Ilveksen 75-vuotisjuhlalehti

Ilveksen pukukopissa on hiljaista. Aamupäivän harjoitukset on pidetty, ja pelaajat ovat poistuneet Hakametsästä - tullakseen takaisin taas illalla. Päävalmentaja Kari Eloranta valmistautuu lähtemään lenkille. Raikas talvisää houkuttelee pieneen ulkoiluun.

Lasse Laukkanen (49) malttaa istahtaa hetkeksi aloilleen, vaikka mielessä pyörii liuta tekemättömiä töitä. Nurkassa on läjä pelin tiimellyksessä rikkoutuneita suojuksia, jotka pitäisi viedä korjattavaksi. Kännykkä soi tasaisin väliajoin: kysytään apua, neuvoja, ohjeita. Laukkanen vastaa kärsivällisesti.

SM-liigajoukkueen huoltajan työn luonteeseen kuuluu, että kaikki hommat eivät tule milloinkaan kokonaan valmiiksi. Aina on uutta tehtävää. Siihen pitää vain sopeutua.

Hyvät hermot ja kädentaitoja

- Pitkä pinna ja taitavat kädet, Laukkanen naurahtaa, kun puhe kääntyy huoltajalta vaadittaviin tärkeimpiin ominaisuuksiin.

Henkistä ja myös fyysistä sietokykyä tarvitaan etenkin vieraspelipäivinä. Paluu Lappeenrannasta tai Kuopiosta venyy usein yömyöhään, Oulun-reissuista puhumattakaan. Pelaajien pyykit pitää hoitaa kuntoon, vaikka kellon viisarit viittoilisivat jo pikkutunteja. Työrutiineista ei tingitä. Nukkumaan mennään, kun ehditään - ei silloin kun väsyttää.

Kädentaitoja huoltaja tarvitsee lukemattomissa askareissa. Vaikka liigajoukkueet käyttävät monenlaisia alihankintapalveluja, pitää porukassa olla ainakin yksi ”yleismies Jantunen”. Siis hän, jolla ei mene sormi suuhun ja joka osaa melkein kaiken. Ja jonka puoleen kuka tahansa tiimistä voi kääntyä.

- Olin aamulla Mike Wilsonin kämpillä. Hän pyysi apua, kun ei itse saanut digiboksia toimimaan. Nyt se pelaa moitteettomasti.

Huoltaminen on joukkuepeliä siinä missä jääkiekkokin. Laukkasen aisaparina ja monivuotisena kollegana työskentelee Janne ”J-P” Jansson. Miehillä on yhteensä 55 vuoden kokemus huoltotehtävistä pääsarjatason joukkueessa.

Varsinaisten huoltajien apuna toimivat omien tehtäviensä ohella myös fysioterapeutti Teppo Lahtinen sekä hierojat Nina Jokinen ja Mikko Ruokkeinen.

Lasse Laukkasen työ on noteerattu kansallisella tasolla. Viime syksynä Suomen Jääkiekkoliitto aateloi hänet Jääkiekkoleijonaksi nro 169.

Luistimet kuntoon. Huoltajalla tulee olla melkein suutarin pätevyys, sillä luistimia korjaillaan ja teriä vaihdetaan vähän väliä.

Kaikki alkoi kiekkojen keräilystä

Laukkasen ura Ilveksen edustusjoukkueen huoltajana alkoi 1970-luvun alussa. Nuorukainen seurasi kiinnostuneena, kun silloinen SM-sarjajoukkue piti osan kesätreeneistään Hakametsän hallin B-käytävällä. Pelaajat laukoivat vanerilta, ja Laukkanen keräili kiekkoja takaisin pelaajille.

- Kerran huoltaja Markku Järvinen kysyi, että kiinnostaisiko jatkaa joukkueen huoltohommissa. Se tuntui kuin olisi syömään käsketty!

- Markku opetti alusta alkaen kaiken, mitä työhön liittyy.

Laukkanen oli kiekkoillut Ilveksessä D-junioreista lähtien. 1960-luvulla Pellervon koulun kenttä tuli erityisen tutuksi. Aktiiviuraansa kaukalon puolella hän jatkoi B-junnuihin saakka, viimeisenä valmentajanaan Pertti ”Vilkku” Simola.

Huoltajan ammatti oli Laukkaselle pitkään osapäivätyö. Nyt on meneillään neljäs vuosi kokopäiväisenä palkollisena Ilves-organisaatiossa.

- Enää ei voi ajatella, että huoltaja tekisi kahta eri työtä. Jääkiekkoilu on nykyään niin ammattimaista, Laukkanen vertailee mennyttä aikaa ja nykypäivää.

Huoltajan uran alkutaipaleellaan Laukkanen työskenteli Hakasen Leipomossa, sittemmin Linkosuon Eväspalvelussa – molemmat Ilves-piireissä hyvin tunnettuja yrityksiä. Tampereen kaupungin liikuntatoimen tehtävissä Laukkasella vierähti pari vuosikymmentä. Nimellisesti hän on yhä liikuntatoimen vahvuudessa, mutta virkavapaalla.

Pelipäivä on juhlapäivä

Kotiottelupäivänä huoltajan työ alkaa pukukopilla noin puoli kahdeksalta. Ensin ladataan kahvinkeitin, sitten kääritään hihat ja ryhdytään hommiin.

Edellisen päivän pyykit jaetaan puhtaina pelaajille. Varusteita ja suojuksia entrataan, jos on tarvis. Juomapullot täytetään aamutreenejä varten. Liput nostetaan Hakametsän hallin paraatipuolella oleviin salkoihin.

Vierasjoukkueelle varattuun pukukoppiin toimitetaan valmiiksi iltaa varten mm. hedelmiä, pyyhkeitä, kuntopyörä, hierontapöytä, jalkapallo, kuntopallo, fläppitaulu, cd-soitin sekä kahvinkeittimiä. Saman palvelun Ilves saa isänniltään vieraspeleissä.

Aamutreenien jälkeen joukkueen pyykki laitetaan jälleen pesukoneeseen. Koko pukuhuonekompleksi imuroidaan huolellisesti. Pelipäivä on juhlapäivä, silloin pitää paikkojen olla tiptop-kunnossa.

Päivällä huoltajat vievät varusteita huoltoon, jos omat konstit eivät riitä. Varusteiden korjaajana toimii Arto Lehtiö, ja ompelijana Leena Kuusisto. Peliasuun kiinnitetyt mainokset tekee Tarmo Teliranta.

Illan h-hetken lähestyessä viimeistellään tarvikkeita ja varusteita. J-P Jansson huolehtii luistimien teroittamisesta, mailojen hienoviritykset ovat pelaajien omalla vastuulla. Pelissä tarvittavat juomat ovat jo valmiina pulloissa.

Ämyreistä kajahtaa: ”Kotijoukkue Ilveees…” Pelaajat luistelevat jäälle numerojärjestyksessä. Valmentajat ja joukkueen muut toimihenkilöt marssivat pelaaja-aitioon. Viimeisinä tulevat yleensä huoltajat.

Peli voi alkaa.

Pelipaidat ojennukseen. Ilveksen huoltajien Lasse Laukkasen (kuvassa) ja J-P Janssonin arkipäivään kuuluu suuri määrä erilaisia askareita.

Kiekkopersoonia laidasta toiseen

Lasse Laukkasen runsaaseen kolmeen vuosikymmeneen Ilveksen apuna mahtuu paljon voittoja, tukuittain tappioita, kaksi Suomen mestaruutta sekä lukematon määrä erilaisia kiekkopersoonia.

- Valmentajista Sakari Pietilä ja Seppo Hiitelä sekä kaksikko Heikki Mälkiä – Ari-Pekka Selin ovat jääneet vahvasti mieleen. He saivat pelaajat tekemään erityisen hyvin ne hommat, mitkä oli ennalta sovittu.

Ulkomaalaispelaajista väkevimmän vaikutuksen on tehnyt legendaarinen Len Lunde, joka johdatti Ilveksen mestaruuteen 1972. Myös Dale Derkatch, Peter Larsson ja Patrik Stefan ovat jättäneet syvän muistijäljen.

Itänaapurin karhumainen pakki Viktor Glusenkov on myös henkilö, jota Laukkanen ei unohda – lähinnä kaukalon ulkopuolisista syistä. Laukkanen todisti lähietäisyydeltä kulttuurien yhteentörmäystä, kun Glusenkov sai käyttöönsä Peugeot kolmenollanelosen. ”Viki” yritti lähteä heti ajamaan, vaikka miehellä ei ollut ajokorttia eikä edes autokoulun alkeita suoritettuna.

”Harasoo, ei Moskovassakaan tarvita ajokorttia. Siellä selviää ruplilla, jos miliisi pysäyttää”, Glusenkov oli vakuutellut Laukkaselle.

Unohtumaton 124.41

Erästä ottelua huoltaja Lasse Laukkanen ei hevin unohda. Päivämäärä oli 23. maaliskuuta 2001, pelipaikka Helsingin Nordenskjöldinkadun halli, ja puolivälierävastustajana HIFK.

Ottelu loppui, kun pelikello näytti aikaa 124.41. Kyseessä on SM-liigan historian pisin kamppailu.

- Pelaajat olivat todella näännyksissä, Laukkanen kertaa riemukkaita, mutta myös tuskaisia hetkiä Jani Nikon laukoman ratkaisumaalin jälkeen.

- Muutamilla kavereilla jalat olivat krampanneet niin pahasti, että he joutuivat konttaamaan päästäkseen pukukoppiin.

- Omat urheilujuomat, suolatabletit ynnä muut loppuivat jo paljon ennen ratkaisumaalia. Onneksi saimme täydennystä HIFK:lta.

Etenkin loppupuolella ottelu ei enää juurikaan muistuttanut pääsarjatason kiekkoilua. Pelaajien fyysinen kuormitus oli hirmuinen. Periksi ei kuitenkaan annettu; olihan kyseessä SM-liigan playoff-ottelu.

- Kaikki jännittivät omalla tavallaan. J-P Janssonilta kului harjasta jouhet loppuun, kun hän ei kestänyt katsella peliä. J-P käveli käytävällä edestakaisin, koko ajan harjaten, Laukkanen muistelee ikimuistoisia hetkiä Helsingissä.

Kummallinen ottelu oli sopiva alku kummalliselle pudotuspelisarjalle. Lopulta kävi niin, että kaikki viisi ottelua päättyivät vierasvoittoon. Ilves eteni välieriin voitoin 3-2.

Teksti ja kuvat: Jouni Valkeeniemi

Lähetä sivu kaverillesi