Otteluraportti: Lukko-Ilves 5-1 (0-0, 3-1, 2-0)
Raumalla farssin ainekset
(7.1.2005) Ilves jäi pahasti alakynteen tärkeässä kuuden pisteen kamppailussa Lukkoa vastaan. Raumalaiset ratkaisivat ottelun käytännössä
jo toisessa erässä, jossa kettupaidat iskivät kolme peräkkäistä osumaa. Kolmannessa erässä ottelun jo ratkettua päätuomari Tom Laaksonen
laittoi kerta toisensa jälkeen Ilves-pelaajan jäähyaitioon. Turhautumisen myötä tilanne räjähti lopulta käsiin ja peräti
seitsemän pelaajaa lensi tappelunujakoiden seurauksena ulos ottelusta. Lukon 5-1 -päättyneestä voitto-ottelusta riittääkin
varmasti paljon jälkipyykkiä. Sen oleellisimman eli kolme sarjapistettä vei siis kuitenkin kotijoukkue Lukko.
Maaliton avauserä
Ensimmäisessä erässä peli oli molemmin puolin erittäin tarkkaa eikä vaarallisilla maalitilanteilla sen myötä juurikaan
juhlittu. Lukko oli kiekollisessa pelissä hienokseltaan niskan päällä, mutta kovin pahoja mylläköitä ei kotijoukkuekaan pystynyt Ilveksen
alueelle järjestämään.
Erän ehkä vaarallisin tilanne nähtiin juuri ennen kymmenen peliminuutin täyttymistä. Ilves hukkasi kiekon omalla siniviivalla ja kun
koko hyökkäyskolmikko oli jo ehtinyt spurtata kohti hyökkäyspäätyä, avautui raumalaisille peräti 3-1 -ylivoimahyökkäys. Juha
Pitkämäki pelasti kuitenkin kiperältä näyttäneen tilanteen ja näin ottelu säilyi maalittomana.
Lukko sai erässä kaksi ylivoimamahdollisuutta Ilveksen nollaa vastaan. Raumalaisten ylivoimakuvio oli molemmilla kerroilla
pitkät tovit kunnossa, mutta kovinkaan laadukkaita laukauksia kotijoukkue ei silti saanut aikaiseksi.
Ilveksen maalitilanteet olivat avauserässä todella vähissä. Patrik Stefanin johtama ykkösnyrkki repi kuitenkin pari kertaa
Lukon viisikkopuolustuksen rikki. Erän lopussa Stefan vapautti hienolla syötöllä Hannes Hyvösen puolittaiseen läpiajoon, mutta
Dwayne Roloson ei ollut yllätettävissä.
Avauserä jäi pelitapahtumia hyvin kuvaavasti maalittomaksi.
Lukolla viiden minuutin tehojakso
Toisen erän ensimmäisellä puoliskolla tasaiselta vaikuttanut kamppailu kääntyi yllättävän selkeästi kotijoukkueen eduksi. Ilveksen kohtaloksi
koitui synkkä viisiminuuttinen, jonka aikana Lukko leipoi kiekon peräti kolmesti Juha Pitkämäen selän taakse.
Avausmaalin kettupaidat juonivat ylivoimalla. Steve Larouche heitti millintarkan passin takanurkalle, josta Toni Koivistolla
oli suhteellisen helppo työ jatkaa pikkumusta verkon perukoille.
Takaiskun jälkeen Ilveksen viisikkopeliin tuli aukkoja ja
Lukko rokotti petolauman pienistä virheistä armotta. 2-0 -osuma syntyi ajassa 25.08 3-2 -ylivoimahyökkäyksestä.
Joni Yli-Torkko pelasi kiekon järjellä takamiehen paikalle Markku Tähtiselle, joka tälläsi limpun empimättä
oikeaan osoitteeseen ohi Pitkämäen.
Reilua minuuttia myöhemmin Ilvekselle tarjoutui tilaisuus päästä uudelleen peliin mukaan.
Tupsukorville avautui nimittäin yllättäen kahdella nollaa vastaan hyökkäys, mutta Teemu Jääskeläisen
ihmeellisen jättösyötön jälkeen tilanne kuivui kokoon.
Lukon hyökkäyksissä oli sen sijaan huomattavasti enemmän ideaa ja ajassa 27.25 kotiyleisö pääsi tuulettamaan jälleen
täysosumaa. Neljällä neljää vastaan pelattaessa Ilves sortui taas pieneen nukahdukseen ja raumalaiset
karkasivat 2-1 -ylivoimahyökkäykseen. SM-liigan pistepörssiä johtavan Pasi Saarelan upean esityön jälkeen Markku Tähtinen
pääsi noukkimaan hedelmät ja viimeistelemään jo illan toisen osumansa.
Ilves sai erän loppupuolella kuin lahjana kavennusmaalin 3-1:een. Ismo Kuoppalan siniviivan takaa lähettämä
lämäri upposi nimittäin kaikkien suureksi hämmästykseksi Dwayne Rolosonin selän taakse. Toiseenkin kavennukseen Ilveksellä
oli vielä eväät, sillä melkein välittömästi 3-1 -maalin jälkeen petolauma pääsi pelaamaan ensimmäistä kertaa ottelussa
ylivoimapeliä. Sen aikana Patrik Stefan tarjoili yhden avopaikan Teemu Jääskeläiselle, mutta juuri jatkosopimuksen Ilveksen
kanssa solminut luottopuolustaja ei onnistunut tyhjän maalin edessäkään viimeistelyssä.
Kahden erän jälkeen kotijoukkue oli vahvasti kiinni tärkeässä voitossa johdettuaan kamppailua maalein 3-1.
Laaksonen laittaa taas show'n pystyyn
Kolmannesta erästä muodostui melkoisen erikoinen näytös. Erän ensimmäisellä puoliskolla Lukko kuitenkin ratkaisi
ensin ottelun lopullisesti edukseen. Hal Gill vei erän alussa ylivoimalla raumalaiset 4-1 -johtoon ja
ajassa 47.35 Pasi Saarelan hirmulämärillä numerot muuttuivat jo 5-1:een.
Ottelu oli siis jo ratkennut ja normaalin kaavan mukaan viimeiset hetket olisi vain pelailtu pois. Päätuomari
Tom Laaksosella oli kuitenkin tarve nousta vielä ottelussa esiin. Niin Ilveksen pelaajien kuin kannattajienkin
hermoja jo moneen otteeseen aikaisemminkin tällä kaudella koetellut Laaksonen lähetti seuraavien minuuttien aikana
ilvesläisiä jatkuvalla syötöllä jäähyaitioon. Lukko pääsi pelaamaan pitkät tovit 5-3 -ylivoimaa, mutta suurin
maalinälkä tuntui kotijoukkueella olevan jo tyydytetty.
Ilveksen pinna paloi lopulta huonoon otteluun ja yksipuolisiin jäähyvihellyksiin. Molemminpuolisten
pikkukoiruuksien myötä homma karkasi pariin otteeseen pahasti käsistä ja kenttä muuttui lähinnä
taistelutantereeksi. Kahden ison mylläkän seurauksena peräti seitsemän pelaajaa sai suihkukomennuksen.
Ilveksestä ulos ajettiin Patrik Stefan, Hannes Hyvönen, Sami Helenius ja Timo Peltomaa.
Lukko voitti tärkeän ottelun maalein 5-1 ja karkasi 2 ottelua vähemmän pelanneena jo kahdeksan pisteen
päähän Ilveksestä. Ottelun jälkipunti jatkunee vielä pitkään. Ilveksellä seuraava liigakamppailu on edessä
sunnuntaina, jolloin TV-ottelussa vastaan asettuu JYP. Viimeistään huomenna selvinnee, kuinka monta tupsukorvaa
on tuolloin pelikiellossa tämän illan farssin seurauksena.
Otteluraportti: Toni Hyytinen
Lähetä sivu kaverillesi
Tulosta tämä sivu
^^ Ylös
|
Ottelupöytäkirja
|
| I erä |
| Maalit |
| Erä maaliton |
| Rangaistukset |
| 4.53 Jukka Tiilikainen, Ilves 2 min. Koukkaaminen |
| 15.56 Ville Koistinen, Ilves 2 min. Korkea maila |
| 17.12 Henri Laurila, Ilves 2 min. Väkivaltaisuus |
| 17.12 Steve Larouche, Lukko 2 min. Väkivaltaisuus |
| II erä |
| Maalit |
|
| 23.16 Toni Koivisto (Steve Larouche, Hal Gill) 1-0 yv. |
| 25.08 Markku Tähtinen (Joni Yli-Torkko, Ilkka Heikkinen) 2-0 |
| 27.25 Tähtinen (Pasi Saarela, Tomi Pettinen) 3-0 tv. |
| 36.42 Ismo Kuoppala (Marko Luomala, Joonas Rönnberg 2) 3-1 |
| Rangaistukset |
| 22.50 Jukka Tiilikainen, Ilves 2 min. Kampitus |
| 26.20 Joonas Rönnberg, Ilves 2 min. Kiinnipitäminen |
| 26.20 Shayne Toporowski, Lukko 2 min. Väkivaltaisuus |
| 37.01 Toni Porkka, Lukko 2 min. Estäminen |
| 38.27 Timo Peltomaa, Ilves 2 min. Koukkaaminen |
| III erä |
| Maalit |
| 43.47 Gill (Larouche, Shayne Toporowski) 4-1 yv. |
| 47.35 Saarela (Sami Torkki, Esa Pirnes) 5-1 |
| Rangaistukset |
| 42.37 Joonas Rönnberg, Ilves 2 min. Kampitus |
| 48.05 Joonas Rönnberg, Ilves 2 min. Polvitaklaus |
| 48.28 Cory Murphy, Ilves 2 min. Mailasta kiinnipitäminen |
| 49.44 Ville Koistinen, Ilves 2 min. Kampitus |
| 52.09 Sami Helenius, Ilves 2 min. Koukkaaminen |
| 52.31 Ville Koistinen, Ilves 2 min. Koukkaaminen |
| 54.33 Sami Helenius, Ilves 2 min. Pelin viivyttäminen ja 20 min. Väkivaltaisuus |
| 54.33 Shayne Toporowski, Lukko 2 min. Huitominen ja 5+20 min. Väkivaltaisuus |
| 54.33 Hannes Hyvönen, Ilves 25 min. Poikittainen maila |
| 54.33 Patrik Stefan, Ilves 5+20 min. Väkivaltaisuus |
| 54.33 Hal Gill, Lukko 25 min. Väkivaltaisuus |
| 55.33 Timo Peltomaa, Ilves 25 min. Väkivaltaisuus |
| 55.33 Joonas Rönnberg, Ilves 2 min. Laitataklaus + 2 min. Väkivaltaisuus |
| 55.33 Sami Torkki, Lukko 2 min. Väkivaltaisuus |
| 55.33 Esa Pirnes, Lukko 25 min. Väkivaltaisuus |
| Maalivahdit |
| Dwayne Roloson, Lukko 7+10+6=23 |
| Juha Pitkämäki, Ilves 16+5+16=37 |
| Jäähyt |
| Lukko 5 x 2 min + 1 x 5 min + 1 x 20 min + 2 x 25 min |
| Ilves 16 x 2 min + 1 x 5 min + 2 x 20 min + 2 x 25 min |
| Tuomaristo |
| Tom Laaksonen, päätuomari |
| Antti Lajunen, linjatuomari |
| Petri Nokisalmi, linjatuomari |
| Yleisömäärä |
| 3869 |
| Palkitut |
| Kolme tähteä: Markku Tähtinen, Lukko |
| Kaksi tähteä: Steve Larouche, Lukko |
| Yksi tähti: Tomi Pettinen, Lukko |
| Expert-pelaaja: Markku Tähtinen, Lukko |
| Ottelun Vakuuttaja: Markku Tähtinen, Lukko |
| Ilveksen
kentälliset |
| Kariya-Stefan-Hyvönen |
| Jääskeläinen-Murphy |
| Pesonen-Helminen-Peltomaa |
| Koistinen-Laurila |
| Tiilikainen-Turunen-Jäminki
|
| Kuoppala-Helenius |
| Luomala-Leino-Suvanto, Vidgren |
| Rönnberg
|
| |
|
|
Tilastot
|