Haastattelu

Ilves-ura on ollut Cory Murphyn elämän parasta aikaa

(31.3.2005) Kaksi kautta sitten Cory Murphyn ura oli hänen omien sanojensa mukaan risteyskohdassa. Takana oli kaksi kautta ammattilaisena, eikä tilanne näyttänyt Espoon Bluesin penkin päässä istuessa kovin ruusuiselta. Jotain oli tehtävä, kun uran jatkaminen kiekon parissa kuitenkin kiinnosti. Tampereen Ilves lähestyi Murphyä, ja Murphy tarttui tilaisuuteen. Loppu on, kuten tiedämme, historiaa.
- Nämä kaksi vuotta Ilveksessä ovat olleet ehdottomasti elämäni parasta aikaa, kertoo nyt neljä vuotta ammatikseen pelannut Murphy.

Bluesissa peliaika jäi vähiin, mutta Ilveksessä oli toisin. Murphy selätti pikkuvaivoista kärsineen ”Euroopan ykköspakki” Martin Hlavackan heti kättelyssä ja kantoi joukkueen parhaan pistemiehen merkkiä, kultaista kypärää lähes koko kauden.
-Olen parhaimmillani silloin, kun saa pelata paljon. Se on minulle melkein elinehto, selvittää Murphy.

Coryn parhaiksi muistoiksi Ilveksen ajalta jäävät erityisesti hyvätunnelmaiset kotipelit.
- Ilveksen fanit ovat aivan loistavia, kehaisee Murphy.

Puhuttaessa pelaajista nousee yksi nimi ylitse muiden. - Olen todella onnellinen siitä, että sain pelata Raimon (Helminen) kanssa. Hän on todella hieno ihminen ja pelaaja, kertoo Cory.

Myös tämän kauden Pyhimysketju (Steve Kariya - Patrik Stefan - Hannes Hyvönen) oli Corylle luonnollisesti erittäin hieno kokemus.
- Se oli aivan upeaa. Oli todella kunnia päästä pelaamaan heidän kanssaan. He tekivät minunkin hommastani paljon helpomman. Jokainen heistä pelasi niin fiksusti ja ammattimaisesti, kertoo selvästi innostuneen oloinen Murphy.

Raipe ja Cory viihtyivät tihutöissä vastustajan puolustusalueella. Tässä miehet juhlivat Ilveksen uskomatonta nousua Kärppiä vastaan maaliskuussa 2004. Kuva: Jouni Valkeeniemi
Raipe ja Cory viihtyivät tihutöissä vastustajan puolustusalueella. Tässä miehet juhlivat Ilveksen uskomatonta nousua Kärppiä vastaan maaliskuussa 2004. Kuva: Jouni Valkeeniemi

Murphy tunnetaan erittäin hyökkäävänä pakkina. Stevellä, Patrikilla ja Hanneksella olikin tapana kiusata pikkumiestä hänen uhkarohkeista nousuistaan hyökkäyksen kärkeen.
- Joo, kyllähän he nalkuttivat siitä pitkin kautta, vastaa Murphy hekottaen.
- Ei ollut yksi tai kaksi kertaa, kun Steve antoi avaussyötön minulle eikä päinvastoin, lisää Cory.

Murphy kertoo kotiutuneensa hyvin Tampereelle. Kulmat kerkesivät tulla hyvin tutuiksi ja tekemistä riitti.
- Minulla oli loistava asunto, ja kaiken kaikkiaan minä ja vaimoni viihdyimme täällä erinomaisesti. Oikein kotoinen kaupunki, kertaa Kanatan pikkujättiläinen.

Coryn jälkimmäinen kausi Ilveksessä oli hieman vaiheikkaampi kuin ensimmäinen. Valmentaja vaihtui, Stefan ja Hannes tulivat joukkueeseen kesken kauden, muutamia pelaajia lähti ja Ilves oli muutenkin enemmän lööpeissä.
- Muutoksia oli paljon, mutta onneksi meillä oli sama pelaajarunko, joten joukkuehenki pysyi koko ajan hyvänä, miettii Cory.

- Kaikki me kuitenkin halusimme vain voittaa, ja valmentajanvaihdoksesta oli meille enemmän hyötyä kuin haittaa. Kaiken kaikkiaan kauden aikana tapahtuneet muutokset olivat siis myönteisiä, pohtii Murphy.

Cory uskoo, että Ilves oli henkisesti hyvin valmistautunut playoffeihin. Kuudes sija jäi saavuttamatta, mutta se unohdettiin joukkueen sisällä välittömästi seitsemännen tilan varmistuttua.
- Olimme luottavaisia siihen, että pystymme hoitamaan Ässät, ja niinhän me pystyimmekin, kertaa Cory säälipleijareita.

Murphyn mielestä Ilveksellä olisi hyvänä päivänä ollut mahdollisuus myös Jokereiden kaatoon.
- Oikeastaan kaikki Jokereiden maalit tulivat meidän omista mokista. Jos tuon tasoista joukkuetta vastaan tekee virheen, saa kiekon poimia omasta verkosta, pohtii Murphy.

- Jokereilla ei kuitenkaan ole juuri heikkouksia. Heillä on erittäin laaja materiaali ja loistava maalivahti. Meidän olisi vaan pitänyt pelata erinomaisesti jokaisessa pelissä. Tällä kertaa emme pystyneet siihen kuin yhdessä kokonaisessa pelissä, summaa Murphy.

Kultainen kypärä oli usein Murphyn päässä. Tässä Kai Nurminen ihailee Murphyn mailatekniikkaa lokakuussa 2003. Kuva: Jouni Valkeeniemi
Kultainen kypärä oli usein Murphyn päässä. Tässä Kai Nurminen ihailee Murphyn mailatekniikkaa lokakuussa 2003. Kuva: Jouni Valkeeniemi

Corylla on 1+1 -vuotinen sopimus Sveitsin liigan Fribourgin kanssa. Siihen varmat asiat sitten loppuvatkin.
- Ei mulla ole aavistustakaan, mitä tapahtuu. En ole ikinä edes käynyt Sveitsissä enkä tiedä maasta oikein mitään, kertoo Cory.

Mies lähtee kuitenkin innoissaan uuden haasteen kimppuun ilman sen kummempia odotuksia tai toiveita. Ilveksestä myös Hannes Hyvönen suuntaa samaan seuraan, ja tästä Cory on selvästi mielissään.
- Onhan se aina kiva mennä outoon paikkaan, kun on tuttuja tiimissä, pohtii Cory.

Lopuksi on pakko kysyä, onko meillä toiveita nähdä Murphy vielä Ilves-paidassa?
- En todellakaan tiedä. Tulen aina muistamaan, kuinka hyvin minulla asiat oli täällä ja kuinka hauskaa täällä oli. Toivon kuitenkin, että peliurani kestäisi monta vuotta. Olisi erittäin hienoa ehkä vielä joskus palata Ilvekseen, summaa fanien suursuosikki Cory ”Timo Silakka” Murphy.

Mikko Helin


> Lähetä sivu kaverillesi

 
© Ilves-Hockey Oy / Poika Kotiin Oy 1997-2006
Ilves.comissa julkaistavien valokuvien osittainenkin lainaaminen ilman tekijänoikeuksien omistajan lupaa on kielletty.
Sivukartta | Arkisto | Palaute