|
|
Ennakko
Ilves haastajana paikallisvääntöön
(29.12.2005)
Kauden neljäs Tampereen paikallisottelu kiekkoillaan tänään Hakametsässä sarjataulukon nelospaikkaa hallussaan pitävän Tapparan isännöidessä kuuden parhaan joukkoon tähyävää Ilvestä. Molemmat joukkueet esiintyivät tiistain liigakierroksella nihkeästi, joten illan kamppailussa lienee vahvoilla se, kumpi on saanut paremmin karisteltua joulukankeuden kintuistaan.
Maalinteko-ongelmia
Sekä Ilves että Tappara ovat tällä kaudella kärsineet ratkaisijapulasta. Tamperelaisjoukkueet pystyvät useimmissa otteluissaan luomaan voittoon tarvittavan määrän maalintekotilanteita, mutta hyökkäysten päättämisessä on ollut välillä erittäin suuria vaikeuksia. Ilveksen maalinteko-ongelma kristallisoitui viimeksi tiistain KalPa-pelissä, jossa joukkueelle tilastoitiin huimat 24 hyvää maalipaikkaa ja peräti 47 laukausta kohti maalia, mutta verkko kuopiolaisvahti Ari Luostarisen takana heilui ainoastaan kahdesti.
Tapparan ylivoimaisesti paras maalintekijä Timo Vertala on tehnyt tällä kaudella jo 15 osumaa. Ruotsalaissentteri Stefan Öhmankin on osunut kymmenen kertaa, mutta heidän takanaan kirvesrintojen maalintekijärintamalla on hiljaista. Muista hyökkääjistä ainoastaan Teemu Nurmi ja Mika Viinanen ovat yltäneet viiteen tehtyyn maaliin. Ilveksen kärkimaalari Jussi Pesonen on kerännyt tililleen 11 osumaa ja hänen ketjukaverinsa Toni Koivisto yhdeksän. Potentiaalia nähtyä parempiin tehoihin on ainakin Vesa Viitakoskella ja Jonas Anderssonilla.
Tapparalla ote kaupungin kiekkoherruudesta
Paikalliskamppailuissa pelataan paitsi tärkeistä sarjapisteistä ja –sijoituksista, myös ainakin kannattajille erittäin tärkeästä epävirallisesta Tampereen herruudesta, joka ratkaistaan Ilveksen ja Tapparan keskinäisissä kohtaamisissa saavutettujen voittojen perusteella. Kirvesrinnat ovat tämän kauden hegemoniaväännössä niskan päällä kahdella voitollaan, mutta Ilves ilmoittautui viime hetkellä taistoon mukaan nappaamalla täydet kolme pistettä joukkueiden edellisestä yhteenotosta. Paikallispelejä on tämän kauden sarjaohjelmassa kuusi, joten voitolla tänään Tappara varmistaisi jo vähintään tasapelin kaupungin kiekkoherruutta jaettaessa.
Joukkueiden edelliset kohtaamiset ovat olleet varsin tasaisia vääntöjä, joista ensimmäisen Tappara ratkaisi hattutemppusankari Timo Vertalan alivoimaosumalla kolmannessa erässä. Toista ottelua hallitsi pitkään Ilves, mutta menetti pisteet kirvesrintojen onnistuttua viime minuuttien kirissään. Kolmas kerta sanoi tupsukorvien kannalta toden, kun naapuri kaadettiin taistelevalla ja tasapainoisella esityksellä luvuin 2-1.
Maalijuhlia tuskin nähdään tänäänkään, sillä molempien joukkueiden viisikkopuolustus ja maalivahtipeli ovat olleet pääsääntöisesti hyvällä mallilla. Paikallispeleille tyypilliseen tapaan illan vääntö ratkennee pitkälti yksittäisiin kaksinkamppailuvoittoihin, henkilökohtaisiin virheisiin ja hermokontrolliin. Voitossa on vahvemmin kiinni se joukkue, joka pystyy paremmin pitämään peruspakettinsa kasassa ja keskittymään omaan tekemiseensä täydet 60 minuuttia.
Mikko Rainio
Lähetä sivu kaverillesi
|
|
29.12.2005
|
|