Ennakko

Tampereen herruustaistelu jatkuu

(31.1.2006) SM-liigayleisön suurin mielenkiinto kohdistuu tänään tapahtumiin siirtomarkkinoilla, mutta illalla pelataan myös neljän ottelun kierros, joka pitää sisällään jännittävän Tampereen paikalliskahinan Ilveksen ja Tapparan välillä. Kaupungin kiekkoherruus on vielä täysin auki, sillä molemmilla joukkueilla on kauden aiemmista kohtaamisista tilillään kaksi voittoa.

Ilves ei ole jäänyt pisteittä seitsemään otteluun, ja Tapparalla on allaan neljän pelin voittoputki. Kyseessä on siis kahden kovakuntoisen ryhmän kohtaaminen, joka on molemmille osapuolille tärkeä myös sarjatilanteen kannalta. Voittamalla tänään Ilveksellä on mahdollisuus nousta taulukon kärkikuusikkoon, mikä tosin vaatisi myös JYPin ja SaiPan tappioita. Kirvesrinnat puolestaan havittelevat kolmannella sijalla keikkuvan HIFK:n ohittamista.

Tappara kiihdyttää tasaisesti kohti kevättä

Jukka Rautakorven valmentamat joukkueet ovat yleensä parhaassa iskussaan keväällä, ja pudotuspeleihin on Tapparankin kuntohuippu taas ajoitettu. Runkosarjassa kirvesrinnat ovat kovan harjoittelun kangistamina uhranneet joitakin otettavissa olleita pisteitä päätavoitteen hyväksi, mutta päivien pidetessä koneen yskähtely käy yhä harvinaisemmaksi. Syksyn ja talven aikana on tärkeintä hioa pelitapa niin valmiiksi, että se toimii saumattomasti pelaajien vertyessä kevätiskuun.

Nuori hyökkääjätaituri Petri Kontiola on kerännyt jo 36 tehopinnaa, jotka oikeuttavat miehen kantamaan kultaista kypärää Tapparan parhaana pistemiehenä. Kontiola johtaa 30 maalisyötöllään SM-liigan syöttöpörssiä, jossa kakkosena on kirvesrintojen toinen syöttökone Quinn Hancock. Hyvästä tarjoilusta on nauttinut etenkin Timo Vertala, jonka 18 osumaa tekevät hänestä ehdokkaan koko sarjan maalikuninkaaksi.

Tapparan ykköspuolustajaksi on tällä kaudella noussut Ilves-lähtöinen Pasi Puistola, jonka tekemistä 11 maalista peräti 10 on syntynyt ylivoimalla. Puistolan plusmiinussaldo +9 on koko joukkueen paras. Kokenut peruspakki Janne Grönvall on yllättäen tulittanut kymmenen osumaa. Kirvesrintojen pakkikalusto onkin ollut kokonaisuutena erittäin tehokas, sillä myös terrierimäinen Tuukka Mäntylä (5+12) ja taitava Marko Kauppinen (2+14) ovat pystyneet tukemaan hyökkäyksiä onnistuneesti.

Kadonneen vahvistuksen metsästys

Ilves kaipaisi kipeästi yhtä tehomiestä hyökkääjistöönsä, mutta tällä hetkellä näyttää siltä, että kovista ponnisteluista ja valtavasta työmäärästä huolimatta vahvistus jää saamatta. Siirtoaikaa on kuitenkin vielä jäljellä ja viimeiset viritykset kesken, joten positiivisia uutisia saattaa vielä kantautua markkinoilta. Koko kauden jatkunut epätoivoinenkin vahvistusten metsästys on kuitenkin joka tapauksessa tehnyt selväksi sen, että tulevien kausien joukkue on syytä kasata mahdollisimman valmiiksi jo kevään aikana.

Vahvistusjahdissa vedetyistä vesiperistä huolimatta Ilves taistelee jäällä upeasti ja pystyy nykyvireessään pelaamaan mitä tahansa SM-liigajoukkuetta vastaan tasapäisesti voitosta. Koko ryhmään iskostunut erinomainen työmoraali näkyy kaukalossa tiiviinä viisikkopelaamisena ja kovana asenteena. Kurinalaisuuden ja nöyryyden lisäksi tupsukorvilta vaaditaan illan kamppailussa oikeanlaista röyhkeyttä ja rämäpäisyyttä. Viime torstain HPK-pelissä ei rebound-kiekoille ryntääjiä juuri löytynyt, ja yksi nykykiekon lainalaisuuksista on, että maaleja ei tehdä saamatta mustelmia.

Mikko Rainio


> Lähetä sivu kaverillesi

Tappara Ilves

31.1.2006
© Ilves-Hockey Oy / Poika Kotiin Oy 1997-2006
Ilves.comissa julkaistavien valokuvien osittainenkin lainaaminen ilman tekijänoikeuksien omistajan lupaa on kielletty.
Sivukartta | Arkisto | Palaute