louhi (Laamanen, Riku Hahl) 0-5
Rangaistukset
0.22 Jukka Voutilainen, HPK 2 min. Korkea maila
6.37 Hannes Hyvönen, Ilves 2 min. Koukkaaminen
8.35 Hannes Hyvönen, Ilves 2 min. Korkea maila
12.42 Vladimir Sicak, HPK 2 min. Koukkaaminen
14.59 Hannes Hyvönen, Ilves 2 min. Väkivaltaisuus
19.59 Jani Hassinen, HPK 2 min. Estäminen
II erä
Maalit
26.31 Jani Rita (Tuomas Eskelinen, Setzinger) 0-6 yv.
Rangaistukset
21.35 Toni Mäkiaho, HPK 2 min. Koukkaaminen
26.00 Juha Alen, Ilves 2 min. Kampitus
29.29 Jukka Tiilikainen, Ilves 2 min. Koukkaaminen
34.38 Cory Murphy, Ilves 2 min. Koukkaaminen
37.15 Joukkuerangaistus, HPK 2 min. Liian monta pelaajaa jäällä
III erä
Maalit
53.32 Josh Holden (Setzinger) 0-7
59.56 Hannes Hyvönen 21 1-7 av. rl.
Rangaistukset
45.35 Jyrki Louhi, HPK 2 min. Väkivaltaisuus
53.57 Jukka Tiilikainen, Ilves 2 min. Koukkaaminen
54.57 Jukka Voutilainen, HPK 2 min. Koukkaaminen
57.33 Rostislav Klesla, HPK 2 min. Koukkaaminen
57.59 Jukka Tiilikainen, Ilves 2 min. Korkea maila
Maalivahdit
Juha Pitkämäki, Ilves (vaihto 20.00) 10+(0)+(0)=10
Juuso Riksman, Ilves (0)+14+6=20
Mika Noronen, HPK 9+9+7=25
Jäähyt
Ilves 8 x 2 min.
HPK 8 x 2 min
Tuomaristo
Jyri Rönn, päätuomari
Antti Hämäläinen, linjatuomari
Kare Väisänen, linjatuomari
Yleisömäärä
6051
Palkitut
Kolme tähteä: Jukka Laamanen, HPK
Kaksi tähteä: Jyrki Louhi, HPK
Yksi tähti: Mika Noronen, HPK
Expert-pelaaja: Jukka Laamanen, HPK
Ottelun Vakuuttaja: Cory Murphy, Ilves
Ilveksen kentälliset
Kariya-Stefan-Hyvönen
Jääskeläinen-Murphy
Pesonen-Kaipainen-Tiilikainen
Koistinen-Rönnberg
Anttila-Turunen-Peltomaa
Alen-Laurila
Luomala-Leino-Vidgren, (Jäminki)
Kuoppala
 

 

> Tilastot

© Ilves-Hockey Oy / Poika Kotiin Oy 2003-2005
Ilves.comissa julkaistavien valokuvien osittainenkin lainaaminen ilman tekijänoikeuksien omistajan lupaa on kielletty.

Toimitus | Arkisto | Palaute