Ilveksen 75-vuotisjuhlalehti

Ilveksessä on vuosien saatossa kiekkoillut useita isä & poika –pareja. Yhden niistä muodostavat Sakari ja Sami Ahlberg, jotka edustivat Ilvestä pääsarjatasolla yhteensä 20 kauden ajan ja iskivät tupsukorvanutussa yhteensä 201 runkosarjamaalia. Nopeana voimalaiturina tunnetun ”Saken” huippu-ura käsitti käytännössä koko 70-luvun, ja taitavaksi ratkaisijaksi profiloitunut Sami muistetaan yhtenä Ilveksen 90-luvun runkopelaajista.

Sakari Ahlberg pääsi Ilveksen edustusjoukkueeseen kaudeksi 69-70. Samoille ajoille sijoittuu yksi hänen peliuransa hauskimmista yksittäisistä tapauksista.

- Olimme Leningradissa pelaamassa paikallista SKA:ta vastaan. Peliä oli takana kaksi erää, ja olimme häviöllä muistaakseni 9-1. Erätauolla joukkueenjohtaja, joka taisi olla Helteen Seppo, ilmoitti ilmeenkään värähtämättä, että joukkueen johto on tyytyväinen tasapeliin! Koko porukka purskahti hillittömään nauruun, Sakke muistelee.

Ennen nousuaan miesten SM-sarjaan Sakke kävi aistimassa kiekkokulttuuria lajin emämaassa, jossa edusti yhden kauden ajan Kitchener Rangersia OHA-liigan A-juniorisarjassa.

- Kanadan reissu oli kova juttu. Mehän lähdimme Ahon Jorman kanssa sinne aivan pystymetsästä. Peli siellä oli kahdelle maalaispojalle melkoinen kokemus. Olimme pelanneet Suomessa siistiä A-junnusarjaa ja vasta nousemassa miesten joukkueeseen. Peli Kanadassa oli todella fyysistä. Otti aikansa ennen kuin opimme varautumaan taklauksiin. Siellä ajettiin päin kaikkea, mikä liikkui. Kaikki se taitopeli, jonka olimme oppineet Suomessa, karsittiin pois. Punaviivan jälkeen kiekko päätyyn ja kahdella miehellä perään. Jääkiekkoilullisesti se reissu ei opettanut juuri muuta kuin itsesuojeluvaiston: ”Keep your head up!”.

Sakari Ahlberg on päässyt prätkän selkään Bernin jäähallin edustalla vuonna 1978, kun Ilves teki ottelumatkan Sveitsiin. – Kuva: Lasse Laukkasen arkisto

Suomessa Sakke opittiin tuntemaan voimakkaana ja suoraviivaisena laitahyökkääjänä, joka tilaisuuden tullen tööttäsi vastustajan jään pintaan. Porissa hän otti kerran kunnolla yhteen kovana kasvona tunnetun legendaarisen Tapio Levon kanssa.

- Isomäen halli oli tupaten täynnä. Lähdin kulmaan kiekon perään, ja Levo tuli perässä, enkä huomannut häntä ajoissa. Hän taklasi minua hieman kyseenalaisesti ja vielä työnsi sen verran, että lensin laidan yli kuperkeikan asvaltille. Pyörryksissäni lähdin kömpimään väärään suuntaan, ja halli suorastaan räjähti neljäntuhannen ahtaajan mylviessä tyytyväisinä. Luistimeni teroitettiin uudelleen vaihtoaitiossa, jossa päätin, että katsotaan nyt, olihan siinä peliä vielä jäljellä. Seuraavassa erässä sattuikin sopivasti, että osuimme Levon kanssa taas samaan kulmaan. Tällä kertaa hän oli hakemassa kiekkoa ja minä poljin täysillä perään. Ajoin ehkä hieman liian kovaa, mutta Levo lensi komeassa kaaressa laidan yli. Hallissa oli jonkin aikaa varsin hiljaista, myhäilee Sakke.

Sami Ahlberg syntyi joulukuussa 1972. Saman vuoden keväällä Sakari oli juhlinut Suomen mestaruutta Ilveksen paidassa. Sitä joukkuetta monet pitävät yhtenä kaikkien aikojen parhaista.

- Mestaruusporukka oli todella kova. Oli Oka (Lasse Oksanen), Tumba (Jorma Peltonen), Leni (kanadalaisvahvistus Len Lunde), Pekat (Leimu ja Kuusisto), Hakasen veljekset, Jommu (Jorma Kallio), Aho... Mestaruus meni kuitenkin täpärälle, sillä se varmistui vasta viimeisessä ottelussa Turussa. Maajoukkueeseen pääsi sinä vuonna muistaakseni viisi ilvesläistä, Sakke kertaa.

- Len Lunde oli tuolloin ratkaisevassa roolissa. Hän siirtyi kesken kauden valmentajaksemme, mutta pelasi myös koko ajan samalla. Leni yksinkertaisti peliämme selvästi. Meillä ei esimerkiksi ollut kuin yksi avaus: pakki-pakki-laita. Laituri seisoi siniviivan alla takamus kiinni lankussa. Hänen piti vain jatkaa kiekko nousevalle sentterille keskialueelle. Kuvio toimi hyvin. Tulivoimaahan meillä kyllä oli tarpeeksi maalintekoon.

Joukkuekuva vuodelta 1978. Sakari Ahlberg takarivissä ensimmäinen pelaaja oikealta. – Kuva: Ilveksen arkisto

Isältään kipinän kiekkoiluun perinyt Sami aloitti pelaamisen nuorena. Sukunimensä perusteella häntä seurattiin tarkasti jo pikkujunnuissa. – Muistan hyvin erään hauskan tapauksen, kun Sami pelasi Kaukajärven kaupunginosajoukkueessa, Sakke kertoo. – Vastustajien keskuudessa kuhistiin, että siellä pelaa se Ahlberg, joka on kuulemma kova jätkä. Kun tuli Samin vuoro mennä jäälle, naapuriaitiossa huokaistiin helpotuksesta, koska Sami oli niin pieni, että hänet piti nostaa luukusta sisään!

Samin SM-liigaura alkoi kaudella 91-92. Läpimurtonsa sarjan eliittiin hän teki tuskaisalla kaudella 94-95, jolloin Ilves joutui karsimaan liigapaikastaan SaPKoa ja SaiPaa vastaan. Samalle talvelle ajoittui myös ikimuistoinen ottelu Wayne Gretzkyn keräämää NHL-tähtisikermää vastaan. Sami tasoitti pelin kolmannessa erässä ja tykitti Ilveksen voitto-osuman jatkoajalla.

- Oli erittäin hieno kokemus päästä pelaamaan NHL-tähtiä vastaan. Se olikin synkän kauden ainoita valopilkkuja koko joukkueelle. Peli ei ollut aivan yhtä totista kuin sarjaotteluissa, ainakaan aluksi. 99 All Starsin pelaajat eivät kuitenkaan vaikuttaneet kovin tyytyväisiltä, kun homma ei sujunutkaan aivan suunnitellusti. Olin huomaavinani, että heidän käyttämänsä otteet kovenivat pelin loppua kohti tultaessa, vaikka kyse oli vain näytöspelistä. Eivät tainneet äijät pitää häviämisestä, muistelee Sami.

Sami Ahlberg (vas.) tuulettaa Raimo Helmisen kanssa. Ilmeistä päätellen maali on ollut makea.
– Kuva: Mika Kanerva

Kaudella 97-98 Ilves pelasi upeata jääkiekkoa, johti sarjaa välillä ylivoimaisesti ja selvisi keväällä finaaleihin asti. Helsingin IFK kuitenkin jyräsi tupsukorvien yli loppuotteluissa.

- Joukkueessa oli silloin mahtava henki niin kaukalossa kuin kaukalon ulkopuolellakin. Peli kulki koko porukalla loistavasti lähes koko kauden. Ainoan tahran sille kaudelle aiheuttivat surkeaakin surkeammat finaalipelit Hifkiä vastaan. Kahdessa ensimmäisessä finaalissa pelasimme kuin ankat. Syytä heikkoon esitykseen en tiedä. IFK:lla oli sinä vuonna toki loistava porukka, mutta itse me sen homman munasimme, näkee Sami, joka muodosti huippuvaarallisen ketjun Raimo Helmisen ja Peter Larssonin kanssa.

Sakari seurasi poikansa uraa tiiviisti. – Totta kai seurasin suurella mielenkiinnolla, ja hyvinhän poika pelasi. Sami olisi varmaan halutessaan tehnyt todella pitkän uran, sillä eihän hän ole nytkään kuin vasta 33-vuotias. Peliasioista juttelimme paljon, mutta neuvoja Sami ei kysellyt enkä minä tyrkyttänyt.

Sami siirtyi kevään 2000 jälkeen Ilveksestä SaiPaan, jossa pelasi nivusrepeämän rikkoman kauden. Lappeenrannasta mies jatkoi matkaansa Ruotsiin, jossa Taalainmaan perinteinen kiekkoylpeys Leksands IF oli pudonnut Elitserienistä ja kokosi vahvan porukan noustakseen saman tien takaisin pääsarjaan.

- Se oli erilainen kiekkokokemus. Leksand on erittäin perinteikäs joukkue, joka oli ennen putoamistaan pelannut pisimpään yhtäjaksoisesti Ruotsin pääsarjassa. Johto teki nopean paluun toivossa kovia satsauksia, ja niinpä joukkueemme oli materiaaliltaan hieman ylimitoitettu varsinkin syksyllä pelattuun Allsvenskanin alkusarjaan. Hävisimme alkusarjassa yhden tai kaksi peliä ja nekin vahingossa. Kunnan ”keskustassa” asuu vain 5000 ihmistä, mutta silti yleisöä riitti jopa Allsvenskan-peleihimme 4000 katsojan keskiarvolla. Joukkueella on kannattajia ympäri Ruotsia, ja jokaisessa vieraspelissä meidän fanimme huusivat kotiyleisön penkin alle. Kauden kruunasi nousu Elitserieniin, Sami kertaa uransa viimeiseksi jäänyttä kautta.

Samin alaselkä ja nivuset vihoittelivat koko hänen Ruotsissa pelaamansa kauden, mikä vähensi pelistä saatavaa nautintoa. Hänen tarkoituksenaan oli aina ollut opiskella peliuran jälkeen, ja kun alkoi näyttää siltä, ettei sopivaa pelipaikkaa ulkomailta enää löydy, oli päätös hokkarien laittamisesta naulaan melko helppo.

- Lopettamispäätös ei ole kaduttanut kertaakaan, mutta pelaamisesta saamaani fiilistä ja adrenaliinihuumaa on ikävä. Ne ovat ne asiat, joita ei ”siviilielämästä” löydy, Sami pohtii. Hän ei halua nostaa uraltaan esiin yksittäisiä valmentajia tai pelaajia. – Tulisi niin pitkä lista. Joukkueista voisin mainita kauden 97-98 porukan... Ei kun 96-97... Tai 98-99... No, aina oli kivaa!

Teksti: Mikko Rainio

Lähetä sivu kaverillesi