Otteluraportti: Ilves-HPK 3-4 rl. (2-0, 1-2, 0-1, 0-0, 0-1)
HPK rutisti niukkaan voittoon
(21.10.2004) Ilves oli pitkään kiinni helpottavassa voitossa kotiottelussaan HPK:ta vastaan, mutta käteen
jäi lopulta vain yksi sarjapiste. Tupsukorvat johtivat ottelua avauserän jälkeen 2-0 ja vielä kolmannessakin erässä
3-2, mutta voittamaan tottunut vierasjoukkue pinnisti silti rutiinilla ottelun voittoon. Tasainen kamppailu ratkesi vasta rangaistuslaukauskilpailussa, jossa
Josh Holden lirutti Tuukka Raskin längistä kaksi sarjapistettä tuoneen voittomaalin HPK:lle.
Niinimäki kahvittaa Wiikmanin
Ilveksen alku oli todella unelias ja HPK olikin tehnyt jo puolentoista minuutin pelin jälkeen 3 vaarallista
hyökkäystä. Jähmeästi liikkunut kotijoukkue joutui tämän jälkeen vaikeuksiin lähinnä rangaistusten takia. HPK:lle
tarjottiin alkuminuuteilla kaksi ylivoimaa ja rangaistuslaukaus!
Alivoimistaan Ilves selvisi aika helpolla eikä myöskään rankkari tuonut ottelun avausmaalia. Ilves sai juuri ennen
rangaistuslaukausta luotua ensimmäisen kunnon tilanteensa, mutta peli kääntyi tämän jälkeen nopeasti toiseen suuntaan ja
Peter Messa joutui kamppaamaan karkuun päässeen HPK-pelaajan. Rankkarissa Jukka Voutilaisen kädet jäätyivät
kuitenkin aika pahasti. Voutilainen vei tilanteen aivan liian lähelle Tuukka Raskia ja hukkasi kiekon lopulta itse ennen
minkäänlaista ratkaisuyritystä.
Ennen erän puoliväliä nähtiin vielä yksi eriskummallinen tapahtumasarja. Ajassa 9.07 ottelun päätuomari Aleksi Rantala passitti HPK:n Tuomas Eskelisen
ja Ilveksen Jussi Pesosen keskinäisestä nahinasta jäähyaitioon. Molempien kuulutettiin saaneen kaksiminuuttisen ja peliä jatkettiin
neljällä neljää vastaan. Seuraavalla pelikatkolla Rantala kävi kuitenkin korjaamassa toimitsijoille, että Eskelisen
rangaistus olikin 2+2 minuuttia. Tämän jälkeen peliä jatkettiin viidellä neljää vastaan ja Ilveksen ylivoiman ensimmäiset
38 sekuntia katosivat lopulta kuin taivaan tuuleen!
Ensimmäiset minuutit uinaillut kotijoukkue heräsi Rantalan tunteita herättäneiden tuomioiden ja
kestettyjen alivoimien jälkeen pelaamaan. HPK joutui hiljalleen ottavaksi osapuoleksi ja ajassa 12.56 Ilves rakensikin lopulta
upean avausosuman. Ismo Kuoppalan loistava avaus vapautti HPK-pakkien selustaan hiipineen Jesse Niinimäen läpiajoon. Tupsukorvien
nuori taituri harhautti Miika Wiikmanin kylmän rauhallisesti ulos tilanteesta ja pääsi nautiskelemaan limpun tämän jälkeen
täysin tyhjään maaliin. Syöttöpisteitä voi joskus saada erittäinkin halvalla tavalla. Tähän osumaan kakkossyötön
saanut Raimo Helminen oli nimittäin maaliin osallinen niinkin paljon, että jätti oman maalin takana kiekon Kuoppalalle! Tämän
jälkeen maestro luisteli vaihtoon ja tilalle hyppäsi lopulta maalin iskenyt Niinimäki.
Kotiyleisö sai lisää riemun aihetta jo reilua minuuttia myöhemmin. Tommi Turunen lähetti laidan vierestä matalan ja kovan
syötön maalin edustalle ja paikalla ollut Ville Leino sai sopivasti mailansa väliin. Kiekko lirui Wiikmanin längistä
maalin perukoille ja Ilves johti jo 2-0.
Erän 17. peliminuutilla HPK:n kavennusosuma oli enemmän kuin lähellä. Tuomas Eskelinen osui saman vaihdon aikana nimittäin
kahdesti maalirautoihin! Ensin Eskelinen pääsi nousemaan hyvään vetopaikkaan, mutta rystylaukaus kimposi sisätolpasta
takaisin peliin. Eskeliselle pelattin välittömästi uusi hyvä tekopaikka, mutta onni ei tälläkään kertaa ollut suosiollinen, vaan
rannelaukaus kilahti tällä kertaa takatolppaan.
Avauserä kääntyi vaikean alun jälkeen Ilvekselle ja erätauolle poistuttiinkin tupsukorvien 2-0 -johtonumeroissa.
Ylivoimamaaleja ja sekavaa sähellystä
HPK pääsi aloittamaan toisen erän ylivoimalla ja tekikin sen tehokkaasti. Huonon purkuyrityksen jälkeen Kerho sai rauhoitettua
kuvion ja pian Ilvekselle hyvinkin tuttu pelaaja iski kavennusmaalin. Jukka Laamasen siniviivalämäri upposi ilmeisesti
hieman maskissa olleen Tuukka Raskin taakse ja näin tilanne oli 1-2.
Ilves joutui melkein heti takaiskumaalin jälkeen uudelleen alivoimalle ja vierasjoukkue käytti tylysti myös
tämän Ilves-rangaistuksen hyödykseen. Kiekko heitettiin ensin viivalta armottomaan ruuhkaan maalin edustalle ja lopulta Jukka Voutilainen
onnistui nostamaan irtokiekon pienehköstäkin kulmasta verkon perukoille.
Tasoituksen jälkeen pelattiin hetki todellista Hawaiji-kiekkoa. 26. peliminuutilla Voutilainen murtautui ensin röyhkeästi
maalin edustalle, mutta ei aivan saanut tuikattua rystypuolelta limppua verkkoon ja Ilveksen vastaisku käynnistyi tämän jälkeen välittömästi.
Raimo Helmisen lätyn jälkeen oli Jussi Pesosen vuoro spurtata oikeasta laidasta alueelle ja nousta röyhkeästi maalin eteen. Kiekko pyöri
Pesosen yrityksen jälkeen maaliviivan tuntumassa, mutta ei suostunut painumaan sisään asti.
Tilanne poiki kuitenkin rangaistuksen Tuomas Eskeliselle ja ihme kyllä Ilves pystyi hyödyntämään tästä seuranneen ylivoiman.
Ville Leino toi hienosti kiekon hyökkäysalueelle, minkä jälkeen kiekko kulkeutui nopeasti Cory Murphylle. Viime kauden
tehopakin lämäri upposi toista kertaa tänä syksynä oikeaan osoitteeseen ja näin tupsukorvat ottivat johtoaseman uudelleen
haltuunsa.
Värikkään erän alun jälkeen ottelun taso putosi radikaalisti ja jatkossa nähtiinkin lähinnä pelkkää sekavaa sähellystä. Jäähyruletti
pyöri tässä vaiheessa ottelua Ilveksen eduksi, mutta petolauman ylivoima oli juuri niin onnetonta kuin mitä koko kauden ajan on nähty.
Peter Messa osui viidellä kolmea vastaan tilanteessa kerran ylärimaan, mutta muuten Ilves ei saanut ylivoimiensa aikana mitään aikaiseksi.
Päätöserään lähdettiin kotijoukkueen maalin johtoasemassa.
Ilves hukkaa jälleen johtonsa
Kolmannessa erässä Ilves pelasi pitkään erittäin kypsästi ja alkoi jo näyttää siltä, että tappioputki saadaan vihdoin poikki.
Tupsukorvat puolustivat 13 minuuttia lähestulkoon täydellisesti eikä HPK saanut luotua tilanteen puolikastakaan. 54. peliminuutilla
vierailijat valuttivat kuitenkin yllättäen jääkylmän suihkun ilvesläisten niskaan. Ilveksen viisikko
pudotti HPK:n vaarattoman näköisessä hyökkäyksessä suosiolla liian syvään ja jättösyötön jälkeen Jukka Voutilaiselle avautui
kuin varkain hyvä vetopaikka. Todella kuumana alkukaudesta kaukalossa höyrynneen Voutilaisen napakka rannelaukaus
upposi Tuukka Raskin selän taakse, kun nuoren Ilves-kassarin eteen ilmestyi sopivasti vielä maskiakin.
Tasoituksen jälkeen Ilves alkoi panostamaan taas myös hyökkäyspeliin ja ennen varsinaisen peliajan loppua Cory Murphylle pelattiinkin
vielä upea maalipaikka. Murphy sai aivan rauhassa nousta muutamaan metriin ja miettiä ratkaisuyritystään, mutta kun kiekon piti lähteä kohti
maaliverkkoa suti kanadalaispakki vain lumet kiekon päältä! Kaiken hyvän lisäksi tilanteesta seurasi vielä 2-1 -ylivoimahyökkäys
HPK:lle, mikä onneksi kuitenkin kuivui Ilves-puolustajan hienoon syötönkatkoon.
60 tehokkaan peliminuutin jälkeen ottelu oli tasan 3-3 ja seurauksena oli näin jatkoaika. Sen aikana HPK:lle tarjottiin jo tilaisuutta
ratkaista vielä jaossa olleen sarjapisteen kohtalo, kun Steve Kariyalle puhallettiin aika heppoisen oloinen kaksiminuuttinen.
Todella vaarallisen 4-3 -ylivoiman aikana Kerho loi pari huippuvaarallista tilannetta, mutta Tuukka Rask venyi hienoihin torjuntoihin ja
piti Ilveksen voittotaistossa mukana.
Jäähystä selvittyään Ilves rakensi vielä yhden todellisen parin tuhannen euron ratkaisupaikan, kun se sai luotua käytännössä 3-1 -ylivoimatilanteen
maalin edustalle. Kiekkoa kuljettanut Steve Kariya päätyi omaan ratkaisuun, vaikka hyviä syöttöpaikkoja oli kaksinkin kappalein ja
epäonnistumisen kruunuksi laukaus karkasi metrikaupalla maalin ohi!
Rankkarikisavoittoihin tällä kaudella erikoistunut HPK oli tälläkin kertaa parempi joukkue maalivahti vastaan hyökkääjä kaksinkamppailussa.
Kerhon ensimmäinen vetäjä Josh Holden löysi heti kiekonmentävän aukon Tuukka Raskin längistä ja näin Jesse Niinimäen oli
pakko onnistua omassa yrityksessään. Niinimäen harhautuksessa ei ollut nyt alkuunkaan samaa otetta kuin ensimmäisen
erän läpiajossa ja tilanne ajautuikin mahdottomaan nollakulmaan. HPK voitti ottelun 4-3 ja Ilveksen tappioputki on täten
jo kuuden ottelun mittainen.
Ottelu pähkinänkuoressa
PIKA-ANALYYSI PELITAPAHTUMISTA:
Ilves aloitti ottelun vaisusti, mutta heräsi tappamiensa alivoimien jälkeen ja vei avauserän maalein 2-0. Toinen erä tarjosi molemmin puolin
varsin heikkotasoista peliä ja maaleja syntyikin vain ylivoimalla. Päätöserässä Ilves puolusti pitkään todella mallikkaasti, mutta
yksi pieni nukahdus päästi HPK:n tasoihin. 3-3 -tilanteessa molemmilla joukkueilla oli omat mahdollisuutensa kääntää ottelu
voitokseen. Tämän kauden tyyliinsä Kerho vei lopulta kaksi sarjapistettä rangaistuslaukauskisan jälkeen.
OTTELUN RATKAISUT:
HPK ei saanut kolmannessa erässä oikeastaan mitään aikaiseksi ennen kuin iski aika harmittoman näköisestä hyökkäyksestä
kirvelevän tasoitusmaalin. Tämänkin jälkeen Cory Murphylla ja Steve Kariyalla oli molemmilla tuhannen taalan tekopaikat tuoda
kaivattu voitto Ilvekselle, mutta ratkaisuyritykset olivat molemmilla kerroilla alle kaiken arvosteluasteikon.
ILVEKSEN PARHAAT:
Kesto-onnistujat Jussi Pesonen ja Ismo Kuoppala olivat tänäänkin Ilveksen parhaat pelaajat. Ville Leinon pelissä on pieniä heräämisen
merkkejä ja tänään kohtuullinen iltapuhde tuotti kaksi tehopistettä. Jesse Niinimäki oli avauserässä lähestulkoon pitelemättömässä
vireessä, mutta jatkossa kikat eivät enää purreet ja huippulupauksen peli meni turhaksi sooloiluksi.
ILVEKSEN PLUSSAT JA MIINUKSET:
+ Yksi sarjapiste on sentään jotain, vaikka kolmekin oli kyllä tänään tarjolla.
+ Pahimmat henkilökohtaiset virheet saatiin nyt karsittua pois ja HPK tekikin vain yhden tasavoimamaalin.
+ Kolmannen erän pelin jäädytys näytti yllättävänkin hyvältä, kunnes Kerho iski kertaalleen kuin salama kirkkaalta taivaalta.
- Voittamisen tuskaa on selvästi havaittavissa joukkueessa ja tappioputki on vaikuttanut erityisesti pelaajien itseluottamukseen.
- Yhdestä maalista huolimatta ylivoimapeli oli edelleen yhtä kehnoa kuin tähänkin asti.
- Murphyn ja Kariyan onnettomat suoritukset lopun ratkaisupaikoissa.
ERIKOISTA:
Avauserässä nähtiin melkoinen erikoisuus, kun Ilves sai jostain käsittämättömästä syystä
pelata kahden minuutin ylivoimastaan vain 1.22 miesylivoimalla!
SEURAAVA OTTELU:
Lauantaina vierasottelu pirteästi kauden aloittanutta Pelicansia vastaan.
Pesosta harmitti voiton lipsuminen
Ilveksen kultakypärä Jussi Pesonen oli tyytyväinen joukkueen taisteluun, mutta harmitteli tapaa, jolla peli ratkesi.
- Päästettiin HPK ihan liian helposti peliin. Harmittaa todella paljon joukkueen puolesta, miettii HPK:n 2-1 -kavennuksen aikana kentällä ollut Pesonen.
Illan tuomarilinja oli tiukka, joskin loppua kohden hieman linjaton.
- Se on hyvä juttu, että kahvaukset yritetään viheltää pois.
Tänään meni joissain tapauksissa ehkä hieman yli, mutta hyvä, että asialle yritetään tehdä jotakin, linjaa Pesonen.
Joukkueen yleisilmeeseen Pessi on kuitenkin tyytyväinen.
- Meillä oli eilisen jälkeen selkeästi kasvojenpesun paikka.
Hyvin pistettiin kaverille kampoihin ja kolme pistettä oli ihan meidän otettavissa.
Näytettiin kuitenkin, että osataan vielä pelata, miettii Pessi ajatukset jo selvästi seuraavassa pelissä.
Otteluraportti: Toni Hyytinen
Pesosen kommentit: Mikko Helin
Lähetä sivu kaverillesi
Tulosta tämä sivu
^^ Ylös
|
Ottelupöytäkirja
|
| I erä |
| Maalit |
| 12.56 Jesse Niinimäki 3 (Ismo Kuoppala 5, Raimo Helminen 7) 1-0 |
| 14.17 Ville Leino 3 (Tommi Turunen 4, Simo Vidgren 4) 2-0 |
| Rangaistukset |
| 2.47 Cory Murphy, Ilves 2 min. Koukkaaminen |
| 4.45 Teemu Jääskeläinen, Ilves 2 min. Korkea maila |
| 4.48 Hannu Väisänen, HPK 2 min. Kiinnipitäminen |
| 6.36 Sami Helenius, Ilves 2 min. Poikittainen maila |
| 9.07 Tuomas Eskelinen, HPK 2+2 min. Väkivaltaisuus |
| 9.07 Jussi Pesonen, Ilves 2 min. Väkivaltaisuus |
| 16.48 Jukka Laamanen, HPK 2 min. Estäminen |
| 19.54 Sami Helenius, Ilves 2 min. Koukkaaminen |
| II erä |
| Maalit |
| 21.24 Jukka Laamanen (Jyrki Louhi) 1-2 yv. |
| 22.40 Jukka Voutilainen (Louhi) 2-2 yv. |
| 26.35 Cory Murphy 2 (Leino 5, Vidgren 5) 3-2 yv. |
| Rangaistukset |
| 22.09 Ossi Pellinen, Ilves 2 min. Koukkaaminen |
| 25.25 Tuomas Eskelinen, HPK 2 min. Kiinnipitäminen |
| 32.29 Vladimir Sicak, HPK 2 min. Kampitus |
| 34.02 Jani Hassinen, HPK 2+10 min. Selästä taklaaminen |
| 37.56 Hannu Väisänen, HPK 2 min. Estäminen |
| 39.50 Josh Holden, HPK 2 min. Korkea maila |
| III erä |
| Maalit |
| 53.33 Voutilainen (Janne Laakkonen, Vladimir Sicak) 3-3 |
| Rangaistukset |
| 45.31 Sami Helenius, Ilves 2 min. Huitominen |
| Jatkoaika |
| Maalit |
| Jatkoaika maaliton |
| Rangaistukset |
| 61.59 Steve Kariya, Ilves 2 min. Koukkaaminen |
| Rangaistuslaukauskilpailu |
| Maalit |
| Josh Holden 3-4 rl. |
| Maalivahdit |
| Tuukka Rask, Ilves 7+6+7+7=27 |
| Miika Wiikman, HPK 16+4+5+0=25 |
| Jäähyt |
| Ilves 8 x 2 min. |
| HPK 9 x 2 min ja 1 x 10 min. |
| Tuomaristo |
| Aleksi Rantala, päätuomari |
| Stefan Fonselius, linjatuomari |
| Antti Orelma, linjatuomari |
| Yleisömäärä |
| 4329 |
| Palkitut |
| Kolme tähteä: Josh Holden, HPK |
| Kaksi tähteä: Jukka Voutilainen, HPK |
| Yksi tähti: Ville Leino, Ilves |
| Expert-pelaaja: Josh Holden, HPK |
| Ottelun Vakuuttaja: Tuukka Rask, Ilves |
| Ilveksen
kentälliset |
| Turunen-Leino-Vidgren |
| Messa-Murphy |
| Luomala-Niinimäki-Kariya |
| Koistinen-Helenius |
| Pesonen-Helminen-Jäminki
|
| Kuoppala-Laurila |
| Miettinen-Suvanto-Pellinen (Anttila)
|
|
|
| |
|
|
Tilastot
|