Ennakko

Ilves hyökkää pelikaanien pesään

(3.11.2005) Kolmesta viimeisimmästä ottelustaan pisteitä saalistanut Ilves kohtaa tänään Lahdessa sarjataulukon jumbopaikalle ankkuroituneen Pelicansin. Tupsukorvien riveissä nähdään mielenkiintoinen paluumuuttaja, kun laitahyökkääjä Vesa Viitakoski vetää Ilves-paidan päälleen puolentoista vuoden tauon jälkeen. Pussinokkien kohdalla suurin mielenkiinto kohdistuu toimitusjohtaja Ilkka Kaarnan ja taustavaikuttaja Pasi Nurmisen suoritumiseen joukkueen väliaikaisesta valmennusvastuusta.

Viitakosken osaamiselle käyttöä

Vuosina 1997 – 2004 seitsemän perättäistä kautta Ilvestä edustanut Vesa Viitakoski tekee ennakkotietojen mukaan tänään paluun tuttuun petopaitaan. SM-liigan lähihistorian parhaisiin maalintekijöihin kuuluvan Viitakosken erikoisosaamiselle onkin ollut huutava tarve, sillä Ilves on alkukaudesta ollut heikoimmillaan juuri niillä osa-alueilla, jotka kuuluvat Veskun suurimpiin vahvuuksiin.

Tupsukorvat ovat pystyneet hallitsemaan pelitapahtumia jopa sarjan kärkijoukkueita vastaan, mutta vastustajan maalin läheisyydessä joukkue ei ole kyennyt tuloksekkaisiin ratkaisuihin. Loistavana maalineduspelaajana tunnetulle Viitakoskelle sovitellaankin suurta roolia maskimiehenä ja rebound-kiekkojen sisään lapioijana.

Vaikka Ilves on sarjataulukossa vasta kymmenentenä, on joukkue esittänyt yllättävän hyvää viisikkopeliä. Tupsukorvat eivät häviä liikkeessä yhdellekään liigaryhmälle, ja joukkueen pelillinen kokonaispaketti onkin selvästi paremmin kasassa kuin vuosikausiin. Tasapaino hyökkäys- ja puolustuspelaamisen välillä on viime viikkoina ollut parasta sitten pronssikauden 00-01.

Ilves puolustaa järkevästi ja kurinalaisesti, mutta pystyy myös terävään ja vauhdikkaaseen hyökkäyspeliin, jossa kiekko liikkuu nopeasti ja tarkasti mieheltä toiselle. Pelaajamateriaalin kapeus ja kokemattomuus näkyvät kuitenkin tehottomuutena. Ratkaisijapulasta kärsivä joukkue joutuu tekemään hirvittävän määrän töitä jokaisen maalinsa eteen.

Pelicans tutulla paikallaan

Kauteen suurin odotuksin lähtenyt lahtelaisjoukkue on rohkaisevista ennakkoarvioista huolimatta juuttunut viime vuosina liiankin tutuksi tulleelle paikalleen sarjataulukon jumbosijalle. Viikko sitten potkut joukkueen peräsimestä saanut valmentaja Jami Kauppi yritti iskostaa ryhmään rohkeaa hyökkäysvoittoista pelitapaa, jonka toteuttamiseen Pelicansin pelaajamateriaali ei yksinkertaisesti ollut tarpeeksi tasokas.

Kaupin potkujen jälkeen pussinokkien valmennusvastuuta on kantanut seuran toimitusjohtaja Ilkka Kaarna, jonka ruohonjuuritason tuntumaa nykyajan huippukiekkoiluun voidaan pitää vähintäänkin kyseenalaisena. Kaarna on pätevä mies seurajohtajana, mutta onko hänellä rahkeita valmentaa joukkueellista huippu-urheilijoita ammattilaissarjassa? Apuvalmentajan roolissa soppaa hämmentää ex-huippumaalivahti Pasi Nurminen.

Nuorten MM-kisojen jälkeen tammikuussa Pelicansin peräsimeen astuva Hannu Aravirta seuraa varmasti tulevan miehistönsä otteita tiiviisti ja tarkasti. Turkoosipaitojen voikin olettaa antavan innokkaasti näyttöjä Aravirralle, jonka sopimus lahtelaisseuran kanssa kattaa myös kauden 06 – 07. Uuden valmentajan saapuessa vetovastuuseen lähdetään liikkeelle puhtaalta pöydältä, eikä edellisen luotsin silmissä ansaitulla arvostuksella ole enää juurikaan merkitystä.

Pelicansin mielenkiintoisimpiin pelaajiin kuuluu yhdeksän osumaa viimeistellyt Marcus Paulsson, joka oli alkukaudesta suorastaan käsittämättömän kovassa iskussa, mutta on iltojen pimetessä menettänyt tehonsa. Nuori maalivahti Antti Niemi on esiintynyt edukseen seulan lailla vuotavan puolustuksen takana. Kuudessa pelaamassaan ottelussa neljä maalia ja yhden syöttöpisteen tililleen merkkauttanut isokokoinen hyökkääjä Jason Bonsignore vaikuttaa todelliselta vahvistukselta.

Pystyäkseen keräämään voittoja Pelicans tarvitsee nähtyä suurempaa panosta kokeneelta kaartiltaan Erik Kakon, Toni Koivusen, Tommi Turusen ja Lasse Jämsenin johdolla. Melko nimekkääksikin luettavissa oleva kvartetti on toistaiseksi tehnyt yhteensä ainoastaan kuusi maalia. Hyökkäyksen johtotähdeksi nousseen Paulssonin ohella pirteitä otteita läpi alkukauden ovat esittäneet nuoret Tuomas Santavuori ja Kari Sihvonen, joiden kanssa Ilves-puolustuksen on tänään oltava tarkkana, mikäli pisteet aiotaan viedä Tampereelle.

Mikko Rainio


> Lähetä sivu kaverillesi

Pelicans Ilves

3.11.2005
© Ilves-Hockey Oy / Poika Kotiin Oy 1997-2006
Ilves.comissa julkaistavien valokuvien osittainenkin lainaaminen ilman tekijänoikeuksien omistajan lupaa on kielletty.
Sivukartta | Arkisto | Palaute