Ilveksen 75-vuotisjuhlalehti

Jääkiekkoon taklaukset kuuluvat pelin aromikkaana mausteena. Ilman laitojen kolinaa pelistä olisi yksi peruselementti poissa. Kaikki eivät kuitenkaan koskaan opi kunnon taklauspeliä. Viime keväänä pelaajauransa lopettanut Timo "Peltsi" Peltomaa ei urallaan taklauksia kaihtanut.

– Kunnon taklaajalla pitää olla luonnetta. Täytyy uskaltaa mennä voittamaan se niitti, vaikka itsekin saisi mustelmia. Tietenkin pitää olla voimaa jaloissa ja keskivartalossa, sillä sieltä se taklaus lähtee, valottaa Peltomaa taklaajan ominaisuuksia.

Ilveksen Marko Anttila (vas.) pommittaa parimetrisellä varrellaan.

Peltsi muistuttaa, että pelaajan koko ei sinänsä ole ratkaiseva. – On paljon isokokoisia pelaajia, jotka eivät kuitenkaan taklaa juuri koskaan. Eivätkä aina edes osaa ottaa taklausta vastaan. Itselläni fiilis aina nousi, kun sain kunnon niitin tehtyä. Sen jälkeen innostui hakemaan niitä lisää.

Kuluttavaa puuhaa

Rymistelijältä vaaditaan myös kovaa fyysistä kuntoa. Jos on taklatuksi tuleminen kovaa, niin rankkaa on taklaajallakin. – On se kuluttavaa. Joskus nuorempana meillä oli Nikin (Ilveksen puolustaja Hannu Henriksson) kanssa kisa keskenämme. Silloin laskeskelimme, että 10-20 taklausta pelissä yhdelle miehelle on aika kova juttu. muistelee Peltomaa.

Taklaamista pidetään yleensä tietynlaisten roolipelaajien puuhana. Siihen ei useinkaan yhdistetä taitopelaajaa. – Kyllä taitopelaajissakin on hyviä taklaajia, mutta he eivät yleensä taklaa, koska heidän tehtävänsä on käyttää energia johonkin ihan muuhun. Esimerkiksi Peter Forsberg on kova taklaaja, vaikka on erittäin taitava. Myös Helmisen Raipe osaa tarvittaessa taklata varsin kovaa ja puhtaasti. Lisäksi Raipe on erinomainen ottamaan taklauksia vastaan.

– Kerran Jokereita vastaan taklasin Otakar Janeckya aika kovaa. Vähän ajan kuluttua Janecky vastasi pirun kovalla niitillä, vaikka muuten hän ei juuri koskaan taklannut, muistelee Peltomaa.

Vastustajistaan Peltsi muistaa kovina taklaajina varsinkin Tony Ariman, Pasi Saarisen ja Jere Karalahden. – Kun näiden kanssa oli yhtä aikaa jäällä, niin kannatti pitää pää pystyssä, Peltsi naureskelee.

Ne perstaklaukset

Monet kaipailevat nykyistä enemmän vanhoja kunnon lonkkatalauksia, joita myös kansanomaisemmin perstaklauksiksi kutsutaan. – Eivät pakit enää uskalla lähteä yksi vastaan yksi -tilanteessa yrittämään lonkkataklausta, koska siinä pelaa helposti itsensä ulos. Täytyy ottaa varman päälle. Koistisen Villehän silloin väläyttelee komeita lonkkataklauksia, Peltomaa selvittää.

Ilveksen Ville Koistinen lempipuuhassaan. TPS:n Jari Kauppila ilmojen teillä.

Peltsin mielestä Ilveksen nykyjoukkueesta parhaat taklaajat ovat Jussi Pesonen ja joukkueen kuopus Tommi Huhtala.

– Taklauksissahan ei pyritä missään nimessä vahingoittamaan vastustajaa. Niillä pyritään kuluttamaan vastustajaa niin fyysisesti kuin henkisesti sekä aiheuttamaan kiirettä syöttötilanteessa. Eivät pelaajat mielellään ota pommeja vastaan, vaan pyrkivät mahdollisimman nopeasti eroon kiekosta ja taklaustilanteesta, Peltomaa muistuttaa.

Jäähylle liian helposti

Timo Peltomaan mielestä taklauspeli on SM-liigassa kärsinyt, koska taklattavalta ei juurikaan enää edellytetä vastuuta. – Liikaa puhalletaan puhtaista taklauksista jäähyjä. Kun aikaisemmin taklattu meni jupisemaan tuomarille, niin tämä totesi vain, että "pidä pää ylhäällä". Nyt kovasta taklauksesta lentää jäähyboxiin, vaikka se olisi täysin puhdas, kritisoi Peltomaa.

– Kun taklattava näkee, että toinen on tulossa, niin on raukkamaista kääntää selkänsä. Ei siinä taklaamaan valmistautunut pelaaja enää ehdi vetää takaisin. Aivan eri asiahan on sitten tuomittava selkään taklaaminen, kun esimerkiksi laidassa selkä kentälle päin kiekkoa kaivavaa pelaajaa niitataan takaapäin, Peltomaa huomauttaa.

Teksti: Tarmo Hurskainen
Kuvat: Jouni Valkeeniemi

Lähetä sivu kaverillesi