|
|
Ennakko
Joulutauolta KalPan kimppuun
(27.12.2005)
Ilves palaa tänään tositoimiin parin viikon mittaiselta joulutauoltaan. Tupsukorvat isännöivät Hakametsässä sarjanousija KalPaa, joka kamppailee Pelicansin kanssa sarjataulukon jumbosijan välttämisestä. Ilves saa otteluun mukaan polvileikkauksesta toipuneen kokeneen Vesa Viitakosken. Myös pakkijärkäle Joonas Rönnberg palaa sairastuvalta kaukaloon. Uutena nimenä kotijoukkueen riveissä esiintyy forssalaispuolustaja Jussi Pernaa.
Ilveksellä nousujohteinen syyskausi
Tupsukorvat pystyivät tahmean alun jälkeen napsimaan sarjapisteitä melko tasaiseen tahtiin koko syyskauden ajan. Pelillisesti joukkueen esitykset paranivat jatkuvasti joulua kohti tultaessa. Viimeisen maaottelutauon jälkeen Ilves pelasi erinomaisen jakson, jonka aikana kaatuivat mm. sarjan kaikki neljä kärkijoukkuetta. Nousujohteinen vire ennakoi toivottavasti menestyksekästä loppukautta ja iloisia yllätyksiä kevään pudotuspeleissä.
Ilveksen maalivahtipeli on ollut läpi kauden erittäin tasokasta. Sekä nuorten maajoukkuevahti Tuukka Rask että kokeneempi, mutta vasta parhaita pelivuosiaan lähestyvä Juha Pitkämäki ovat pystyneet tasaisen varmoihin esityksiin alakerran viimeisinä lukkoina. Muutamia lipsahduksiakin on sattunut, mutta pääsääntöisesti veskarit ovat muuranneet luotettavan perustuksen koko joukkueen puolustuspelaamiselle. Torjuntavastuun Ilveksen maalinsuulla kantaa tämän viikon kolmessa ottelussa Pitkämäki, sillä Rask on edustamassa Suomea nuorten MM-kisoissa.
Erityismaininnan hienosta syyskaudesta ansaitsevat myös joukkueen konkarit Raimo Helminen ja Jyrki Lumme, jotka ovat saaneet paljon vastuuta ja kantaneet sen upeasti. Raipe kuuluu edelleen SM-liigan parhaiten peliä kontrolloiviin senttereihin, ja Lumpeen huikeat otteet Ilveksen puolustuksen pelillisenä johtajana ovat tuskin jättäneet ketään kylmäksi. Alkukauden onnistujiin on ehdottomasti laskettava myös ykkösketjun tutkapari Jason Guerriero ja Jussi Pesonen sekä joukkueen nuoret ja kokemattomat puolustajat, jotka ovat useimpina iltoina esiintyneet rutinoitujen konkarien tavoin.
Karkaako Kurka Ilves-pakeilta?
KalPan syyskauden ehdoton valopilkku on ollut tsekkilaituri Tomas Kurka, jonka toistaiseksi takomat 13 osumaa ja 20 tehopinnaa ovat erinomainen näyttö osaamisesta sarjan heikoimpiin kuuluvassa joukkueessa. Kurka ei ole saanut ratkaisurintamalla juurikaan apuja muilta, sillä hän ja seitsemän osumaa viimeistellyt Sami Kaartinen ovat KalPan ainoat yli neljä maalia tehneet pelaajat. Vertailun vuoksi mainittakoon, että maalinteko-ongelmista kärsineen Ilveksen riveissä on seitsemän viiden tehdyn maalin rajapyykin ylittänyttä miestä.
Kuopiolaisten ulkomaanavuista rajuotteinen pakki Kyle Rossiter on tänään pelikiellossa, mutta kesken kauden kalakukkokaupunkiin saapunut Nikos Tselios luutii joukkueen ykköspakkiparissa taitavan Samuli Suhosen rinnalla. Tseliosta huomattavasti tunnetumpi pelimies on hänen serkkunsa, kolme kertaa NHL:n parhaaksi puolustajaksi valittu legendaarinen Chris Chelios. KalPan takalinjat vuotivat syyskaudella pahasti, ja joukkuetta vastaan onkin tehty eniten osumia koko liigassa. 124 päästettyä maalia 31 ottelussa kertovat puolustuksen heppoisuudesta, sillä heikkoon maalivahtipeliin KalPa ei ole monta kertaa kaatunut.
Seuraa heitä!
Vesa Viitakoski, Ilves. Suoraviivainen laitahyökkääjä palaa kokoonpanoon odotettua selvästi lyhemmän sairausloman jälkeen. Veskulta odotetaan maaleja, vaikka mies ei ennen loukkaantumistaan pelaamissaan otteluissa ehtinytkään venyttää verkkoja. Parhaimmillaan Viitakoski on lähes pysäyttämätön järkäle, joka rynnii kohti maalia ja toimittaa irtokiekot sisään joko mailallaan tai millä tahansa ruumiinosallaan. Viime vuosina kokeneen laiturin vauhti on hieman hiipunut, mutta nyt kuntoutunut polvi toivottavasti sallii rajun luistelun ja vastustajan pakkien tehokkaan haastamisen 1-1 –tilanteissa.
Simo Vidgren, KalPa. Kautensa tupsukorvien riveissä aloittanut nuori kuopiolainen valittiin viime keväänä SM-liigan vuoden tulokkaaksi, mutta ei syksyllä onnistunut valtaamaan vakituista pelipaikkaa. Siirto takaisin kasvattajaseuraan olikin kaikkien osapuolten kannalta hyvä ratkaisu. Tänään Vidgren pelaa KalPan kakkosketjussa pienikokoisten Kenigin veljesten kanssa. Simon roolina lienee tilan tekeminen sekä irtokiekkojen kaivaminen näppärille, mutta heiveröisille Kenigeille ja maalintekopaikkoihin hakeutuminen. Rightilta pelaavalla Vidgrenillä on hyvä laukaus, jota mies tosin säästelee turhan usein.
Mikko Rainio
Lähetä sivu kaverillesi
|
|
27.12.2005
|
|