Arkiston etusivulle

 

 

 

 

Arkiston etusivulle

Otteluraportti: JYP-Ilves 3-0 (0-0, 3-0, 0-0)

 

Ilves jäähyili Hippoksella

(25.11.2004) Tasapisteissä sarjataulukossa olleet JYP ja Ilves iskivät Hippoksella yhteen tärkeässä liigakamppailussa. Peli pysyi maalittomana aina ottelun puoliväliin saakka, mutta sitten JYPin Antti Virtanen rankaisi tupsukorvia kahdesti ylivoimalla. Ilvesläiset viihtyivät ottelussa aivan liikaa jäähyaition puolella ja niinpä jyväskyläläiset purjehtivatkin lopulta helppoon voittoon. JYP jätti toista kertaa peräkkäin kotikaukalossa vastustajansa nollille ja voitti aneemista hyökkäyspeliä esittäneen Ilveksen maalein 3-0.

Hyvönen missaa rankkarin

Ilves jatkoi tänään samaa puolustusvoittoista pelityyliään, joka oli tuottanut hyvää tulosta kahdessa edellisessä liigakamppailussa. Avauserässä petolauma luovuttikin aloitteet suosiolla kotijoukkueen käsiin ja keskittyi kyttäämään vastahyökkäyksiä. JYP hallitsi kiekollista peliä, mutta pyöri pääosin vain hyökkäysalueensa kulmissa.

Ilves joutui erän puolivälissä ahtaalle, kun ensimmäisen ottelunsa uudessa seurassaan tänään torjunut Juuso Riksman huitoi itselleen kaksiminuuttisen tupsukorvien pelattua jo ennestään alivoimalla. JYP pääsi näin pyörittämään peliä minuutin verran viidellä kolmea vastaan. Riksman paikkasi huonoon paikkaan hankkimansa jäähyn ottamalla alivoiman aikana pari hyvää koppia eikä isäntäjoukkue onnistunut hyödyntämään etsikkoaikaansa.

Ilveksen kontrolloidut hyökkäykset olivat avauserässä todella harvassa. 18.peliminuutilla yksi sellainen kuitenkin nähtiin. Näppärän seinäsyötön kautta Patrik Stefanin johtama ykkösnyrkki karkasi ylivoimahyökkäykseen, jonka päätteeksi Cory Murphy koukattiin jään pintaan. Ottelun erotuomari Aleksi Rantala osoitti epäröimättä rangaistuslaukausta, jota lähti ampumaan Hannes Hyvönen. Maalintekijäksi Ilvekseen hankitun voimahyökkääjän sihti ei ole vielä toistaiseksi ollut aivan kohdallaan ja tämäkin rankkariyritys oli melko ponneton. Sinuhe Wallinheimo seurasi tarkasti Hyvösen ratkaisun ja rystypuolen sutaisu meni lopulta ohi maalin.

Tapahtumaköyhässä avauserässä ei juurikaan kunnon maalitilanteita nähty ja erä jäikin maalittomaksi.

Jäähyruletti koituu Ilveksen kohtaloksi

Toisessa erässä ei päästy juurikaan pelaamaan viidellä viittä vastaan peliä. Siitä piti huolen Aleksi Rantala, joka pyöritti melkoista jäähyrulettia ja jäähyaition ovi kävi tiuhaan tahtiin etenkin Ilveksen puolella.

Ilves pelasi pitkään hyvää alivoimaa, mutta erän puolivälin jälkeen kotijoukkue löysi vihdoin ylivoimatehoja. Ottelun avausmaaliin teki esityön Jari Korhonen, joka lähetti hyvän pystysyötön Antti Virtaselle. Juuso Riksman meni ehkä hieman liian aikaisin jäihin ja niinpä Virtasen laukaus upposi etuylänurkkaan.

Parisen minuuttia myöhemmin sama mies iski toistamiseen ylivoimalla. Tällä kertaa Riksman onnistui torjumaan pakin paikalla pelanneen Virtasen laukauksen vain puolittain ja niinpä kiekko painui suojien kautta maalin kattoon.

Ilveksen pinna alkoi erän loppua kohden palaa jatkuviin rangaistuksiin ja otteet kovenivat. Yllättäen erän alussa pienimmätkin rikkeet puhaltaneen Rantalan linja oli nyt vaihtunut eikä jäähyjä tullut enää yhtä helpolla. Ajassa 33.55 Rantala tuomitsi kuitenkin Raimo Helmiselle jälkikäteen viisiminuuttisen ryntäyksestä neuvoteltuaan ensin linjatuomarien kanssa. Vitosen myötä Helminen sai myös automaattisen pelirangaistuksen.

Ilves ei joutunut pelaamaan koko viittä minuuttia alivoimalla, sillä Rantala paikkaili jäähytilastoa viheltämällä yhden kaksiminuuttisen Jari Jääskeläiselle. Neljällä neljää vastaan pelattaessakin isäntäjoukkue onnistui kuitenkin maalinteossa ja karkasi jo ratkaisevan tuntuisesti 3-0 -johtoasemaan. Tuomas Mikkonen löysi syötöllään toisesta aallosta tilanteeseen nousseen Janne Hauhtosen, joka siirsi kotijoukkueen kolmen maalin karkumatkalle ennen päätöserää.

Kova viikonloppu edessä

Kolmannessa erässä ei Ilveksen kiriä enää nähty ja niinpä JYP lasketteli lopulta helppoon voittoon. Kotijoukkue loi päätöserässä huomattavasti parempia maalitilanteita kuin turhautunut Ilves, muttei onnistunut leventämään johtoaan edes kahden miehen ylivoimalla. JYP vei tärkeät sarjapisteet maalein 3-0 ja karkasi sarjataulukossa kolmen pisteen päähän Ilveksestä.

Ilves toteutti tänään 30 minuutin ajan hyvin Lukkoa vastaan toiminutta puolustustaktiikkaansa, mutta lopulta isäntäjoukkue sai ladottua ratkaisevat maalit ylivoimien turvin. Tupsukorvien hyökkäyspeli oli tänään kovin vaisua ja vierailijat sortuivat myös turhautumiseen. JYP nappasikin täysin ansaitun voiton aseettomasta petolaumasta.

Ilves on tällä hetkellä rankassa otteluruuhkassa ja viikonloppunakin kalenteriin on merkitty kaksi liigakamppailua. Lauantaina kotiottelussa on vastassa Jokerit ja sunnuntaina käydään puolestaan kauden neljäs paikalliskamppailu TV-valojen loisteessa. Tappara kukisti tänään Hakametsässä Jokeri-pakan puhtaasti 2-0 ja ylihuomenna on siis Ilveksen vuoro yrittää samaa temppua.

Otteluraportti: Toni Hyytinen


> Lähetä sivu kaverillesi

> Tulosta tämä sivu

 

 

 

^^ Ylös 

Ottelupöytäkirja

I erä
Maalit
Erä maaliton
Rangaistukset
9.16 Ville Koistinen, Ilves 2 min. Kiinnipitäminen
10.16 Juuso Riksman, Ilves 2 min. Huitominen
13.41 Ville Leino, Ilves 2 min. Koukkaaminen
18.15 Steve Martins, JYP 2 min. Kiinnipitäminen
II erä
Maalit
30.39 Antti Virtanen (Jari Korhonen, Jarkko Immonen) 1-0 yv.
33.05 Virtanen (Jaakko Uhlbäck, Immonen) 2-0 yv.
36.42 Janne Hauhtonen (Tuomas Mikkonen) 3-0 tv.
Rangaistukset
21.51 Jyri Marttinen, JYP 2 min. Väkivaltaisuus
21.51 Jussi Pesonen, Ilves 2 min. Väkivaltaisuus
22.31 Patrik Stefan, Ilves 2 min. Koukkaaminen
24.04 Joukkuerangaistus, JYP 2 min. Liian monta pelaajaa jäällä
25.30 Jussi Pesonen, Ilves 2 min. Estäminen
30.12 Henri Laurila, Ilves 2 min. Koukkaaminen
31.17 Steve Kariya, Ilves 2 min. Koukkaaminen
33.55 Raimo Helminen, Ilves 5+20 min. Ryntäys
36.18 Jari Jääskeläinen, JYP 2 min. Estäminen
III erä
Maalit
Erä maaliton
Rangaistukset
40.55 Jari Jääskeläinen, JYP 2 min. Kampitus
45.44 Ismo Kuoppala, Ilves 2 min. Koukkaaminen
46.56 Jussi Pesonen, Ilves 2 min. Väkivaltaisuus
Maalivahdit
Sinuhe Wallinheimo, JYP 8+7+7=22
Juuso Riksman, Ilves 12+7+6=25
Jäähyt
JYP 5 x 2 min
Ilves 10 x 2 min ja 1 x 5+20 min.
Tuomaristo
Aleksi Rantala, päätuomari
Janne Isometsä, linjatuomari
Antti Orelma, linjatuomari
Yleisömäärä
3303
Palkitut
Kolme tähteä: Antti Virtanen, JYP
Kaksi tähteä: Sinuhe Wallinheimo, JYP
Yksi tähti: Janne Hauhtonen, JYP
Expert-pelaaja: Antti Virtanen, JYP
Ottelun Vakuuttaja: Antti Virtanen, JYP
Ilveksen kentälliset
Pesonen-Helminen-Peltomaa
Koistinen-Laurila
Kariya-Stefan-Hyvönen
Jääskeläinen-Murphy
Suvanto-Turunen-Jäminki
Kuoppala-Helenius
Miettinen-Leino-Vidgren, (Anttila)
Rönnberg
 

 

> Tilastot

© Ilves-Hockey Oy / Poika Kotiin Oy 2003-2005
Ilves.comissa julkaistavien valokuvien osittainenkin lainaaminen ilman tekijänoikeuksien omistajan lupaa on kielletty.

Toimitus | Arkisto | Palaute