Arkiston etusivulle

 

 

 

 

Arkiston etusivulle

 Uutiset

 

Sami Helenius siirtyy Jokereista Ilvekseen

Sami Helenius (7.6.2004) Ilves on tänään tehnyt yksivuotisen sopimuksen puolustaja Sami Heleniuksen (30) kanssa. Helenius (196 cm, 105 kg) pelasi viime kaudella Jokereissa, jonka kanssa hänellä oli sopimus myös ensi kaudesta. Ilves, Jokerit ja Helenius pääsivät nyt yhteisymmärrykseen sopimusjärjestelyistä ja Helenius pelaa Ilveksessä.

– Olo on kuin pikkupojalla. Olen todella innoissani ja jääkiekko alkaa taas maistua ja tuntua hyvältä. Viikonvaihteen mietin tätä asiaa, kun perjantaina olin Ilvekseen ensi kertaa yhteydessä ja tänään saatiin homma pakettiin, Helenius kertoo.

– Viime kausi oli kaikin puolin aika raskas. Jouduin vähän vääriin saappaisiin ja nyt olen nollannut sen. Olen harjoitellut itsekseni 6-7 kertaa viikossa ja vielä ennen juhannusta ehdin pariksi viikoksi Ilveksen joukkueharjoituksiin. Ilvekseen on hieno tulla. Joukkue oli jo viime kaudella kova, Sami Helenius sanoo.

Ilveksen urheilutoimen johtaja Juha Hautamaa arvioi, että Ilves sai juuri sellaisen pelaajan puolustukseen kuin halusikin. – Kotimainen, fyysinen, kookas ja kokenut. Siinä paketissa on kaikki, mitä etsimme. Meillä on Heleniukselle tarjolla juuri hänelle sopiva rooli.

Myös valmentaja Jarmo Jamalainen ottaa Heleniuksen avosylin joukkueeseen. – Todella kovan tason pelimies oikeassa roolissa. Meillä on hyvät tiedot Heleniuksen kapasiteetista. Tiedämme tarkalleen, millainen pelaaja hän on ja missä hän on parhaimmillaan. Juuri hänelle sopiva paikka meillä oli auki. Olen erittäin tyytyväinen.

Sami Heleniuksella on mittava kokemus Pohjois-Amerikan ammattilaisliigoista. Hän on pelannut 155 NHL-ottelua sekä noin 350 farmiliigan ottelua pääasiassa AHL:ssä.

Sami Heleniuksen pelaajakortti


Ilves-Hockey Oy

 

 

 

^^ Ylös 

 

 

© Ilves-Hockey Oy / Poika Kotiin Oy 2003-2005
Ilves.comissa julkaistavien valokuvien osittainenkin lainaaminen ilman tekijänoikeuksien omistajan lupaa on kielletty.

Toimitus | Arkisto | Palaute