Uutiset
Timo Peltomaa
jatkaa Ilveksessä
(17.4.2004) Konkarihyökkääjä Timo Peltomaa (35) on tehnyt Ilveksen kanssa vuoden jatkosopimuksen. Peltomaa palasi päättyneellä kaudella Ilvekseen Ruotsin Timråsta. Peltomaa pelasi ensimmäiset liigaottelunsa Ilveksessä jo kaudella 1987-88. Sen jälkeen hän on pelannut Suomessa HPK:ssa ja Lukossa sekä Saksassa Frankfurtissa ja Augsburgissa.
– Nyt olivat fiilingit ihan erilaiset jatkaa kuin vuosi sitten. Jäi nälkää, kun oli kiva pelata viime kauden joukkueessa. Kai siihen myös haluttiin toinen isähahmo Raipen rinnalle, Tinke kertoo.
Tinken mielestä Ilveksellä on hyvät mahdollisuudet menestyä hyvin ensi kaudella. – Meillä on nuoria ja kehityskelpoisia kavereita. Kun he nostavat tasoaan samalla tavalla kuin tälle kaudelle, niin hyvältä näyttää, Peltomaa arvioi. Tinke on jo aloittanut valmistautumisen ensi kauteen. – Pohjat ovat nyt hyvässä kunnossa. Tästä on hyvä jatkaa.
Timo Peltomaan viime kauden alkua haittasi sitkeä niskavamma ja mies pääsi pelaamaan vasta marraskuussa. Kevätpuolella hän kuului joukkueen parhaimmistoon. Erityisesti seitsemän ottelun play off-sarjassa HIFK:ta vastaan Peltomaa teki töitä ja taklasi hartiavoimin.
Ilves-Hockey Oy
^^ Ylös
|
|
|