Haastattelu Hyvät kaverit Arvajalle tärkeintä jääkiekossa (20.4.2005) Mika Arvaja (34) istuu uuden työpaikkansa virkistystiloissa levollisen oloisena. Tuore ostopäällikkö aloitti työt TKA-Yhtymä Oy:ssä Tampereella reilu viikko sitten. Kesäkuussa Arvaja valmistuu teknillisestä yliopistosta. ”Eren” kiekkoura päättyi kahden Saksassa vietetyn kauden jälkeen keväällä 2002. Ilveksessä Arvaja pelasi vuosina 1992-93, 1995-97, sekä 1998-2000 ja voitti kausilla 1995-96 ja 1996-97 Ilveksen sisäisen pistepörssin. Tällä hetkellä neljän lapsen perheenisälle kuuluu hyvää. Kiekkoura on takana ja uudet haasteet edessä. Mika Arvajan liigaura alkoi Jyväskylässä kaudella 1991-92. – Hannu Aravirta kysyi minua Jyväskylässä liigarinkiin vuonna 1991. Vastasin kuitenkin Aravirralle kieltävästi, sillä ajattelin, ettei minulla ole tulevaisuutta liigaympyröissä, koska ei minulla ollut kokemusta juniorimaajoukkueistakaan, Ere kertoo. Opiskelut ja työelämä kiinnostivat nuorta kiekkoilijaa tuolloin kovasti. – Ajattelin, että opiskelu on mun juttuni. Olin saanut opiskelupaikankin Teknillisestä yliopistosta (entinen TTKK), ja työelämään pääsy houkutti jo silloin. Tarkoitukseni oli lähteä opiskelemaan armeijan jälkeen ja pelailla kiekkoa ihan harrastuspohjalta, Ere selventää. Arvajan päätös kiekkouran jättämisestä ei ollut kuitenkaan lopullinen. – Kuukauden verran mietin asiaa ja mielessä alkoi kaivertaa, että olisiko sittenkin pitänyt lähteä pelaamaan. Kuukauden kuluttua soitin sitten Aravirralle ja kysyin, vieläkö pääsisin mukaan. Ara otti minut vielä mukaan porukkaan, ja siitä ensimmäinen kausi lähtikin kulkemaan heti hienosti kesän jälkeen, Ere muistelee. Ere ei kuitenkaan haudannut opiskeluhaaveitaan kokonaan - päinvastoin. – Sitten siitä pelailin vuosi kerrallaan, ja mielessä oli, ettei tässä nyt niin kauaa välttämättä pelata. Opiskelu oli siellä taustalla mielessä koko ajan. Oma peli kuitenkin kehittyi ja Ilveksessä kulki varsinkin 1995-96 hyvin. Onnistumiset antoivat lisäpotkua jatkaa, ja niin jatkoin aina kevääseen 2000 asti, Ere valottaa. Tuolloinkaan Arvaja ei ollut vielä valmis jättämään kaukaloita. Kaudella 1997-98 Arvaja kiekkoili ensin Jokereissa 21 ottelua ja sitten Ruotsissa 26 ottelua, mutta vuonna 2000 hän päätti vielä lähteä katsomaan Eurooppalaista meininkiä ja oppimaan kieltä ja kulttuuria. – Päätin lähteä vuodeksi Saksaan kiekkoilemaan. Ensimmäinen vuosi olikin erittäin onnistunut ja mukava kaikin puolin. Päätimme siinä sitten vaimon kanssa olla sen vuoden loppuun Saksassa. Päätös lopettamisesta syntyi sen ensimmäisen Saksan kauden jälkeen. Hyvin mennyt kausi sai minut pelaamaan vielä toisen kauden perään, mutta sen jälkeen kiekkoura oli sitten päätöksessään, Ere summaa. Veri ei vetänyt Arvajaa enää takaisin Suomen kentille Saksan vuosien jälkeen. – Kyllä ne Suomen kentät oli jo tullut nähtyä aikaisemmin. Oli tullut koluttua Kuopion ja Porin jäähallin pukuhuoneet ja tiesi ne kaikki paikat. Suomessa jääkiekkoilu on erittäin jääkiekkokeskeistä ja mahdollisuudet normaaliin elämään siinä samalla ovat vähissä. Kaikki täytyy tehdä jääkiekon ehdoilla. Siinä vaiheessa minulla oli jo perhettä sen verran ja halua tehdä muutakin kuin jääkiekkoilla. Lopettamispäätös syntyi näin aika lailla itsestään, Ere kuittaa. Arvajan uran kiekkouran huippuhetket eivät liity pelilliseen menestykseen. – Kyllä ehdottomasti uran huippuhetket liittyvät loistaviin pelikavereihin. On ollut hieno saada tavata mahtavia henkilöitä. En lähtenyt jääkiekosta tuloksia hakemaan. Minulle jääkiekko antaa paljon enemmän kuin pelkästään niitä mitaleja. Mitaleita tulee, jos on tullakseen. Tärkeintä minulle oli kuitenkin se yhteiselämä joukkueen kanssa. Sain nauraa porukalla ja välillä huutaakin. Se on se mun juttu ehdottomasti. Olin mukana aika monenlaisessa porukassa vuosien varrella ja esimerkiksi Saksassa oppi hyvin tuntemaan eri kulttuureita, kun joukkueessa oli kahdentoista eri maan kansalaisia, Ere muistelee. Arvaja pelasi Ilveksessä ensimmäisen kerran kaudella 1992-93. Tuo kausi ei vielä pelillisesti mennyt joukkueelta eikä Arvajalta kovin hyvin, mutta Vladimir "Vova" Jursinovin juniorin tultua Ilveksen penkin taakse kaudella 1995-96 Ilves ja Arvaja syttyivät uuteen lentoon. - Jursinovin ajoilta on jäänyt mieleen erittäin kova harjoittelu. Itsekin olin silloin hyvässä kunnossa. Myös taidot kehittyivät niinä vuosina, ja se antoi jälleen lisäpotkua eteenpäin. Viimeisistä kausista Ilveksessä (1998-99 ja 1999-2000) ei jäänyt kovin hyvä maku suuhun. Homma meni aika sähläämiseksi, varsinkin tuo jälkimmäinen. Sitä en kovin lämpimällä kyllä muistele, Ere kertoo. Arvaja pitää edelleen tiiviisti yhteyttä vanhoihin pelikavereihinsa. – Ahlbergin Samin kanssa pidetään yhteyttä lähes päivittäin. Ollaan samassa koulussa ja lisäksi meillä on yhteinen bändiharrastus. Sitten olen pitänyt yhteyttä Lampisen Juhaan, Vuorisen Teemuun, Peltosen Jarnoon, Hautamaan Juhaan, Mattilan Hanttaan ja Sevan Janneen. Kyllähän sitä aina muihinkin kavereihin törmää, mutta siinä varmaan ne tärkeimmät, Ere miettii. Arvaja käy nykyään kerran viikossa jäällä harrastesarjan porukan kanssa. – Siinä porukassa on noita vanhoja Ilveksen pelimiehiä mukana ja tänä vuonna mukana oli myös Aleksander Barkov ja Arto Kulmala. Ihan harrastukseksi vaan pelaillaan kavereiden kanssa. Sitten olen ollut Ilveksen 1995-syntyneiden kakkos-kolmosvalmentajana koska oma poika pelaa siellä, Ere kertoo. – Hyvin huonosti seuraan nykykiekkoa. Kaksi peliä taisin käydä katsomassa tällä kaudella, edellisellä neljä tai viisi. Kiekkouran jälkeen Arvaja on ollut töissä ja asettunut Tampereelle asumaan. – Viitakosken Veskun kanssa asutaan naapureina. Rakennettiin talo Olkahisiin ja Veskun kanssa on oltu tiiviisti tekemisissä silloin kun Vesku oli Suomessa. Siellä asutaan perheenä, minulla on neljä lasta ja vaimo kotona, Ere juttelee. Perheenisää odottavat uudet tuulet ja uudet haasteet. Kiekkoura on kuitenkin antanut Mika Arvajalle paljon, eikä mies varmasti kadu sitä yhtä puhelinsoittoa Hannu Aravirralle keväällä 1991. Haastattelu ja kuva: Markus Määttä Lähetä sivu kaverillesi