Ennakko

Ilves HPK:n vieraaksi

(21.10.2005) Karvaan paikallispelitappion jälkeen Ilves jatkaa liigataivaltaan lauantaina Hämeenlinnassa paikallisen Pallokerhon vieraana. Sarjakakkosena ennen lauantain kierrosta majaileva HPK on perinteisesti vahva kotijoukkue, eikä hämeenlinnalaiset ole tälläkään kaudella vielä tappiota varsinaisella peliajalla kotijäällään kokeneet. Ilves taas on viime aikoina tehnyt tulosta lähinnä vieraskaukaloissa, joten asetelmat lauantai-illan kiekkonäytelmälle ovat mielenkiintoiset.

HPK:lla uudet nimet otsikoissa - jälleen kerran

Hämeenlinnassa on jo totuttu siihen, että joka kevät iso osa joukkueen parhaimmistoa houkutellaan isomman rahan perässä joko pääkaupunkiseudulle tai yhä useammin suoraan rapakon taakse. Kiekkopiireissä on myös totuttu joka kesä toteamaan, että seuraavalla kaudella ei uusia ratkaisijoita voi enää löytyä. Mutta syksyisin kun liiga pyörähtää käyntiin, astuu ritariryhmän riveistä takuuvarmasti uusia nimiä suuriin otsikoihin. Tänä keväänä valokeilaan ovat nousseet Ilveksestä Hämeenlinnaan siirtynyt Ville Leino, Latvian maajoukkuemies Janis Sprukts ja jo viime kaudella väläytellyt Janne Lahti.

Miika Wiikman on HPK:n ykkösvahti tällä hetkellä.
Miika Wiikman on HPK:n ykkösvahti tällä hetkellä. Kuva: Marko Koskinen

HPK:n tavaramerkkinä on useamman kauden ajan ollut vauhdikas taitokiekko. Tämän kauden HPK on hieman totuttua pienikokoista ja taivavaa Kerhoa isokokoisempi mutta samalla taitotasoltaan hieman heikompi. Seuran jättäneiden taitopelaajien Jani Ridan, Janne Laakkosen ja Oliver Setzingerin ovat korvanneet isokokoiset Lahti ja Sprukts, joiden liike on kuitenkin isosta koosta huolimatta todella mallikasta.

Puolustuksen johtohahmoina häärivät takuuvarmat liigatähdet Jukka Laamanen ja David Schneider. Hyvin paljon Ilveksestä tuttua Cory Murphya muistuttava Schneider oli keväällä useammankin liigaseuran kiikarissa, mutta TPS:stä lähteneen valinta osui Hämeenlinnaan. Maalinsuulla HPK luottaa nuoreen voimaan: Miika Wiikmaniin ja toistaiseksi loukkaantuneiden kirjoissa olevaan Karri Rämöön.

Pakkipula vaivaa Ilvestä

Ilves siis kärsi torstaina kauden toisen paikallispelitappion päätöserän notkahduksen seurauksena maalein 2-3. Kaksi erää ottelun suunnan ja vauhdin määränneelle Ilveksen maalien tekeminen ja edes kunnollisiin maalipaikkoihin pääseminen on suurta tuskaa. Jo läpikotaisin koluttuun ylivoimapeliinkään ei mainittavaa parannusta ole vielä Jyrki Lumpeen sinänsä näyttävästä maalista huolimatta keksitty. Lumpeenkin maaliin johtanut tilanne oli miehen omien sanojen mukaan sattumaa eikä niinkään tarkoituksella haettu kuvio.

Ilveksen puolustuspää huutaa vahvistusta. Torstaina pelanneista seitsemästä puolustajasta Mikko Kuukka loukkasi polvensa Timo Vertalan taklauksen seurauksena pahannäköisesti. Tätä otteluennakkoa kirjoitettaessa ei vamman laadusta ole vielä tietoa, mutta hyvin todennäköistä on, että Kuukalle sairaslomaa tulee. Puolustajakuusikko Lumme - Ville Koistinen - Joonas Rönnberg - Toni Niemi - Juha Alèn - Juho Mielonen joutuu lauantaina Hämeenlinnassa kovaan paikkaan, jos Kerhon luistin liikkuu edes suurin piirtein totuttuun tahtiin. Puolustuspäässä kuusikko pärjää aivan riittävän hyvin, mutta hyökkäyspäässä on paljon toivomisen varaa. Kiekollista, luisteluvoimaista rightin pakkia joukkue kaipaa todella kipeästi, mutta niin taitaa kaivata suurin piirtein kaikki Euroopan joukkueet tällä hetkellä.

Ville Koistisella riittää urakkaa ohentuneessa Ilves-puolustuksessa. Tässä hän varjelee Ilveksen maalia Juha Pitkämäen kanssa 6. lokakuuta Lukkoa vastaan.
Ville Koistisella riittää urakkaa ohentuneessa Ilves-puolustuksessa. Tässä hän varjelee Ilveksen maalia Juha Pitkämäen kanssa 6. lokakuuta Lukkoa vastaan. Kuva: Ville Salminen

Ilveksen vahvuus tässä vaiheessa kautta on eittämättä tiivis viisikkopelaaminen. Koska joukkueesta ei liikaa maaliruiskuja löydy, on joukkueen perustettava pelinsä hyvään puolustuspelaamiseen. Ilves on tehnyt tähän mennessä keskimäärin kaksi maalia per ottelu, mikä kärjistetysti ja hyvin yksinkertaista matematiikkaa käyttäen kertoo, että kahta maalia enempää per peli ei Ilves saa päästää, mikäli se haluaa taistella pisteistä. Lauantaina tämä tilastofakta huomioon ottaen tuskin mitään maalikarkeloita nähdään, mutta sitäkin enemmän taistelua ja tiivistä joukkuepelaamista. Ja toivottavasti jokunen ylivoimamaalikin.

Mika Rosenberg


> Lähetä sivu kaverillesi

HPK Ilves

22.10.2005
© Ilves-Hockey Oy / Poika Kotiin Oy 1997-2006
Ilves.comissa julkaistavien valokuvien osittainenkin lainaaminen ilman tekijänoikeuksien omistajan lupaa on kielletty.
Sivukartta | Arkisto | Palaute