|
|
Ennakko
Jatkuuko voittoputki Turussa?
(19.1.2006) Viime peleistään kolme perättäistä voittoa ottanut Ilves kohtaa tänään Turussa koko kauden alle odotusten esiintyneen TPS:n. Tupsukorvien valmistautumista illan kamppailuun varjostaa joukkueen ykköshyökkääjän, Jussi Pesosen, puuttuminen kokoonpanosta kymppitilin täyttymisen takia. Ilvestä on viime päivinä koetellut myös flunssa-aalto, jonka takia pari pelaajaa on joutunut olemaan pois harjoituksista.
Tehoton TPS
Turkulaisjoukkuetta on vaivannut sama ongelma, joka on tehnyt pelien voittamisesta vaikeata myös Ilvekselle. Kiekko ei tunnu millään löytävän tietään vastustajan maaliin, vaikka hyviä tilanteita saadaan luotua tarpeeksi. Tepsin tehottomuus kulminoitui viikonloppuna Helsingissä, jossa joukkue pommitti IFK-vahti Tom Askeylle peräti 40 torjuntaa saamatta yhtään merkintää tulostaululle. Lähes samanlainen oli pelin juoni myös tiistaina Oulussa, jossa Niklas Bäckström torjui 32 turkulaisten 33 laukauksesta. Nyt päättyvällä neljän ottelun vieraskiertueellaan mustavalkoiset onnistuivat ainoastaan kolmesti maalinteossa. Osumista kaksi syntyi jakson ainoassa voittopelissä KalPan verkkoon. IFK:n lisäksi myös Tappara pystyi nollaamaan TPS:n.
Hannu Jortikan luotsaamat joukkueet ovat aina perustaneet menestyksensä tarkkaan puolustamiseen ja tiiviiseen viisikkotyöskentelyyn. Tepsin puolustuspelaaminen onkin toiminut kohtuullisesti koko kauden ja tukevoitunut vielä huomattavasti viime aikoina. Uudet pakkihankinnat, Tapparasta tullut Greg Hawgood ja Ruotsista saapunut Vladimir Sicak, tuovat joukkueen takalinjoille kokemusta ja jämäkkyyttä. Jatkossa uusien miesten läsnäolon odotetaan tuovan apuja myös hyökkäyspeliin, johon on kaivattu tukea ja tulivoimaa toisesta aallosta. Toistaiseksi turkulaispuolustajat Marko Kiprusoffin johdolla ovat olleet varsin säyseitä hyökkäyspäässä.
Ilveksen kokoonpanossa yllätyksiä?
Kultakypärää kantavan Jussi Pesosen puuttuessa kokoonpanosta Ilves-valmentaja Kari Elorannan visaisin pulma lienee sopivan korvaajan löytäminen ykkösketjuun Toni Koiviston ja Jason Guerrieron rinnalle. Nähtäväksi jää myös, millaisia lovia joukkuetta läpi käyvä flunssapöpö aiheuttaa Ilveksen ottelumiehistöön. Tomi Hirvosen ja Henrik Juntusen parannellessa vammojaan ovat vaihtoehdot hyökkäyskaluston osalta melko vähissä. Alkuviikon jääharjoitusten perusteella Turussa nähdäänkin yllättävä ja erittäin mielenkiintoinen kokeilu, jossa yksi joukkueen parhaista luistelijoista pääsee käyttämään taitojaan hyväkseen aivan uudella pelipaikalla.
Alustavien tietojen mukaan Jyrki Lumme palaa tänään tositoimiin parannuttuaan lonkkavaivastaan. Kokeneen huippupelaajan saaminen mukaan riveihin on taatusti helpotus valmennusjohdolle, sillä vaikka Ilves on pelannut viime ottelut hyvin ilman ”Sonjaa”, on miehen pelillinen ja henkinen merkitys nuoressa joukkueessa valtava. Ilveksen tolppien väliin saanee tänään komennuksen Juha Pitkämäki, joka on esittänyt huikeita otteita edellisissä pelaamissaan kamppailuissa. Molemmilla joukkueilla onkin ennakkoon arvioituna vahvat takalinjat ja ongelmia hyökkäyspäässä, joten illan kiekkojännärissä tuskin vietetään maalijuhlia.
Mikko Rainio
Lähetä sivu kaverillesi
|
|
19.1.2006
|
|