Uutiset
Ilves voitti Turussa 23:n tappio-ottelun jälkeen
(2.12.2004) 2. joulukuuta 2004 jää muistoihin päivänä, jolloin Ilves voitti Turussa yhdeksän vuoden, kuukauden ja viikon tauon jälkeen. Ilves otti tätä edellisen voittonsa Turun Elysée Arenalla 26.10.1995. Tämän jälkeen kyyti Turussa onkin ollut kylmää, ja 23 seuraavaa Turun-vierailua olivat tappiollisia. Kaksi tappiota aiheutti TuTo ja loput 21 TPS.
Vahvimmin Ilves oli pisteessä kiinni tammikuussa 1998, kun kärkikamppailu oli vielä viimeisillä minuuteilla tilanteessa 2-2. Sitten kuitenkin päätuomari Heikki Heikkilä tuomitsi Ilves-puolustaja Timo Willmanin erittäin kepoisin perustein jäähylle. Turkulaiset käyttivät ylivoiman hyväkseen, ja TPS otti 3-2 -voiton.
23:sta tappiosta yhdeksän peliä päättyi TPS:n niukkaan yhden maalin voittoon, mutta kaudella 1999-2000 Ilves kärsi kolme murskatappiota.
Nyt haudattu Turun-tappioputki on todennäköisesti Ilveksen kaikkien aikojen pisin tappioputki tietyllä paikkakunnalla. 1990-luvulla Pori oli Ilvekselle ylitsepääsemätön este, mutta sieltä Ilves sentään napsi tasapelejä - joskin aina karvaita sellaisia. Ilves katkaisi 12.3.1992 alkaneen voitottomien Porin-vierailuiden putken 10.1.1999.
Myös Ilveksen nykyisen pisimmän voitottoman putken syyllinen on TPS. Ilves otti viimeisimmän kotivoiton turkulaisista 11.10.2001. Ilveksen vierasotteluiden osalta kyseenalaisen kunnian otti haltuunsa Jyväskylä. Viimeksi Ilves juhli voittoa JYP:n vieraana 3.11.2001.
Ilves Turussa 1995-2004:
26.10.1995 TPS-Ilves 1-3
Maalintekijät:
- TPS: Simo Rouvali
- Ilves: Juha Hautamaa, Semi Pekki, Mikko Eloranta
Maalivahdit:
- TPS: Fredrik Norrena
- Ilves: Mika Manninen
23 peräkkäistä tappiota:
26.11.1995 TuTo-Ilves 7-4
1.2.1996 TPS-Ilves 7-2
22.2.1996 TuTo-Ilves 7-4
17.10.1996 TPS-Ilves 3-2
5.1.1997 TPS-Ilves 6-2
30.10.1997 TPS-Ilves 5-4
31.1.1998 TPS-Ilves 3-2
29.10.1998 TPS-Ilves 5-2
10.12.1998 TPS-Ilves 2-1
9.3.1999 TPS-Ilves 3-1
28.9.1999 TPS-Ilves 8-1
25.11.1999 TPS-Ilves 11-0
29.1.2000 TPS-Ilves 7-1
23.3.2000 TPS-Ilves 6-3 (playoffsien puolivälierä)
26.3.2000 TPS-Ilves 4-3 ja. (playoffsien puolivälierä)
25.11.2000 TPS-Ilves 4-1
18.3.2001 TPS-Ilves 4-2
28.10.2001 TPS-Ilves 2-1
5.2.2002 TPS-Ilves 7-1
8.10.2002 TPS-Ilves 4-2
15.12.2002 TPS-Ilves 1-0
4.10.2003 TPS-Ilves 3-2
28.12.2003 TPS-Ilves 4-3
Ja viimein voitto:
2.12.2004 TPS-Ilves 3-4 ja.
Maalintekijät:
- TPS: Kimmo Eronen, Markku Paukkunen, Marko Kiprusoff
- Ilves: Patrik Stefan (3 maalia), Hannes Hyvönen
Maalivahdit:
- TPS: Teemu Lassila
- Ilves: Juuso Riksman
Joni Yli-Mäenpää
Lähetä sivu kaverillesi
Tulosta tämä sivu
^^ Ylös
|
|
|