Arkiston etusivulle

 

 

 

 

Arkiston etusivulle

Otteluraportti: Ilves-Lukko 3-0 (0-0, 2-0, 1-0)

 

Kurinalainen Ilves avasi Lukon

(23.11.2004) Lauantaina pitkän voitottomien otteluiden putken Lahdessa Pelicansin kustannuksella katkaissut Ilves saalisti tiistaina toisen peräkkäisen täyden pistepotin, kun Jukka Rautakorven Lukko sai nöyrtyä vahvasti puolustaneen ja tarvittavat maalit paikoista iskeneen kotijoukkueen edessä maalein 3-0. Kotijoukkueen voiton pääarkkitehteina häärivät loistovireeseen noussut Steve Kariya, koko ajan otteitaan petraava Patrik Stefan sekä omalle tasolleen nousua tekevä Juha Pitkämäki.

Tunnustelua

Tiistai-illan jännitysnäytelmän avauserä ei suuria, yleisöä riehaannuttavia elämyksiä tarjonnut. Kaksi tarkasti ja kurinalaisesti puolustanutta ja omaan systeemiinsä tiukasti uskonutta joukkuetta eivät ehkä nostaneet katsomossa tunteita pintaan, mutta valmentajat, niin Ilveksen Curre Lindström kuin Lukon Jukka Rautakorpikin olivat omien puolustuspelaamiseen ja kurinalaisuuteen varmasti tyytyväisiä. Ja syystäkin.

Avauserä alkoi tunnustelevasti, kumpikaan joukkuen ei ottanut karvauspelissään minkäänlaisia riskejä ja oman puolustuspään virheitä vältettiin viimeiseen asti. Keskialue oli kumpaankin suuntaan melkoisen tukossa, eikä kumpikaan joukkue tuntunut löytävän lääkkeitä sumpun aukaisemiseen. Erän kaikki maalipaikat syntyivätkin yksittäisten pelaajien virheistä, ei niinkään hienojen sommitelmien tuloksena. Ensimmäiseen todelliseen maalipaikkaan pääsi Hannes Hyvönen, joka pääsi puolittain yksin läpi katkaistuaan keskialueella Lukko-puolustaja Ilkka Heikkisen syötön. Hyvösen laukauksen raumalaisten maalia vartioinut Dwayne Roloson kuitenkin onnistui melko helposti torjumaan. Hieman erän puolivälin jälkeen maalipaikkaan eteni oikealta laidalta vauhdilla sisään ajanut Patrik Stefan, jonka laukauksen eteen Roloson kuitenkin jälleen ehti.

Erän loppupuolella, parin viimeisen minuutin aikana kotijoukkue järjesti vielä kaksi maukasta maalipaikkaa. Ensin Jussi Pesonen vahvan kiekonhallinnan jälkeen kiekko ajatui hyökkäyspään maalin takana vahvasti esiin nousseelle Ville Koistiselle, joka nousi väkisin maalille ja oli onnistua ohittamaan maassa maannut Roloson vanhanaikaisella. Kiekko lipui kuitenkin Lukko-vahdin varusteiden kautta maalin kulmalle, josta raumalais-ikoni Erikä Hämäläinen korjasi kiekon parempaan talteen. Aivan erän lopussa ykkösvitja Pesonen-Helminen-Peltomaa järjesti näyttävän mylläkän Lukko-päädyssä, jonka päätteeksi Cory Murphy pääsi laukomaan, mutta Roloson kesti edelleen. Näin ensimmäiselle erätauolle pyöreistä tasalukemista.

Tutut tehomiehet asialla

Ilves tuli toiseen erään vahvasti, mitä osaltaan auttoi Shayne Toporowskin heti erän alussa saama jäähy vastustajan mailasta kiinnipitämisestä. Vielä ylivoiman aikana Ilves ei Rolosonia onnistunut ohittamaan, mutta heti jäähyn päätyttyä oli aika juhlia illan avausosumaa. Jussi Pesonen otti irtokiekon keskialueella haltuunsa, polkaisi vikkelästi yli siniviivan ja antoi mailan puhua. Ensimmäinen laukaus meni metrin verran ohi maalin, ja kimposi päätylaidasta reilusti takaisin maalin kulmalle. Lukko-puolustaja ei ilmeisesti kiekon sijaintia tiennyt, sillä Pesosen maila jäi täysin auki ja Pessi pääsi kiskaisemaan vastakiekosta limpun vastustamattomasti Lukko-maaliin.

Avausmaalin jälkeen Ilves otti hienoisen hallinnan pelistä, vaikka hallinta ei realisoitunutkaan maalipaikkoina tai maaleina. Lukko puski koko ajan Ilveksen keskialueen tiiviiseen pakettiin, eikä pystynyt rikkomaan pakettia edes päädyn kautta pelaamalla. Ilves-puolustajien luistin kulki tänään mallikkaasti, ja päätykiekot jäivät kerta toisensa jälkeen kotijoukkueen haltuun.

Ilves pääsi yrittämään ylivoimalla ennen erän puoltaväliä Sami Torkin otettua typerän huitomisjäähyn ajassa 26.53. Koko kauden ajan Ilveksen murheenkryyninä ollut ylivoima sai tällä kertaa toivotun tuloksen, kun Steve Kariyan vahva nousu maalille ja tahdolla maaliviivan yli runnottu maali sai hyväksynnän illan päätuomari Tom Laaksosen tarkistettua tilanteen videotuomarilta. Näin kotijoukkuen kahden maalin ansaitulle karkumatkalle.

Erän toisella puolikkaalla Lukko sai hieman enemmän otetta, mutta näennäistä hallintaa kummoisemammaksi ei senkään otteet erän aikana yltyneet. Ilveksen paketti pystyi tiiviinä, eikä keskialueella kerta kaikkiaan ollut tilaa hyökkäysten avaamiseen. Ilves jaksoi kärsivällisesti tehdä omaa juttuaan, ja luottamus systeemiin ja koko joukkueeseen varmasti vain kasvoi, kun kaikki huomasivat vierasjoukkueen olevan täysin aseeton kurinalaisen Ilveksen puristuksessa. Näin toiselle erätauolle Pesosen ja Kariyan maalien ansiosta kotijoukkueen 2-0 -johtoasemassa.

Taube kestää, Hannes runnoo tyhjiin

Lukko tuli päätöserään vahvalla liikkeellä, ja se ajoikin Ilveksen puolustuskannalle. Tosin Ilves varmasti antoikin tietyllä tapaa ohjat vieraille tyytyen vain ohjaamaan pelin kulkua haluamaansa suuntaan ja keskittymällä rikkomaan Lukon peliä mahdollisimman paljon. Selkeähköstä vierailijoiden painostuksesta huolimatta huippuvaarallisiin paikkoihin Lukko ei pystynyt nousemaan, vaan valtaosa laukauksista lähti parhaan maalintekosektorin ulkopuolelta. Muutamat vaaralliset maalipaikat Juha Pitkämäki hoiti rauhallisen tyylikkäästi, eikä Lukko päässyt missään vaiheessa taistelemaan pisteistä.

Lukon painostuksesta huolimatta parhaat maalipaikat siunaantuivat terävästi vastaan iskeneelle kotijoukkueelle. Vuorollaan niin Hyvönen, Stefan, Koistinen kuin Pesonenkin pääsivät nokikkain Rolosonin kanssa, mutta taitonsa jo rapakon takana todistanut huippuvahti ei ollut enä yllätettävissä. Erän lopussa vieraat hakivat vielä tasoitusta ilman maalivahtia, mutta kuten niin usein, maali tehtiin tyhjään maaliin. Hannes Hyvösen ensimmäiseen maaliin Ilves-paidassa merkittiin syöttäjiksi huippuillan urakoineet Patrik Stefan ja Steve Kariya. Näin Ilveksen maukas ja ansaittu voitto maalein 3-0.

Ei aikaa nautiskeluun

Tiistai-illan ehdoton ykkösnimi oli Steve Kariya. Pistepörssissä huimassa nousussa oleva laituri on ollut Patrik Stefanin saapumisen jälkeen kuin uusi mies. Luistin liikkuu totutun vikkelästi ja kun kiekko on alkanut liigan pelityyliin totuttelun jälkeen pysyä mukana vauhdissa, on myös tehoja tullut kiitettävää tahtia. Kariya on esimerkillinen tähtipelaaja, jota kiinnostaa aivan yhtä paljon puolustaminen kuin pelien ratkaiseminen hyökkäyspäädyssä. Patrik Stefan parantaa peli peliltä otteitaan, mikä oli toki odotettavissakin. Vauhtiin päästessään mies on Suomen jäillä pitelemätön, Kariyan kanssa Stefan muodostaa tällä hetkellä yhden liigan vaarallisimmista tutkapareista.

Juha Pitkämäen pitkä musta jakso sai valonpilkahduksen jo Lahdessa, missä ainoastaan yksi kiekko löysi tiensä verkon perukoille. Tänään Taube torjui kaikki 24 vierasjoukkueen laukausta kylmän viileästi. Itseluottamus on varmasti ollut tappiokierteen aikana kovilla ja tiistain voitto oli varmasti kaikkein makein juuri Pitkämäelle.

Suurimmat aplodit ja otsikot keräsivät siis edellä mainittu kolmikko, mutta yhden näkymättömämmän onnistujan haluan nostaa esiin. Joonas Rönnberg pelasi kenties parhaan pelinsä Ilves-paidassa. Perusvarmaa pelaamista ilman turhia riskejä ja höntyilyä. Pelasi useamman vaihdon Lukkoa vastaan yhdessä toisen pikkupojan, Sami Heleniuksen kanssa ja homma näytti toimivan mukavasti. Hieman käy sääliksi Lukko-hyökkääjiä jotka tämän miltei 200-kiloisen puolustajaparin käsittelyyn tänään joutui.

Ilveksen urakka jatkuu torstaina, kun joukkue matkustaa Jyväskylän Hippokselle kohdatakseen paikallise JYPin. Viime lauantaina JYP kukisti kotonaan Lukon 5-1 ja tiistaina se laittoi Kärpät Oulussa todella koville, joten vastus ei ainakaan helpotu. Jos Ilves onnistuu pitämään pakettinsa yhtä tiiviinä kuin Lukkoa vastaan, ei suurempaa hätää pitäisi kuitenkaan olla. Stefanin ja Helmisen ketjut pitävät huolen siitä, että Ilves pystyy tekmään tarvittavan määrän maaleja mitä tahansa joukkuetta vastaan. Puolustuspelaaminen on ollut alkukaudella akillee kantapää, ja parantuessa alkaa pistepussi täyttymään tasaiseen tahtiin.

Steve Kariya nauttii lentokelistä

Huimaan vireeseen yltynyt Steve Kariya ei raipemaiseen tapaan ota kunniaa itselleen.
- Peli oli minun mielestäni koko joukkueen osalta ehdottomasti kauden paras. Emme päästäneet vastustajia ylivoimahyökkäyksiin ja pelasimme muutenkin fiksusti. Myös Taube pelasi loisto-ottelun, kehuu Steve kaksi IS-tähteä kahminutta Juha Pitkämäkeä.

Jos Steve alkukaudesta pelasi lyhyitä vaihtoja, niin nyt tilanne on toinen.
- Nyt tuntuu tosi hyvältä. Ketjullamme kulkee hyvin ja pelaaminen on todella kivaa.

Uudesta miehestä, Hannes Hyvösestä, Kariyalla on vain hyvää sanottavaa.
- Hän täydentää hienosti minua ja Patia (Patrik Stefan). Hannes tekee fyysisyydellään hyvin tilaa. Lisäksi hänellä on varmasti joukkueen kovin laukaus, joten yritämme saada hänelle hyviä laukaisupaikkoja.

Ilves on nyt voittanut kaksi putkeen - onko tämä uusi alku? Kariyan mielestä on.
- Niin me sen näemme. Vaikka se ei ollut tietenkään Vaclav Sykoran syy, että pelimme ei kulkenut. Nyt meillä on kuitenkin uusi valmentaja ja se on uusi alku meille kaikille, summaa Kariya.

Hyvönen, iloinen ilves

Hannes Hyvösen pääsi Ilveksessä unelmakenttään Steve Kariyan ja Patrik Stefanin viereen.
- Hyvin on lähtenyt kulkemaan. Curren opit menevät hyvin joukkueelle perille ja eteenpäin mennään, miettii Hannes.

Tekopaikkoja kahden taiturin vieressä tulee Hyvösen mukaan jatkuvasti.
- Nyt vaan pitäsi laittaa sisään. Onneksi sain tänään yhden tyhjiin, hymyilee Hannes.

Otteluraportti: Mika Rosenberg
Pelaajakommentit: Mikko Helin


> Lähetä sivu kaverillesi

> Tulosta tämä sivu

 

 

 

^^ Ylös 

Ottelupöytäkirja

I erä
Maalit
Erä maaliton
Rangaistukset
3.23 Ilves Timo Peltomaa Koukkaaminen 2min
14.19 Lukko Janne Niskala Väkivaltaisuus 2min
16.15 Ilves Ismo Kuoppala Koukkaaminen 2min
II erä
Maalit
22.24 Jussi Pesonen 1-0
28.30 Steve Kariya 2-0 YV
Rangaistukset
20.17 Lukko Shayne Toporowski Mailasta kiinnipitäminen 2min
26.53 Lukko Sami Torkki Huitominen 2min
32.10 Ilves Steve Kariya Estäminen 2min
36.51 Lukko Shayne Toporowski Poikittainen maila 2min
III erä
Maalit
59.49 Hannes Hyvönen 3-0 (Steve Kariya, Patrik Stefan) TM
Rangaistukset
Ei rangaistuksia
Maalivahdit
Juha Pitkämäki, Ilves 5+4+15=24 torjuntaa
Dwayne Roloson, Lukko 6+9+14=29 torjuntaa (pois 58.30-59.49)
Jäähyt
Ilves 3 x 2 min
Lukko 4 x 2 min
Tuomaristo
Tom Laaksonen, päätuomari
Sami Laaksonen, linjatuomari
Riku Peltonen, linjatuomari
Yleisömäärä
4223
Palkitut
Kolme tähteä: Steve Kariya, Ilves
Kaksi tähteä: Juha Pitkämäki, Ilves
Yksi tähti: Jussi Pesonen, Ilves
Expert-pelaaja: Steve Kariya, Ilves
Ottelun Vakuuttaja: Steve Kariya, Ilves
Ilveksen kentälliset
Pesonen-Helminen-Peltomaa
Koistinen-Laurila
Kariya-Stefan-Hyvönen
Jääskeläinen-Murphy
Suvanto-Turunen-Jäminki
Kuoppala-Helenius
Miettinen-Leino-Vidgren, Anttila
Rönnberg
 

 

> Tilastot

© Ilves-Hockey Oy / Poika Kotiin Oy 2003-2005
Ilves.comissa julkaistavien valokuvien osittainenkin lainaaminen ilman tekijänoikeuksien omistajan lupaa on kielletty.

Toimitus | Arkisto | Palaute