Otteluraportti:
HIFK-Ilves 6-3 (2-1, 1-2, 3-0)
HIFK liian vahva päätöserässä
(20.1.2005) Kaksi erää tasapäisesti kotijoukkueen kanssa taistellut Ilves joutui antaumaan päätöserässä kolmesti joutuen tunnustamaan HIFK:n lopulta paremmakseen maalein 6-3. Loppulukemat eivät aivan tee oikeutta vieraille, sillä etenkin toisessa erässä Ilves oli vahvasti pelissä mukana halliten aika ajoin peliä selvästikin. Ilveksen ykköskaatajina kunnostautuivat liigan kärkipään tähdet Timo Pärssinen (2+2) ja Marek Zidlicky (2+0). Ilveksen maaleista vastasivat Cory Murphy, Ville Koistinen ja Patrik Stefan.
Kolme maalia kolmeen minuuttiin
Illan liigamittelö kahden Suomen legendaarisimman kiekkoseuran välillä ei olisi parempaa alkua voinut saada. Vajaassa kolmessa minuutissa Helsingin vanhan, monien mielestä ainoan oikean, jäähallin yleisöä oli hemmoteltu kolmella hienolla maalilla. 21 sekunnin pelin jälkeen kiekko kaivettiin ensi kertaa verkosta, kun kotijoukkueen NHL-maalivahti Tomas Vokoun sai antautua. Steve Kariya karvasi kiekon hyvin keskialueella ja toimitti kiekon Patrik Stefanille. Tämä petasi laukaisupaikan viime kauden tapaiseen huippuvireeseen nousseelle Cory Murphylle, jonka laukauksen edessä Vokoun oli voimaton.
Kauaa ei Ilves ehtinyt johtoaan juhlimaan, kun omissa soi. Maalia seuranneesta aloituksesta kului nimittäin ainaostaan 13 sekuntia kun Kimmo Kuhta toimitti Brett Harkinsin ja Timo Pärssisen maukkaasta esityöstä kumilaatan Ilves-maalia vuorostaan vartioineen Juha Pitkämäen selän taakse. Ja ennen kolmen minuutin täyttymistä punainen katsomo räjähti uudestaan, kun Ilveksen väärästä vaihdosta saaman jäähyn aikana Timo Pärssinen ohjasi Toni Söderholmin siniviivalauksen maaliin ohi hölmistyneen Pitkämäen.
Maalienkin jälkeen pelin hallinta oli selkeästi kotijoukkueella. HIFK järjesti kerta toisensa jälkeen vaarallisia mylläköitä Pitkämäen maalin ympärille, eikäö Ilves puolestaan päässyt rakentelemaan hyökkäyksiään kontrolloidusti kuin aika ajoin. Parhaan maalipaikankin erän jälkimmäisellä puoliskolla Ilves sai kotijoukkueen pelatessa ylivoimalla, kun Patrik Stefan karkasi läpiajoon. Maalinteko on ollut hyvistä paikoista huolimatta Stefanille vaikeaa, eikä mies tälläkään kertaa onnistunut ohittamaan Vokounia.
Reilut viisi minuuttia ennen erätaukoa nähtiin hauska välikohtaus, kun joukkueiden kovanaamat Roman Vopat ja Sami Helenius heittivät hanskansa jäähän, mutta tappeluun asti tilanne ei yleisön harmiksi missään vaiheessa edennyt vaan tuomareiden tullessa väliin mitään ei ehtinyt tapahtumaan. Heleniukselle tilanteesta 2+10 minuuttia Vopatin selvitessä käytöskympillä. Ylivoiman aikana kotijoukkue oli lähellä kasvattaa johtoaan, mutta Pitkämäki kesti tulituksen ja ensimmäiselle erätauolle siirryttiin kotijoukkueen yhden maalin johtoasemassa.
Ilves tulee rinnalle
Toisen erä alku oli melko sekavaa kiekkoilua kummankaan joukkueen saamatta oikeastaan minkäänlaista otetta peliin. Teemu Jääskeläisen reilun kolmen minuutin kohdalla saama koukkaamisjäähy avasi kotijoukkueelle paikan lisämaalin tekoon. Ensimmäisen maalipaikan jäähyn aikana sai kuitenkin Ilves, kun tehokaksikko Stefan-Kariya karkasi kahdestaan läpiajoon. Vastassa oli ainoastaan Vokoun, mutta siitä huolimatta kaksikko ei maalinteossa onnistunut vaan tsekki-maalivahti vei pidemmän korren torjuen tilanteen lopulta melko vaivattomasti. Tilannetta seuraavasta hyökkäyksesta HIFK siirtyi 3-1 - johtoon. Marek Zidlicky narutti Ilves-pakki Henri Laurilan solmuun upealla jalkakikalla ja laukoi kiekon etuyläkulmaa vastaten näin illan kiistatta hienoimmasta ja taidokkaimmasta suorituksesta.
Heti maalin jälkeen Hannes Hyvönen karkasi puolittaiseen läpiajoon, mutta Jarno Kultanen ehti huitomisella sen verran häiritsemään Hyvöstä, että kunnollinen laukaus jäi haaveeksi. Kultaselle kuitenkin tilanteesta kahden minuutin rangaistus ja Ilves ylivoimalle. Reilun minuutin verran vieraat pyörittivät ylivoimaa tehottomasti, mutta lopulta kiekko saatiin toimitettua maaliin asti. Raimo Helmisen aloitusvoiton jälkeen kieko ajautui Cory Murphylle, jonka syötöstä Ville Koistinen laukoi kiekon Vokounin varusteiden kautta verkon perukoille.
Kavennusmaalin jälkeen Ilves pääsi aivan eri tavalla peliin mukaan ottaen melkos selvästikin hallinnan itselleen. Lukuisista hyvistä paikoista huolimatta tasoitusmaalia saatiin odotella aivan erän lopulle. Jarkko Ruutu otti ajassa 37.44 typerääkin typerämmän jäähyn väkivaltaisuudesta, ja Ilves kiitti ja kumarsi. Patrik Stefan pelasi laukaisupaikan viivamiehen tilanteessa pelanneelle Hannes Hyvöselle, jonka laukauksen eteen Vokoun vielä venyi. Irtokiekkoon ehti ensimmäisenä Stefan, jolla oli helppo työ nostaa kiekko maaliin ja tuoda vierasjoukkue tasoihin. Parhaiten Ilveksen hyvää otetta toisessa erässä kuvaa maalivahtien torjunnat toisessa erässä : Vokoun 17, Pitkämäki 8. Toiselle erätauolle näin ollen tasalukemista 3-3.
HIFK rankaisee kolmesti
Ottelun päätöserä oli selkeästi kotijoukkueen. Liekö Ilveksen luistin alkanut painamaan tiistain rankan TPS-pelin jäljiltä vai mitä, mutta kotijoukkueen lisätessä vielä pykälän vauhtia Ilves ei samaan enään pystynyt. HIFK vei päätöserän puhtaasti 3-0 ja koko pelin näin ollen maalein 6-3.
Ottelun voittomaaliksi jäänyt osuma nähtiin jo reilun minuutin pelaamisen jälkeen, kun paluun liigajäille tehnyt Brett Harkinsa ja Jere Karalahti petasivat maalipaikan loistovireeseen pahan loukkaantumisen jälkeen nouseelle Timo Pärssiselle, joka ei erehtynyt vaan ohitti Pitkämäen hieman helponkin näköisesti. Pitkämäellä ei tänään ollut muutenkaan aivan paras päivänsä, vaikka yhden miehen piikkii tappiota ei missään nimessä voikaan laittaa.
Ilveksen paikka nousta takaisin peliin mukaan nähtiin hieman ennen päätöserän ensimmäisen puolikkaan täyttymistä, kun kevään lähestyessä otteitaan parantava Raimo Helminen tarjosi maalinkulmalle kiitäneelle Jukka Tiilikaiselle maukaan lättysyötön. Tiilikainen pääsi ampumaan suoraan syötöstä, mutta huippuvireinen Vokoun ehti jälleen kiekon eteen ja piti kotijoukkueen johtoasemassa.
Lopullinen ratkaisu nähtiin kahdeksan minuuttia ennen päätössummeria, kun joulun jälkeen vahvasti pelannut Lasse Pirjetä viimeisteli etukulmasta Pitkämäen suosiollisella avustuksella kotijoukkueen viidennen maalin. Syöttäjiksi maaliin merkittiin Toni Söderholm ja Arttu Luttinen. Marek Zidlicky kaunisteli loppulukemat 6-3 tyhjään maaliin 16 sekuntia ennen summeria Ilveksen hakiessa kavennusta ilman maalivahtia. Zidlickyn illan toiseen osumaan syöttäjiksi kirjattiin Kimmo Kuhta ja illan ykköstähti Timo Pärssinen. Näin pisteet kotijoukkueelle täysin ansaitusti maalein 6-3.
Ilveksen toisen erän vahva ote näytti, että parhaimmillaan joukkue pystyy taistelemaan mitä tahansa joukkuetta vastaan täysin tasapäisesti ja myös hallitsemaan peliä. Illan ottelu näytti myös sen, että Ilves tarvitsee liigan kärkijoukkueita vastaan maalivahdeiltaan, Juuso Riksmanilta ja Juha Pitkämäeltä nappi-illan pystyäkseen taistelemaan voitosta. Keväällä nappipelejä pitää muutaman päivän sisään sattua useampia, jos Ilves mielii pelata muustakin kuin kunniasta.
Ilveksen liigataival jatkuu lauantaina Tapparan isännöimässä paikallispelissä. Siihen asti.
Raportti: Mika Rosenberg
Lähetä sivu kaverillesi
Tulosta tämä sivu
^^ Ylös
|
Ottelupöytäkirja
|
| I erä |
| Maalit |
| 0.21 Cory Murphy (Patrik
Stefan, Steve Kariya) 0-1 |
| 0.34 Kimmo Kuhta (Brett
Harkins, Timo Pärssinen) 1-1 |
| 2.43 Pärssinen (Toni
Söderholm, Kuhta) 2-1 YV |
| Rangaistukset |
| 2.03 Steve Kariya, Ilves
2 min. Liian monta pelaajaa jäällä |
| 5.10 Jarkko Ruutu, HIFK
2 min. Kiinnipitäminen |
| 11.30 Cory Murphy, Ilves
2 min. Koukkaaminen |
| 14.21 Roman Vopat, HIFK
10 min. Käytösrangaistus |
| 14.21 Sami Helenius, Ilves
2 min. Väkivaltaisuus |
| 14.21 Sami Helenius, Ilves
10 min. Käytösrangaistus |
| 14.47 Jere Karalahti,
HIFK 2 min. Koukkaaminen |
| II erä |
| Maalit |
| 24.32 Marek Zidlicky (Lasse
Pirjetä) 3-1 YV |
| 27.08 Ville Koistinen
(Jussi Pesonen, Raimo Helminen) 3-2 YV |
| 38.13 Stefan (Hannes Hyvönen)
3-3 YV |
| Rangaistukset |
| 23.14 Teemu Jääskeläinen,
Ilves 2 min. Koukkaaminen |
| 25.40 Jarno
Kultanen, HIFK 2 min. Huitominen |
| 29.33 Jukka Tiilikainen,
Ilves 2 min. Koukkaaminen |
| 35.41 Marek
Zidlicky, HIFK 2 min. Väkivaltaisuus |
| 35.41 Marek Zidlicky,
HIFK 2 min. Väkivaltaisuus |
| 37.05 Jussi
Pesonen, Ilves 2 min. Korkea maila |
| 37.44 Jarkko Ruutu, HIFK
2 min. Väkivaltaisuus |
| III erä |
| Maalit |
| 41.08 Pärssinen
(Jere Karalahti, Harkins) 4-3 VoM |
| 52.01 Pirjetä
(Arttu Luttinen, Söderholm) 5-3 |
| 59.44 Zidlicky
(Kuhta, Pärssinen) 6-3 TM |
| Rangaistukset |
| 48.12 Turo Järvinen,
HIFK 2 min. Kiinnipitäminen |
| 52.48 Joonas Rönnberg,
Ilves 2 min. Mailasta kiinnipitäminen |
| 54.40 Henri Laurila, Ilves
2 min. Poikittainen maila |
| Maalivahdit |
| Tomas Vokoun, HIFK 7+17+5=29 |
| Juha Pitkämäki,
Ilves 9+8+12=29 (pois 57.36-59.44) |
| Jäähyt |
| HIFK 7x 2min, 1x 10 min |
| Ilves 8x 2
min, 1x 10 min |
| Tuomaristo |
| Jyri Rönn, päätuomari |
| Antti Hämäläinen,
linjatuomari |
| Kare Väisänen,
linjatuomari |
| Yleisömäärä |
| 7033 |
| Aikalisät |
| 57.36 Ilves |
| Palkitut |
| Kolme tähteä: Timo Pärssinen,
HIFK |
| Kaksi tähteä: Patrik Stefan,
Ilves |
| Yksi tähti:
Marek Zidlicky, HIFK |
| Expert-pelaaja: Timo Pärssinen,
HIFK |
| Ottelun Vakuuttaja: Timo
Pärssinen, HIFK |
| Ilveksen
kentälliset |
| Kariya-Stefan-Hyvönen |
| Jääskeläinen-Murphy |
| Pesonen-Helminen-Tiilikainen |
| Koistinen-Rönnberg |
| Anttila-Kaipainen-Peltomaa |
| Helenius-Laurila |
| Luomala-Leino-Vidgren,
Jäminki |
| Alén |
| |
|
|
Tilastot
|