|
|
Ennakko
Ilves kettujahdissa
(6.10.2005) Tiistaina nihkeän esityksen jälkeen tärkeät kaksi pistettä Marko Anttilan jatkoaikamaalilla napannut Ilves jatkaa liigataivaltaan torstai-iltana Raumalla ailahtelevasti kauden aloittaneen Lukon vieraana. Raumalaiset jatkoivat ainakin tuloksellisesti vaatimattomia vieraspelejään tiistaina Turussa häviten paikalliselle Palloseuralle rangaistuslaukausten jälkeen. Kotona raumalaisilla on kulkenut paremmin, kolmesta Äijänsuolla pelatusta ottelusta saldona on täydet yhdeksän pistettä. Ilves onkin torstaina kovan paikan edessä yrittäessään murtaa kettulauman kotitaikaa.
Kotona kulkee, vieraissa ei
Viime kaudella aina pronssiottelun jatkoajalle venynyt nimivahva joukkue heikentyi lähes kaikkien muiden liigajoukkueiden tapaan kesän aikana selkeästi. Molemmat maalivahdit (Roloson, Vehanen), kolme parasta puolustajaa (Niskala, Pettinen, Gill) ja neljä kahden ensimmäisen ketjun hyökkääjää (Koivisto, Pirnes, Larouche, Torkki) menettänyt seura oli kesän suurimpia menettäjiä kesän siirtomarkkinoilla. Myöskään rahallinen panostus alkaneeseen kauteen ei ole verrattavissa muutamaan viime vuoteen, eikä nimekkäitä vahvistuksia juurikaan Raumalle saatu houkuteltua. Ainoastaan Porista Raumalle loikannut maalivahti Scott Langkow ja loistavan harjoituspelikauden jälkeen hieman vaisusti liigakauden aloittanut hyökkääjä Jamie Wright voidaan laskea ns. koviksi hankinnoiksi. Pelicansista Raumalle tullut Tommi Hannus oli monen liigaseuran papereissa, mutta odotukset ovat toistaiseksi olleet tekoja suuremmat.
Lukon alkukauden esitykset ovat olleet hyvinkin kaksijakoiset. Kotikentällään Äijänsuolla Lukko on voittanut kaikki pelinsä (KalPa, SaiPa, Pelicans) mutta vastaavasti vieraissa joukkue on napannut viidestä pelistä yhden pisteen. Toki vastassa ovat olleet kaikki liigan kärkipään joukkueet, joten suurempia suuntaviivoja ei vielä voida vetää. Vaisusta alkukaudesta suurin syy lankeaa raumalaisten umpisurkealle ylivoimapelaamiselle. 32 ylivoimakerralla verkko on heilunut ainoastaan kaksi kertaa, ja raumalaiset majailevatkin ylivoimateho-tilaston hännillä.
Lukon alkukauden tehokkain ja selkeästi paras pelaaja on ollut ilvesläisillekin tuttu Shayne Toporowski. Kuusi tehopistettä (3+3) kahdeksassa ottelussa kerännyt romuluinen hyökkääjä on Lukon sentteripulan vuoksi joutunut aloittamaan kauden miehelle varsin oudolla paikalla sentterinä, mutta se ei ole tahtia haitannut. Toporowskin johtama kakkosketju, laidoilla Hannus ja TuTosta hankittu Miikka Tuomainen, onkin ollut kahdessa viime pelissä selkeästi Lukon pirtein kokonaisuus. Puolustuksen johtohahmona jatkaa ikinuori Erik Hämäläinen.
Pelikuri kateissa
Tiistain jatkoaikavoiton jälkeen päävalmentaja Kari Eloranta sanoi julkisesti ääneen sen minkä moni katsoja oli jo itsekseen todennut. Ilveksen otteista paistoi etenkin tiistaina läpi kurittomuus, sovittua pelitapaa hyökkäyksiin lähdöistä puolustuspelaamiseen ei toteutettu valmennusjohdon ohjeiden mukaisesti. Ongelma ei ole mitenkään ihmeellinen, etenkään uuden päävalmentajan alaisuudessa kauteen lähteneeltä joukkueelta. Jokainen pelaaja on varmasti oppinut kesän ja alkusyksyn aikana pelitavan teoriassa ja tietää mitä kentällä pitää pelitavan mukaan erilaisissa tilanteissa tehdä. Pelitavan sisäistäminen siten, että pelaaja nopeissa tilanteissa tekisi aina oikeita valintoja, on kuitenkin huomattavasti pidempi prosessi.
Positiivisiakin asioita toki Ilveksen pelaamisesta löytyy. Suurin yksittäinen ilonaihe on kaksikon Perttu Lindgren - Marko Anttila illasta toiseen etenkin hyökkäyspäässä jatkuvat pirteät otteet. Puolustuspäässä merkkausvirheitä sattuu, mutta kokemuksen karttuessa ja muutaman kerran vastustajan maalin jälkeen kentältä allapäin vaihtoaitioon liu’uttua alkaa mieleen varmasti jäämään myös puolustuspelin saloja. Hyökkäyspäässä kaksikon peli on näyttävää ja ainakin tiistaina tehokastakin. Lisätehoja kaksikon peliin tuo aivan varmasti myös Jonas Anderssonin tulo ketjun kolmanneksi lenkiksi. Torstaina tehoja kaivataan myös pari peliä ilman tehopisteitä pelanneelta Jason Guerrieron ketjulta, jos Raumalta mielitään tuliaisiksi muutakin kuin kokemusta.
Mika Rosenberg
Lähetä sivu kaverillesi
|
|
6.10.2005
|
|