Ennakko

Ilves valloittamaan Turkua

(13.10.2005) Lauantaina niukan kotivoiton Ässistä ottanut Ilves haastaa tänään Elysée Areenaa isännöivän TPS:n, joka kolme pistettä tupsukorvia enemmän keränneenä pitää hallussaan sarjataulukon sijaa 8. Turkulaiset kärsivät viikonloppuna kauden toisen kotitappionsa häviämällä paljon keskustelua herättäneessä ottelussa Helsingin IFK:lle maalein 2-3. Ilveksen viimeisin vierasvoitto TPS:stä varsinaisella peliajalla on niinkin kaukaa kuin syksyltä 1995. ”Turun-kirous” tosin hieman hellitti viime talvena Patrik Stefanin johtaessa hattutempullaan tupsukorvat jatkoaikavoittoon.

Jortikka herättelee uinuvaa jättiä

Vuosituhannen vaihteessa SM-liigaa yksinvaltiaan ottein hallinnut TPS on kärsinyt viime vuosina menestyskrapulasta. Sarjan supertähtien tuikkeeseen ja taisteleviin huippujoukkueisiin tottunut turkulaisyleisö on seurannut kaupungin ylpeyden tarpomista tuskastuneena. Toissa kaudella mustapaidat etenivät toki finaaleihin asti, mutta yksittäistä hopeaa ei noteerata kummoiseksikaan onnistumiseksi mahan täydeltä hunajaa nauttineessa suurseurassa. Menestyspöhö on näkynyt myös Elysée Areenan lehtereillä, joita on ollut vaikea saada edes puolilleen väkeä tavallisissa runkosarjapeleissä ja playoffien alkukierroksilla.

Tepsin kaksi kertaa kolmeen perättäiseen Suomen mestaruuteen luotsannut Hannu Jortikka palasi täksi kaudeksi joukkueen peräsimeen tarkoituksenaan nostaa uinuva jättiläinen takaisin omalle tasolleen. Jortikan joukot ovat kuitenkin aloittaneet kauden melko vaisusti. Viidestä voitosta kolme on tullut taulukon pohjamudissa rämpiviä Pelicansia, KalPaa sekä Jokereita vastaan, ja Lukko kaatui Elyséellä vasta rankkarikisassa. Turkulaiset ovat Ilveksen tapaan kärsineet ratkaisijapulasta, jota on pahentanut kahden avainpelaajan, Antti Aallon ja Mika Alatalon, poissaolo alkukauden otteluista. Kaksikko on sivussa vielä pitkään, joten vahvistuksille on tarvetta myös Hansakaupungissa.

Kultasormeksi ja Midakseksi Turussa kutsuttu Jortikka on yrittänyt tuttuun tyyliinsä herätellä joukkuettaan median välityksellä. Mies on peräänkuuluttanut ryhmän nuorten pelaajien otteisiin lisää miesmäisyyttä ja ripittänyt kokenutta kaartia heikoista suorituksista. Tutut konkarit Kai Nurminen, Jari Kauppila, Marko Kiprusoff ja Joni Lius miehittävät joukkueen sisäisen pistepörssin kärkisijat, mutta heistä yksikään ei ole tehotilastossa plussan puolella. Surullisin plusmiinussaldo on peräti yhdeksän pykälää pakkasella olevalla Liuksella. Nuoremman polven tepsiläisistä Tomi Sykkö, Tuukka Pulliainen, Lauri Korpikoski ja Arttu Virtanen ovat iskeneet kaksi osumaa mieheen.

Vapauttiko voitto Ilveksen peliä?

Ilves on toistaiseksi esiintynyt varsin ailahtelevasti. Alkukierroksille on mahtunut hyviäkin otteluita, mutta viisikkopelin toimiessakin maalinteko on ollut erittäin vaikeata. Etenkin kotona joukkue on vaikuttanut jotenkin kipsaantuneelta, eikä tarvittavaa sykettä pelaamiseen ole löytynyt. Toivoa sopii, että hieman nihkeällä esityksellä otettu voitto Ässistä vapauttaa tupsukorvien pelaamista, sillä potentiaalia ryhmässä on nähtyä enemmän. Suoraviivaisuus ja päättäväisyys maalintekotilanteissa ovat asioita, joihin tarvitaan huomattavaa parannusta. Ilveksen pelikuri on parantunut viime aikoina selvästi, minkä seurauksena vastustajat eivät enää pääse rokottamaan hölmöistä virheistä niin usein kuin ensimmäisissä otteluissa.

Turun leveässä kaukalossa tarvitaan hyvää liikettä ja huolellista viisikkopelaamista. Kotijoukkuetta ei saa päästää viemään peliä mielensä mukaan. Ilves keskittyneekin tänään huolelliseen puolustustyöskentelyyn, jossa avainasia on, että vastustajalle ei anneta ylivoimahyökkäyksiä. Tiiviillä keskialueen miehittämisellä ja hyvällä kiekkokontrollilla turkulaiset pystytään pitämään aisoissa. Omiin hyökkäyksiin on lähdettävä terävästi, ja Tepsin melko pienikokoisia puolustajia on pyrittävä haastamaan rohkeasti. Ilveksellä on tässäkin ottelussa selvä pituus- ja painoylivoima, jota pitää pystyä hyödyntämään kulmissa sekä maalien edustoilla.


Mikko Rainio


> Lähetä sivu kaverillesi

TPS Ilves

13.10.2005
© Ilves-Hockey Oy / Poika Kotiin Oy 1997-2006
Ilves.comissa julkaistavien valokuvien osittainenkin lainaaminen ilman tekijänoikeuksien omistajan lupaa on kielletty.
Sivukartta | Arkisto | Palaute