Arkiston etusivulle

 

 

 

 

Arkiston etusivulle

Otteluraportti: Ilves-TPS 4-6 (1-1, 0-3, 3-2)

 

Ilvekselle kauden ensimmäinen kotitappio

(9.10.2004) Lauantai-illan myöhäiskamppailu Ilves-TPS tarjosi Hakametsän yleisölle värikästä jääkiekkoviihdettä. Todella kovalla asenteella kaukalossa taistellut kotijoukkue oli ottelussa pelillisesti niskan päällä, mutta turkulaiset rokottivat petolaumaa virheistä kovalla kädellä. Vaihtelevien tapahtumien jälkeen TPS kuittasi sarjapisteet itselleen maalein 6-4. Vierailijoiden näkyvin hahmo oli Jari Kauppila, kun taas Ilveksestä vauhdissa oli etenkin parivaljakko Marko Luomala-Jesse Niinimäki.

Kauppilan yksilösuoritus säväyttää

Ilves tuli otteluun erinomaisella asenteella ja TPS ajettiin avauserässä puolustuskannalle. Tupsukorvien peli oli ajoittain erittäinkin näyttävän näköistä, mutta totuuden nimessä on sanottava, että kiekon kanssa kikkailtiin lähinnä vain maalintekosektorin ulkopuolella. TPS puolusti tärkeimmän alueen kurinalaisesti eikä Ilves saanut juurikaan luotua kunnon maalipaikkoja.

Yksi esimerkki Ilveksen tehottomasta pyörityksestä saatiin heti ottelun alussa, kun Jesse Niinimäen johtama hyökkäysketju oli ensimmäistä kertaa jäällä. Niinimäen vitja pyöritti peliä hienosti hyökkäysalueella lähes minuutin ajan, mutta tämän tuloksena oli vain pari pienehköstä kulmasta lähtenyttä laukausta. Yleisön näyttävä myllytys joka tapauksessa sytytti.

Ilveksen pirteä alku tuotti konkreettista tulosta lopulta ajassa 5.11, kun petolauma värkkäsi avausmaalin TPS:n siirretyn rangaistuksen aikana. Mikko Suvanto heitti kiekon laidan vierestä maalin eteen Jesse Niinimäelle, joka jatkoi limpun yhdellä kosketuksella maalin toiselle puolelle. Oikeassa paikassa oikeaan aikaan ollut Tommi Jäminki sai siirtää pelivälineen täysin tyhjään maaliin ja avasi samalla tämän kauden maalitilinsä.

Molempien joukkueiden puolustaessa hyvin vielä tässä vaiheessa ottelua ei avauserässä kovin montaa todellista tekopaikkaa nähty. 15 minuutin kohdalla TPS:n Jari Kauppila taikoi kuitenkin tasoitusmaalin loistavalla yksilösuorituksella. Hieman liian passiivisesti tilanteessa pelannut Ville Koistinen vietiin komeasti sille kuuluisalle kebab-kioskille, kun Kauppila lirutti kiekon ensin omien jalkojensa välistä rystypuolelle ja tuikkasi sen jälkeen pikkumustan tarkasti alanurkkaan. Illan ehdottomasti komein täysosuma oli nähnyt näin päivänvalon ja sen turvin altavastaajana avauserässä ollut TPS selvisi tasanumeroissa erätauolle.

TPS latoo kolme maalia kakkoserässä

Tasainen toinen erä kääntyi maalien valossa selkeästi vierailijoiden eduksi. TPS:llä oli hieman onneakin matkassa mukana ja niinpä Juha Pitkämäki joutui poimimaan kiekon toisessa erässä kolmesti selkänsä takaa.

TPS:n karkumatka alkoi ajassa 24.15. Hyökkäyspään aloitusvoiton jälkeen kiekko tuli David Schneiderille, jonka siniviivakuti ohjautui Ilveksen omasta mailasta aivan tolpan juureen. Taubella ei ollut näin juurikaan mahdollisuuksia estää turkulaisten 2-1 -johtomaalin syntymistä.

Ilveksellä oli TPS:n osuman jälkeen parikin erinomaista tilannetta tasoittaa ottelu. Simo Vidgrenille pelatiin pian maalin jälkeen avopaikka takanurkalle, mutta kauden tulokkaan tittelistä tiukasti taisteleva Vidgren ei saanut limppua puolityhjään maaliin. Tomi Sykön rangaistuksen aikana puolestaan Cory Murhpy väläytti viime kauden tyylistä osaamistaan. Murphy pääsi maltillisen valelaukauksen jälkeen yrittämään osumaa parhaalta mahdolliselta tekopaikalta, mutta laukaus ei valitettavasti löytänyt oikeaan osoitteeseen.

Kun Ilves ei omia tekopaikkojaan käyttänyt hyödyksi, tuli TPS ja rankaisi kylmästi heti kun tilaisuus koitti. Tomi Sykön rangaistusta oli 2 sekuntia jäljellä, kun Ilveksellä oli hyökkäyspään aloitus. Alokasmaisesti tupsukorvat eivät noteeranneet mitenkään jäähyaitiosta vapautunutta Sykköä ja niinpä tämä vapautettiin avaussyötöllä läpiajoon, jonka päätteeksi Sykkö laukoi kiekon ranteella tarkasti takanurkkaan.

Erän lopussa ottelun päätuomari Jari Levonen otti varsin isoa roolin itselleen. Ensin Ville Koistinen passitettiin tuplakakkoselle tilanteessa, jossa Levonen jopa itse oli väärin sijoittuneena avittamassa Koistisen mailan nousemista Jari Kauppilan kasvoihin. Lisää seurasi pari minuuttia myöhemmin, kun Sami Helenius pyyhki maalineduskahinassa hanskalla kevyesti TPS-pelaajan kasvoja. Helenius sai vastareaktiona paljon kovemman iskun omaan naamaansa, mutta tästä huolimatta Levonen lähetti käsittämättömästi ainoastaan Ilveksen isokokoisen kolossin jäähyaitioon.

TPS:n 5-3 -ylivoiman aikana Ilves selvisi vielä ensimmäisestä tiukasta paikasta, sillä Antti Hulkkosen rannelaukaus täysin avoimessa tekopaikassa kilahti yläputkeen. Hetkeä myöhemmin illan neljäs takaiskumaali oli kuitenkin tosiasia. Henri Laurilalla oli hyvä tilaisuus purkaa kiekko pois alueelta, mutta lämäri napsahti suoraan Kai Nurmisen lapaan. Nurmisen kuuluisaa tulista rannetta ei tällä kertaa nähty, mutta maalin perukoille kiekko siitä huolimatta tiensä löysi laukauksen saatua sopivan kimmokkeen Raimo Helmisen mailasta.

TPS johti kahden erän jälkeen 4-1 ja ottelu vaikutti jo ratkenneelta.

Hieno kiri jää kruunua vaille

Kolmanteen erään luisteli kuitenkin erittäin päättäväinen kotijoukkue ja TPS:n kolmen maalin johtoasema ei osoittautunutkaan erityisen turvalliseksi. Petolauman kolmannen erän hurmos käynnistyi toden teolla ajassa 43.18, kun Marko Luomala räväytti Jesse Niinimäen syötöstä mahtavan lämärin oikeaan ylänurkkaan ja kavensi tilanteeksi 2-4.

Kai Nurmisen rangaistus toi lisäherkkua maaleja janonneelle kotiyleisölle. Cory Murphyn koko alkukauden ajan piilossa pysytellyt ylivoimapyssy puhui vihdoin oikeita säveliä. Komea siniviivalämäri upposi vastustamattomasti samaan paikkaan kuin Luomalan tykitys ja näin Ilves oli enää maalin päässä vastustajasta.

Ilves painoi seuraavat minuutit todella kovaa päälle ja TPS oli hätää kärsimässä. Vaikka vierailijat eivät petolauman hurmoksen keskellä vauhdissa mukana pysyneetkään, pysyi pakka puolustuksellisesti kuitenkin edelleen ihailtavasti kasassa. Ilves ei saanut näin luotua mitään selkeitä maalipaikkoja eikä maalille heitetyt kiekotkaan tällä kertaa pomppineet kotijoukkueelle suosiollisesti.

Tupsukorvien upea taistelu ei tänään riittänyt pisteisiin, vaan TPS ratkaisi kamppailun lopullisesti edukseen nelisen minuuttia ennen loppua. Ilveksen viisikko tavoitteli omalla alueella hieman liian innokkaasti kiekkoa ja tämän seurauksena Joni Lius unohtui täysin vapaaksi maalin edustalle. Lius tippasi Matias Metsärannan syötön oikeaan ylänurkkaan ja ilvesläisten päät painuivat.

Erän viimeisellä minuutilla molemmat joukkueet onnistuivat vielä maalinteossa. Matias Metsäranta teki tyhjiin TPS:n kuudennen osuman ja loppunumerot 4-6 viimeisteli Jussi Pesonen vain kuusi sekuntia ennen täyttä aikaa. Ilves kärsi näin kauden ensimmäisen kotitappionsa, mutta jatkaa edelleen hyvissä asemissa sarjataulukossa ja tulee keräämään jatkossakin voittoja hyvään tahtiin mikäli peli-ilme pysyy yhtä taistelevana kuin tänään.

Ottelu pähkinänkuoressa

PIKA-ANALYYSI PELITAPAHTUMISTA:
Ilves hallitsi avauserän tapahtumia, mutta pyöri lähinnä kulmissa eikä päässyt kunnon tekopaikkoihin. Tasaisessa toisessa erässä TPS karkasi hieman onnekkaastikin kolmen maalin karkumatkalle. Päätöserässä Ilves kehitti hurjan takaa-ajon ja nousi jo maalin päähän. Tasoitusta kotijoukkue ei hyvästä yrityksestä huolimatta koskaan saanut värkättyä ja Joni Liuksen 5-3 -osuma ratkaisi vauhdikkaan kamppailun lopullisesti. Pelillisesti Ilves pelasi vähintään yhtä hyvin ellei jopa paremmin kuin kauden aikaisemmissa kotiotteluissa, mutta tällä kertaa kiekkokin pomppi hieman vastustajalle.

OTTELUN RATKAISUT:
TPS teki omalla alueella selkeästi Ilvestä vähemmän virheitä ja viimeisteli tekopaikoistaan murhaavalla varmuudella.

ILVEKSEN PARHAAT:
Marko Luomala oli tänään aivan huikeassa lennossa ja mielestäni Ilveksen selvästi paras pelaaja. Ketjukaveri Jesse Niinimäki säesti Luomalaa oivasti ja tämä kaksikko höystettynä hienon alkukauden pelanneella Simo Vidgrenillä muodostaakin tällä hetkellä ainakin hyökkäyksellisesti Ilveksen parhaan ketjun. Muista pelaajista esiin voi nostaa ainakin Mikko Suvannon, joka pelasi kauden pirteimmän ottelunsa. Myös Cory Murphyn otteissa oli vihdoin ripaus viime kauden loistoa.

ILVEKSEN PLUSSAT JA MIINUKSET:
+ Joukkueen asenne huippuluokkaa alusta loppuun saakka.
+ Luistin liikkui hienosti ja pelillisesti Ilves olisi ansainnut ottelusta ehkä jopa voiton.
+ Ottelun myöhäinen ajankohta ja värikkäät pelitapahtumat sytyttivät yleisön pitämään kovaa meteliä.
- Vaikka takaiskumaaleissa kävi myös huonoa tuuria niin ainakin kolme TPS:n osumista syntyi Ilveksen selkeiden virheiden seurauksena.
- Intoa oli ajoittain jopa liikaakin ja tästä syystä paketti ei pysynyt kasassa samalla tavalla kuin monessa voitto-ottelussa.
- Timo Peltomaa pelasi vain pari vaihtoa avauserässä ennen kuin loukkaantui ja myös Sami Heleniuksen iltapuhde loppui ennen aikojaan.

ERIKOISTA:
Tuomareita ei Ilveksen pelityyli näytä miellyttävän, sillä kauden yhdeksästä kamppailusta ainoastaan Pelicans-ottelussa vastustaja on saanut Ilvestä enemmän rangaistuksia.

SEURAAVA OTTELU:
Tiistaina vierasottelu HIFK:ta vastaan.



Otteluraportti: Toni Hyytinen


> Lähetä sivu kaverillesi

> Tulosta tämä sivu

 

 

 

^^ Ylös 

Ottelupöytäkirja

I erä
Maalit
5.11 Tommi Jäminki 1 (Jesse Niinimäki 3, Mikko Suvanto 1) 1-0
15.09 Jari Kauppila (David Schneider) 1-1
Rangaistukset
7.28 Sami Helenius, Ilves 2 min. Kyynärpäätaklaus
19.45 Jesse Niinimäki, Ilves 2 min. Kampitus
II erä
Maalit
24.15 Schneider (Kimmo Eronen, Kauppila) 1-2
32.10 Tomi Sykkö (Marko Kiprusoff, Antti Aalto) 1-3
39.38 Kai Nurminen 1-4 yv.
Rangaistukset
30.00 Tomi Sykkö, TPS 2 min. Huitominen
37.01 Ville Koistinen, Ilves 2+2 min. Korkea maila
39.19 Sami Helenius, Ilves 2 min. Väkivaltaisuus
III erä
Maalit
43.18 Marko Luomala 2 (Niinimäki 4, Simo Vidgren 3) 2-4
46.58 Cory Murphy 1 (Jussi Pesonen 4, Raimo Helminen 4) 3-4 yv.
56.16 Joni Lius (Matias Metsäranta, Marco Tuokko) 3-5
59.08 Metsäranta (Tuokko) 3-6 tm.
59.54 Pesonen 5 4-6 yv.
Rangaistukset
46.18 Kai Nurminen, TPS 2 min. Kampitus
50.46 Jari Kauppila, TPS 2 min. Koukkaaminen
59.46 Matti Aho, TPS 2 min. Kampitus
Maalivahdit
Juha Pitkämäki, Ilves 6+9+8=23
Teemu Lassila, TPS 13+7+8=28
Jäähyt
Ilves 5 x 2 min.
TPS 4 x 2 min
Tuomaristo
Jari Levonen, päätuomari
Jukka Favorin, linjatuomari
Tomi Harjanne, linjatuomari
Yleisömäärä
5454
Palkitut
Kolme tähteä: Jari Kauppila, TPS
Kaksi tähteä: David Schneider, TPS
Yksi tähti: Jesse Niinimäki, Ilves
Expert-pelaaja: Jari Kauppila, TPS
Ottelun Vakuuttaja: Tommi Jäminki, Ilves
Ilveksen kentälliset
Kariya-Helminen-Pesonen
Jääskeläinen-Murphy
Turunen-Leino-Peltomaa
Koistinen-Laurila
Luomala-Niinimäki-Vidgren
Kuoppala-Helenius
Miettinen-Suvanto-Jäminki, Pellinen
Niemi
 

 

> Tilastot

© Ilves-Hockey Oy / Poika Kotiin Oy 2003-2005
Ilves.comissa julkaistavien valokuvien osittainenkin lainaaminen ilman tekijänoikeuksien omistajan lupaa on kielletty.

Toimitus | Arkisto | Palaute