Ennakko

Pakkovoiton paikka

(22.9.2005) Kolmella tappiolla kautensa aloittanut Ilves isännöi tänään kotiluolassaan Hakametsässä kuopiolaista KalPaa, joka esiintyy tamperelaisyleisölle pitkästä aikaa SM-liigan merkeissä. Ottelu on tupsukorville äärimmäisen tärkeä, sillä pistetili pitää saada auki, ettei nuori joukkue menetä itseluottamustaan ja ajaudu henkiseen takalukkoon. Yhtäkään vastustajaa ei ole syytä väheksyä, mutta tänä iltana Ilvekseltä odotetaan ainoastaan voittoa.

KalPalla takarivin lähtöruutu

Sarjanousija KalPa avasi paluusesonkinsa tasaväkisillä kamppailuilla JYPiä ja Lukkoa vastaan, mutta otti tiistaina ruman selkäsaunan hallitsevalta Suomen mestarilta. Kärpät näytti kuopiolaisille, kuinka suuri on tasoero Mestiksen voittajan ja kaksi vuotta valtakunnan pääsarjaa hallinneen huippuammattilaisjoukkueen välillä. KalPa lähtikin kauteen Minardina viimeisestä lähtöruudusta, kuten joukkueen vastuuvalmentaja Mika Pieniniemi on formulavertausta käyttäen todennut.

KalPa on sarjan selvästi kevyin ja lyhin joukkue, ja ennakkoarvioissa onkin epäilty kuopiolaisryhmän kykyä pärjätä fyysisissä SM-liigaväännöissä. Mestistä kalakukkokaupungin ylpeys hallitsi kovalla liikkeellä, mutta pääsarjassa on vaarana jääminen raamikkaampien ja vahvempien vastustajien jalkoihin. KalPa yrittää vastata muiden fyysiseen ylivoimaan hurjalla luistelulla ja tiiviillä viisikkopelillä, joilla voidaan kompensoida voiman ja koon puutetta. Onnistumista hankaloittaa kuitenkin se tosiasia, että joukkue kuuluu myös pelaajien taitotasolla mitattuna liigan kärpässarjalaisiin.

Aukeavatko Ilveksen maalihanat?

Ilves kärsi tiistaina Espoossa karvaan 0-1 –tappion hyvän taistelun jälkeen. Tupsukorvien käskijä Kari Eloranta ilmaisi ottelun jälkeen tyytyväisyytensä joukkueen parantuneeseen viisikkopeliin, jolla nimivahva kotiryhmä pystyttiin pitämään aisoissa yli 50 peliminuutin ajan. Tällä kertaa ei tehty yksilötasolla suuria virheitä, joihin ottelut Tapparaa ja HPK:ta vastaan ratkesivat. Blues-veskari Neil Littlen keräämät 28 torjuntamerkintää ovat osoitus siitä, että Ilves pystyi myös rakentamaan omaa hyökkäyspeliään yhtä sarjan ennakkosuosikkia vastaan.

KalPaa vastaan Ilves on kotihallissaan todennäköisesti pelitapahtumia hallitseva joukkue, ja maalintekopaikkojakin avautunee ottelun voittamiseen vaadittava määrä. Kiekon toimittaminen verkon perukoille on kuitenkin ollut tupsukorville toistaiseksi äärimmäisen vaikeata. Joukkue on kolmessa pelissä tehnyt yhteensä vain kolme maalia eli keskimäärin yhden per ottelu. Tämä tilasto kertoo karua kieltään Ilveksen suurimmasta ongelmasta, joka johtuu sekä ratkaisijatyyppien puutteesta että pienempiin rooleihin tottuneiden pelaajien epäonnistumisesta harteilleen kasatun maalintekovastuun kantamisessa.

Keskiviikkona Ilves tiedotti uudesta pelaajakokeilusta, jonka toivotaan tuovan helpotusta joukkuetta vaivaavaan ratkaisijapulaan. USA:n hyvätasoisessa yliopistosarjassa kovat tehot merkkauttanut pienikokoinen sentteri Jason Guerriero saapuu Tampereelle tänään, mutta vielä ei ole selvillä, ehtiikö mies mukaan illan otteluun. Koeajalla näyttöjä antavaa Guerrieroa on luonnehdittu voitontahtoiseksi ratkaisijaksi ja johtajatyypiksi. Nähtäväksi jää, pystyykö amerikkalainen auttamaan Ilvestä hyökkäyspäässä ja sytyttämään itseluottamuksen puutteesta kärsivät joukkuekaverinsa vapautuneempiin ja tehokkaampiin suorituksiin.

Seuraa heitä!

Marko Anttila, Ilves. Lempäälän Jätti on armeijakiireistään huolimatta aloittanut kauden vahvasti. Yli kaksimetrisen laiturin juonikkuus ja ulottuvuus aiheuttavat jatkuvasti päänvaivaa vastustajien puolustajille. Anttila käyttää kokoaan erittäin taitavasti kiekon suojaamiseen ja pystyy tekemään tilaa tutkaparilleen, sentteri Perttu Lindgrenille. Markolla on myös todella kova laukaus, jota hänen toivoisi käyttävän nähtyä useammin.

Kimmo Kapanen, KalPa. Kuopiossa SM-liigauransa aloittanut kokenut maalivahti on pelannut viime kaudet ulkomailla, mutta palasi täksi kaudeksi kasvattajaseuraansa paikkaamaan Pasi Kuivalaisen jättämän aukon joukkueen maalin suulla. Kapanen kuuluu joukkueelleen tärkeimpiin yksittäisiin pelaajiin koko liigassa, ja tänäänkin ottelun käsikirjoitus kulminoitunee Ilves-hyökkääjien ja temperamenttisen kuopiolaisvahdin väliseen kamppailuun.


Mikko Rainio


> Lähetä sivu kaverillesi

ilves KalPa

22.9.2005
© Ilves-Hockey Oy / Poika Kotiin Oy 1997-2006
Ilves.comissa julkaistavien valokuvien osittainenkin lainaaminen ilman tekijänoikeuksien omistajan lupaa on kielletty.
Sivukartta | Arkisto | Palaute