Haastattelut

Mike Wilson, kova kaukalossa, symppis siviilissä.

Mike Wilson (17.1.2006) Kovaotteinen Mike Wilson saapui Ilvekseen pyörähdettyään alkukaudesta ensin sekä Sveitsin (Basel), että Itävallan (Linz) liigassa. Kulunut kausi kuvaakin miehen uraa jääkiekkoilijana varsin hyvin. Joukkueita 30-vuotiaalla pakkijärkäleellä on takana toistakymmentä.
-Itse koen olevani onnekas, olen saanut mahdollisuuden käydä monissa paikoissa. Myös Euroopan sarjat ovat olleet mielenkiintoinen kokemus, kertoo myös Norjan liigassa käväissyt Wilson.
Kuluvan kauden alussa Wilson siirtyi siis Itävallan Linziin. Enemmän oman maalin varjelijana tunnettu puolustaja joutui kuitenkin heti kättelyssä joukkueenjohdon hampaisiin.
-Siellä oli erittäin tempoileva tapa hoitaa asioita. Taisivat odottaa, että teen kymmenessä pelissä heti sata pistettä, miettii Wilson.
Kiekkokiertolainen siirtyikin nopeasti viiden ottelun try-outille Sveitsin- liigan Baseliin, jossa homma alkoikin sujua ihan eri malliin.
-He olisivat halunneet jatkaa try-outtia. Olin tällöin jo muuttanut vaimoni ja kahden pienen lapseni kanssa kaksi kertaa lyhyen ajan sisällä, joten halusin rauhoittaa loppukauden, tarkentaa Wilson siirtymistään Ilvekseen.

Ilves-valmentajat Kari Eloranta ja Juha Pajuoja ottivat Wilsonin hyvin vastaan, ja kertoivat heti kättelyssä mitä mieheltä odotetaan. Tärkeimmäksi tehtäväksi muodostui oman maalin varjeleminen, ja kiekon toimittaminen eteenpäin mahdollisimman riskittömästi.
-Olen pelannut tällä tyylillä melkein koko urani, joten rooli on minulle tuttu ja mieleinen. Toivottavasti pystyn silti muutaman pisteenkin jossain vaiheessa keräämään, nauraa Mike.
Wilsonin ura Ilveksessä on lähtenyt käyntiin erittäin hyvin. Iltapäivä-lehtien “asiantuntija”-lausunnot kehäraakistakin ovat hiljenneet, ja Wilson onkin hyvillä otteillaan noussut asiantuntevan Ilves-yleisön suosikkipelaajien joukkoon.

Mike kokeekin SM-Liigan itselleen hyvinkijn sopivaksi pelityylin suhteen. Miestä kuitenkin hieman kummastuttaa SM-liigan tuomarilinja, jossa isommat kaverit saavat lähes poikkeuksetta taklatessaan jäähyn.
-Pyrin pitämään taklaukseni puhtaina, mutta eiköhän tähänkin linjaan pikkuhiljaa totu, kovaotteinen järkalepakki analysoi.

Mike on pelannut lähinnä nuoren Mikko Kuukan kanssa. Konkari ja juniori tulevat hyvin juttuun keskenään.
-Mikolla on hieman kokemusta pohjois-amerikkalaisesta pelityylistä, joten meillä klikkaa todella hyvin. Lisäksi kommunikoimme paljon pelin aikana, joten pärjäämme hyvin nopeissakin tilanteissa, miettii Wilson.

Mike on innoissaan myös Ilveksen joukkueesta kokonaisuutena. Ilves on Wilsonin luonnehdinnan mukaan nopea joukkue, jossa on sopivasti nuoria taistelijoita, mutta myös kokeneempia ratkaisijoita. Henkilökohtaista taitoakin Ilveksessä Miken mukaan riittää joten loppu kiinni on asenteesta ja joukkuehengestä.
-Meillä on erittäin hyvähenkinen joukkue, ja tällä taisteluasenteella pystymme pistämään kampoihin kenelle tahansa, uhkuu Wilson.

Henkilökohtaisista tavoitteista puhuttaessa Mike hiljentyy.
-Hmm, olisi mukava pelata loppuvuosi yhdessä joukkueessa, nauraa Mike. Vakavasti sanottuna itse yritän pysytellä tehosarakkeessa plussan puolella. Aion myös tehdä oman osuuteni, jotta joukkueen kausi jatkuu niin pitkään kuin mahdollista, kertaa Mike.

Wilson kertoo viihtyvänsä hyvin Tampereella, vaikka perhettä onkin kova ikävä.
-Päätimme vaimoni kanssa, että he matkustavat kotiin Clevelandiin. Puhelinlinjat käyvät kyllä välillä todella kuumina. Onneksi lapset ovat jo niin vanhoja että heidän kanssaa pystyy juttelemaan, miettii Mike kahta leikki-ikäistä pienokaistaan.
-Ikävä on toki kova, mutta lasten muuttaminen tuossa iässä paikasta toiseen on todella raskasta niin lapsille kuin vanhemmillekin. Onneksi täällä ei ole juuri vapaa-ajan ongelmia ollut, kun vaan muistaisi missä se asunto on, hekottaa hyväntuulinen Wilson vielä lopuksi.

Mikko Helin


> Lähetä sivu kaverillesi

 
© Ilves-Hockey Oy / Poika Kotiin Oy 1997-2006
Ilves.comissa julkaistavien valokuvien osittainenkin lainaaminen ilman tekijänoikeuksien omistajan lupaa on kielletty.
Sivukartta | Arkisto | Palaute