Ennakko

Ilves patapaitojen testiin

(18.11.2005) Makean paikallispelivoiton Tapparasta torstaina maalein 2-1 napannut Ilves jatkaa liigataivaltaan lauantaina Ässiä vastaan Porin Isomäessä. Myös Ässät otti torstaina tärkeän taisteluvoiton Satakunnan paikallistaistossa Lukkoa vastaan, ja luvassa onkin kahden kovalla itseluottamuksella peliin lähtevän joukkueen koitos. Viime kaudella Ilves voitti pudotuspelit mukaan lukien joukkueiden kuudesta kohtaamisesta viisi, ja kuluvan kauden ensimmäisen pelin Tampereella Ilves vei Jyrki Lumpeen maalilla lukemin 2-1. Ilves lähteekin otteluun hienoisena ennakkosuosikkina, vaikka joukkueilla ei piste-eroa sarjassa yhtä pistettä enempää olekaan.

Porilainen hulluus

Oman kylän poikien, kuten Ison Mustan Vellu Ketolan ja kaikkien maalitekijöiden isän ja äidin, Arto Javanaisen teoista kummunnut porilainen hulluus toi Poriin 70-luvulla kaksi mestaruutta ja loi käsitteen porilainen hulluus. Ennen vanhaan porilainen hulluus tunnettiin kovuuden ja karskien otteiden lisäksi erinomaisen taitavista omista kasvateista, sittemmin Ässien junnukoulu on jauhanut lähes tyhjää, huippulahjakkuuksia ei liigajäille asti ole juurikaan pystytty tuottamaan. Hulluus ei kuitenkaan ole häipynyt mihinkään, vaan joukkue on keikkunut vuodesta toiseen SM-liigan jäähytilastojen kärkipäässä. Niin myös tälläkin kaudella, jolla Ässät ovat keränneet melko huikeat 34 minuuttia jäähyjä per peli. Toisena tilastossa oleva HIFK on reilusti yli kymmenen minuuttia per peli perässä. Ero vähiten jäähyminuutteja kärsineeseen Ilvekseen on huikea, 449 pitkää minuuttia!

Ässäpakan tehot ovat olleet alkukauden huolestuttavan paljon ykköskentän Kivenmäki-Uusikartano-Kuusela harteilla. Kolmikko miehittää selkeästi porilaisten pistepörssin kolme ensimmäistä sijaa. Neljänneksi eniten pisteitä tehnyt neloskentän sentteri Matti Kuparinen on koonnut tähän mennessä kuusi tehopistettä, joten kuilu ykköskentän jälkeen on leveä ja syvä. Kuparisen johtama neloskenttä on kerännyt kehuja illasta toiseen, mutta Mikko Rauteen kakkosketjulta ja Rob Hiseyn johtamalta kolmoselta odotetaan huomattavaa parannusta.

Iloisella ilmeellä eteenpäin

Ilves puolustaa juuri nyt todella mallikkaasti. Viisikot ovat tiiviitä yksikköjä, ja vastustajan hyökkäykset ohjataan toistuvasti kulmiin. Keskialueen vastustaja, tai ainakin Tappara torstaina, ylittää edelleen hieman liian helposti, mutta puolustussinisen jälkeen peli on Ilveksen kontrollissa täysin. Hyvä näinkin, mutta jos katkoihin päästäisiin useammin jo keskialueella, päästäisiin useammin ja varmemmin ylivoimahyökkäyksiin ja sitä kautta hyviin maalipaikkoihin.

Yksilöistä Toni Koivisto ja Marko Luomala olivat torstain paikallispelissä todella pirteitä. Kolmosen laidalle Perttu Lindgrenin viereen istutettu Koivisto pelasi kenties parhaan pelinsä Ilves-paidassa. Jalat ovat käyneet koko alkukauden, mutta nyt otteisiin oli tullut aimo annos rauhallisuutta ja malttia. Nelosketjuun siirretty Marko Luomala loisti etenkin alivoimalla, jonka erikoismiehenä väsymätöntä työn sankaria kannattaa myös jatkossa käyttää.

Joukkueeseen joulutaukoon asti kestävällä testisopimuksella liittynyt Jason Bonsignore esiintyi ensi kertaa Ilves-paidassa Tapparaa vastaan. Ykkösketjun keskellä laidoillaan Jason Guerriero ja Jussi Pesonen pelannut sentteri väläytteli muutamaan otteeseen, mutta mitään häikäisevää ensiesiintymistä ei nähty. Vaatimaton ja koikkelehtiva liikkuminen on selkeästi Bonsignoren heikkous, ja lisää potkua luistimiin tuleekin löytyä jos mies joulutauon jälkeen mielii Ilves-paidassa esiintyä.

Ilveksen tuorein hankinta, puolustaja Anders Eriksson ei pelaakaan lauantaina, sillä hän ei ole vielä saapunut Suomeen. Yli 400 NHL-ottelua pelannut Eriksson liittyy Ilveksen kokoonpanoon tiistain TPS-kotipelissä. Detroitin paidassa Stanley Cupin vuonna 1998 voittaneesta ruotsalaisesta odotetaan varmasti apua torstainakin pahasti pätkineeseen ylivoimapelaamiseen. Hyvällä pelisilmällä ja kovalla lyöntilaukauksella varustetusta Erikssonista on aivan varmasti suuri apu kokemattoman puolustuksen toisena isähahmona Jyrki Lumpeen kanssa.

Lauantaina on jälleen kerran mielenkiintoista seurata, millaiseksi tuomarilinja muotoutuu. Torstain peleissä Ilves ja Ässät pelasivat aivan erilaisilla tuomarilinjoilla, ja tämä toistuu pelistä toiseen. Tampereen paikallisessa Markku Kruus antoi joukkueiden käyttää mailojaan kaikkeen muuhunkin kuin pelaamiseen. Etenkin kärkikarvaajan ja kiekottomien miesten estäminen pisti todella vahvasti silmään, ja juuri tuon kaltaiset eniten pelaajia turhauttavat rikkeet pitäisi ilman muuta ottaa kovemmalla kädellä pois. Raumalla Satakunnan paikallistaistossa taas linja oli aivan toisenlainen, kun saksalainen Martin Reichert jakoi jäähyjä lähes NHL-säännöin.

(Ennakkoa on päivitetty 18.11.2005 klo 23.00)

Mika Rosenberg


> Lähetä sivu kaverillesi

Ässät Ilves

19.11.2005
© Ilves-Hockey Oy / Poika Kotiin Oy 1997-2006
Ilves.comissa julkaistavien valokuvien osittainenkin lainaaminen ilman tekijänoikeuksien omistajan lupaa on kielletty.
Sivukartta | Arkisto | Palaute