|
|
Uutiset
Ilves hyvänteossa Hyvinkäällä
(12.2.2006) Entisistä ja osin myös nykyisistä pelaajista koostunut Ilves All Stars -joukkue esitteli taitojaan sunnuntaina Hyvinkään jäähallissa. Leppoisissa merkeissä pelatussa hyväntekeväisyysottelussa oli vastustajana hyvinkääläiskiekkoilijoista koottu Voima-Kissat All Stars.
Ottelu keräsi runsaasti huomiota Hyvinkäällä, sillä - olympiakisoista huolimatta - jäähalliin kerääntyi 727 pääsylipun lunastanutta katsojaa. Peli-illan koko tuotto lahjoitettiin Hyvinkään aluesairaalan lastenosaston käytettäväksi. Potti oli komea, runsaat 3 000 euroa.
- Paras palkkio tapahtuman järjestäjälle on, kun yleisöä tulee runsaasti paikalle, tuumaili Ilves-Hockey Oy:n toimitusjohtaja Esa Honkalehto. Hän oli kiekkoiluillan puuhamiehiä sekä Ilveksen että oman paikallisseuransa Voima-Kissojen puolelta.
- Tällainen tapahtuma sopii hyvin Ilveksen 75-vuotisjuhlien henkeen. On hyvin harvinaista, että Hyvinkään hallissa nähdään joukko pelaajia, joilla on tilillään yhteensä 820 A-maaottelua.
Ilveksen paidassa viilettivät mm. Lasse Oksanen, Mika Nieminen, Kari Eloranta, Timo Peltomaa, Jarmo ja Tommi Huhtala sekä Matti ja Ville Kaario. Maalia vartioi Harri Syrjänen.
Hyvinkääläisten riveissä tunnetuimpia nimiä olivat Jukka Penttinen ja Ilveksessäkin pistäytynyt Mikko Rantala. Voima-Kissojen riveissä, mutta HPK:n peliasuissa, hyökkäsivät nuorten MM-pronssimitalistit, Kerhon Jari Sailio ja Petteri Wirtanen.
Edellisenä iltana hyvinkääläisnuorukaiset Sailio ja Wirtanen poistuivat Rinkelinmäen hallista taakkanaan rankkarikisatappio Ilvekselle. Paljon paremmin ei käynyt Hyvinkäälläkään - Ilves All Stars vei leikkimielisen ottelun numeroin 7-6.
Ilves All Starsin kokoonpano: Harri Syrjänen (mv), Kari Eloranta, Juha Lampinen, Toni Niemi, Matti Kaario, Ville Kaario, Pasi Huura, Lasse Oksanen (C), Mika Nieminen, Timo Peltomaa, Semi Pekki, Juha Hautamaa, Sami Ahlberg, Jarmo Huhtala, Tommi Huhtala.

Jääkiekkoilua hyväntekeväisyystarkoituksiin. Voima-Kissat All Stars ja Ilves All Stars kohtasivat Hyvinkään jäähallissa sunnuntaina 12. helmikuuta.

Ottelun tuotto, runsaat 3 000 euroa, lahjoitettiin Hyvinkään aluesairaalan lastenosaston hyväksi. Kuvassa vasemmalta Lasse Oksanen, lastenosaston ylilääkäri Matti Timonen, Heikki Wejberg ja Esa Honkalehto.

Laita kiinni, kannusti Ilveksen 1985 mestarijoukkueen kapteeni Matti Kaario.

Siihen pysähdyt. Voima-Kissojen riveissä hyökännyt HPK:n Jari Sailio jäi kakkoseksi Kaarion kanssa. - Sailio on kotoisin Hyvinkäältä, kuten kaksi muutakin nuorten MM-pronssimitalistia, Petteri Wirtanen ja Lauri Tukonen. Myös pronssijoukkueeseen kuuluneella riihimäkeläisellä Aki Seitsosella on vahvat siteet Hyvinkäälle. Hän on Hyvinkään Ahmojen juniorikoulun kasvatti.

Upea maali! Heikki Wejberg (oik.) onnittelemassa Kimmo Jeskasta. - Tänä vuonna tulee kuluneeksi 20 vuotta Hyvinkään Voima-Kissojen perustamisesta.

Taidolla ja tuurilla. Ilveksen maalilla torjui Harri "Soppamies" Syrjänen.

Syrjäsen iltaan sisältyi monta komeaa koppia.

Maailmanmestari vuosimallia 1995: Mika Nieminen.

139 A-maaottelua: Kari Eloranta.

361 runkosarjaottelua Ilves-paidassa: Sami Ahlberg.

Taas aihetta juhlaan: Juha Suvinen (vas.), Ossi Moilanen ja Kimmo Kölhi.

Mamma mia, näittekö? Näin tuuletti Pasi Huura onnistunutta syöttöä.

Jarmo Huhtalan maalihymy.

Tuttu mies oudossa paidassa. Mikko Rantala pelasi kaudella 1999-2000 Ilveksessä 20 SM-liigan runkosarjaottelua.

Ilves-Hockey Oy:n toimitusjohtaja Esa Honkalehto pelasi Voima-Kissoissa oikeana laitahyökkääjänä.

215 runkosarjaottelua Ilveksessä: Juha "Beni" Lampinen.

Kahta asiaa Timo Peltomaa ei vaihda. Toinen on Jofan kypärä, ja toinen... hmmm... jalkakikka.
Kuvat ja teksti: Jouni Valkeeniemi
Lähetä sivu kaverillesi
|
|
|