Raportti
Helminen ratkaisijana Kuopiossa
(1.12.) Ilves nappasi torstaina kaksi pistettä Kuopiosta, missä KalPa kaatui rankkarikisan jälkeen 3-2. KalPa meni avauserässä jo 2-0 -johtoon, mutta Ilves tuli toisessa erässä tasoihin Raimo Helmisen ja Henrik Juntusen maaleilla. Raipe upotti myös voittomaalin.
Ilves nukkuu, KalPa rankaisee erikoistilanteista
Ilves aloitti ottelun vahvasti. Ensimmäisestä vaihdosta lähtien vierasjoukkueen ominaisuudessa tänään esiintynyt tupsukorvalauma osoitti vahvaa taistelutahtoa kaksinkamppailuissa ja lopulta kuopiolaispuolustukselta loppuivat keinot kesken, ja kilpipaidat joutuivat turvautumaan sääntöjen vastaisiin otteisiin pysäyttääkseen tamperelaisrynnistyksen. Matti Kuusisto otti ottelun ensimmäisen rangaistuksen jo ajassa 0.34.
Petolauma ei kuitenkaan saanut ylivoimaansa toimimaan toivotulla tavalla, ja Kuusiston rangaistuksen jälkeen puntit tasoittuivatkin huomattavasti. Organisoituja hyökkäyksiä ei juurikaan kumpikaan joukkue pystynyt esittämään, vaan molemmat näyttivät perustavan hyökkäyspeliinsä vahvoihin suunnanmuutoksiin ja nopeisiin vastaiskuihin. Kilpipaidat lähtivätkin terävästi vastahyökkäykseen Ilves-harhasyötön jälkeen ja Juha Alén veti kiekolliselta kuopiolaiselta vauhdin pois riskittömästi katkaisten orastavan 2-1 –hyökkäyksen. Alén joutui jäähyboksiin, ja Niiralan montussa nähtiin illan ensimmäinen KalPa-ylivoima.
Kotijoukkueen ylivoima näytti toimivan paremmin kuin Ilveksen. Kuvio pyöri ajoittain jopa näyttävästi, ja tänään Ilves-maalilla torjunut Juha Pitkämäki joutui venymään parhaimpaansa toistuvasti. Vahvan pyörityksen jälkeen kotijoukkue myös onnistui. Eetu Qvistin ampuman kiekon Pitkämäki onnistui torjumaan korkeuksiin, mutta paluukiekko napsahti tilanteeseen rynnistäneen Perttu Lindgrenin luistimeen ja siitä edelleen Ilves-sentterin epäonneksi verkon perukoille. Maali merkittiin lopulta Qvistille. Alénin rangaistusta jäi kulumatta vain harmittavat kuusi sekuntia.
Tämäniltaisen ottelun tuominnut Ville Vuohtoniemi otti heti seuraavassa vaihdossa oman roolinsa pelin kulussa. Vuohtoniemi toimitti Jussi Pesosen rangaistusaitioon vain yhdeksän sekuntia KalPan avausosumasta ja antoi kalakukkokaupungin ylpeydelle jälleen ylivoimamahdollisuuden.
Kauaa ei kuopiolaisyhdistelmä tälläkään kertaa miesylivoimansa hyödyntämiseen tarvinnut. Kaunis kuvio avasi jälleen paikan maalintekosektorille, mistä Ville Hämäläinen pääsi pommittamaan kumilätkän ohi voimattoman Pitkämäen. Syöttöpisteet illan toisesta täysosumasta keräsivät nykyään kuopiolaisten puolesta pelaava Simo Vidgren ja viime kierroksilla suorastaan liekehtinyt Tomas Kurka.
Loppuerä oli puolin ja toisin pelailua, tosin Ilvekselle siunaantui vielä ylivoimalla kohtuullisen hyvää maalipaikkaa. Toistaiseksi tupsukorvaryhmä ei kuitenkaan pystynyt kuopiolaisten maalilla tänään esiintynyttä Kimmo Kapasta yllättämään.
Myöskään kotijoukkue ei pystynyt enää lisämaaleja iskemään, ja ensimmäiselle erätauolle siirryttiin lukemissa 2-0.
Ilves vääntää tasoihin
Moni odotti, että erätauolta kentälle luistelisi sisuuntunut petolauma, mutta toisin kävi. Varsinainen loppukiri ei ottanut käynnistyäkseen, ja KalPa hallitsikin peliä hienoisesti, ei kuitenkaan mitenkään näyttävästi.
Ilvekselle siunaantui kuitenkin tilaisuus tulla peliin mukaan, kun KalPan Henri Huohvanainen huitaisi Ilves-puolustaja Mikko Kuukan mailan pirstaleiksi ja Vuohtoniemi osoitti rangaistusaitiota. Aiemmin takellellut ylivoima tuotti tällä kertaa tulosta.
Ilves sai kuvionsa kuntoon nopeasti. Kiekkoa ei tällä kertaa kuitenkaan siirrelty loputtomiin, vaan tällä kertaa maestro Raimo Helminen näytti pojille ylivoiman tehokkuuden kaikessa yksinkertaisuudessaan. Juha Alénin syötön jälkeen ”Raipe” napautti nopealla rannelaukauksella kiekon ohi hölmistyneen Kapasen ja toi tamperelaisryhmän maalin päähän kapteenin esimerkillä. Huohvanaisen rangaistusta ei ollut ehtinyt kulua kuin 10 sekuntia, kun Helminen jo sytytti lampun Kapasen selän takana.
Vierasjoukkue sai ylivoimaosumasta hurjasti lisää virtaa. Aina ei kuitenkaan ajatus sattunut hyökkäyksiin mukaan ja vaikka yritystä olikin kovasti, ei varsinaisia maalipaikkoja kuitenkaan pystytty luomaan.
Normaalista poiketen onnetar kuitenkin näytti hymyilevän petolaumalle. Kun peli näytti elävän eräänlaista suvantovaihetta, sai Ilves paikan kuin ilmaiseksi. Vahvan ottelun pelanneen Ville Koistisen purkuroiskaisu löysi kuin varkain keskiympyrän kaarella viilettäneen Henrik Juntusen, joka KalPa-vaihdon kestäessä pääsi täysin vapaasti läpiajoon. Niiralan jää tuotti monille pelaajille vaikeuksia kiekonhallinnassa ja näyttikin jo hetken, että Juntunen hukkaa kiekon ennen kuin ehtii edes yrittää Kapasen yllättämistä. ”Henkan” hätäisen näköinen vaakalaapaisu kuitenkin selkeästi yllätti poikittaisliikkessä olleen Kapasen ja lätkä viuhui kuopiolaisvahdin jalkojen välistä verkon perukoille. Ilves sai maalinsa täysin lahjaksi, ja Juntusen maali nosti tamperelaiset tasoihin ajassa 36.34.
Kumpikaan joukkue ei enää onnistunut mitään merkittävää luomaan ja molemmat joukkueet näyttivät olevan tyytyväisiä siirtyessään tasatilanteessa tauolle. Kapanen oli veräjänvartijoista kuitenkin paljon työllistetympi kuin virkaveljensä Pitkämäki.
Joukkue hölmöilee, mutta ”Taube” kestää
Vierasjoukkue sai jälleen hyvän alun erään ja pääsikin parin minuutin pelin jälkeen jälleen yrittämään ylivoimansa toimivuutta. Toista maalia ei tupsukorvaryhmitelmä kuitenkaan pystynyt hyvistä tilanteista huolimatta juonimaan.
KalPa näytti olevan joukkueista se, joka tekee aloitteet. Kilpipaitojen hyökkäykset aaltoilivat kerta toisensa jälkeen vierasjoukkueen puolustusalueelle, mutta Juho Mielosen ja hätäapuna mainiosti takalinjoilla luutineen Iikka Törnvallin kolhuista kärsineen puolustuksen ja maanmainion maalivahtinsa Juha Pitkämäen suosiollisella avustuksella tupsukorvat pystyivät kuin pystyivätkin pysymään pelissä mukana.
Erän lähestyessä puoltaväliään Vuohtoniemi tarjosi kotijoukkueelle tilaisuutta ottaa johtoasema haltuunsa. Sekavan maalinedushässäkän seurauksena Vuohtoniemi tuomitsi rangaistuslaukauksen kilpipaidoille. Mahtavassa vireessä ollut Tomas Kurka joutui kuitenkin toteamaan Pitkämäen paremmakseen, ja numerot pysyivät tasaisina.
Kun jatkoaika alkoi jo häämöttää, Vuohtoniemi astui jälleen kuvaan. Hän tuomitsi Raimo Helminen hieman heppoisin perustein istunnolle ajassa 56.17. Hurjia minuuttimääriä urakoineet Ville Koistinen ja Juha Alén pystyivät kuitenkin siivoamaan maalin edustan ja turvaamaan Pitkämäen näkökentän nuorien puolustajien säestäessä varmoilla purkukiekoillaan. Ilves selvitti kurimuksensa, mutta pahin oli vielä edessä.
Helminen pomppasi jäähyltä päästessään takaisin kaukaloon, mutta samaan aikaan kentälle hyppäsi myös Jason Guerriero. Tuomareiden reaktioaika ylimääräisen pelaajan huomaamiseen oli viisi sekuntia, ja Ilvekselle merkittiin täysin typerä ja tarpeeton joukkuerangaistus aikaan 59.22.
Ilves voitti tärkeät aloitukset ja näytti saavan vaivansa palkaksi ainakin pisteen. Väsynyt Ville Koistinen aiheutti vielä vierasjoukkueen valmennusjohdolle ylimääräisen sydämentykytyksen roiskaisemalla kiekon huolimattoman näköisesti oman maalin eteen ottelun viimeisillä sekunneilla. Vaaralliselta näyttänyt tilanne ei kuitenkaan johtanut pahimpaan, ja jatkoajalle siirryttin tasalukemissa 2-2.
Raimo ratkaisee
Tamperelaissikermä oli väsynyt, mutta niin oli myös kilpipaitainen kotijoukkue. Jatkoajalla KalPa sai pelata puolitoista minuuttia ylivoimaa, mutta ei onnistunut hätyyttämään Pitkämäkeä kuin pari kertaa. Raimo Helminen jatkoi vahvoja otteitaan ja nappasi muutaman tärkeän aloitusvoiton jatkoajan alussa. Hän otti sitä kautta myös kotijoukkueen ylivoimasekunteja pois kiitettävällä tahdilla.
Koska kumpikaan joukkue ei tasakentällisin halunnut lähteä yltiöpäiseen hyökkäyspeliin, siirtyi ottelun ratkaisu rangaistuslaukauksiin.
Ensimmäisenä rangaistuslaukauskilpailussa ampui Ilves. Tamperelaisten ensimmäinen laukoja Jonas Andersson yritti suoraa ja tarkkaa laukausta tolpan juureen, mutta Kimmo Kapanen levitti patjansa kiekon tielle.
Kuopiolaisten seuraava yrittäjä oli tällä kaudella Ilveksessäkin esiintynyt Simo Vidgren. Vidgrenin harhautusyritys ei kuitenkaan ollut huonolla jäällä paras ratkaisu, eikä varsinaista maalintekoyritystä voida sanoa tulleen. Pitkämäki oli tilanteen tasalla ja peitti maalia hyvin.
Maalivahdit pystyivät myös nappaamaan Ilveksen Ville Koistisen ja toista kertaa ottelussa rangaistuslaukausta ampumaan päässeen Kurkan yritykset suojuksiinsa, eikä ratkaisua nähty vieläkään.
Ilveksen kolmanneksi ampujaksi asettui kukapa muu kuin Helminen. Ilves-ikoni otti hitaan mutta kiihtyvän vauhdin, yritti harhauttaa, mutta menetti kiekon. Koko katsomon yllätykseksi ”Raipen” lavasta karannut kiekko lipui kuitenkin Kapasen takamuksen alta rysään ja Helminen otti kiinnityksen voittomaaliin kuin vahingossa.
KalPan kolmas ampuja Max Kenig ei pystynyt millään kestämään paineita ja latasi kiekon Pitkämäen suojiin ja päästi Ilveksen kotimatkalle kaksi pistettä rikkaampana.
Raimo Helminen ja Juha Pitkämäki olivat tänään koko kentän ylivoimaisia hahmoja. Myös Ville Koistinen ja Jonas Andersson pelasivat vahvasti.
Ilves pelaa seuraavan kerran jo lauantaina Hakametsässä. Silloin vastaan asettuu viime kaudella Ilves-paidoista tutuilla hahmoilla vahvistunut Jokerit. Ottelu alkaa kello 17.00. Tervetuloa!
Ville Nevalainen
KalPa-Ilves 2-3 rl. (2-0, 0-2, 0-0, 0-0, 0-1)
|
| I erä |
| Maalit |
| 9.18
Eetu Qvist 1-0 (Tomi Pöllänen) YV
|
| 10.02
Ville Hämäläinen 2-0 (Simo Vidgren, Tomas Kurka) YV
|
| Rangaistukset |
| 0.34
KalPa Matti Kuusisto Koukkaaminen 2min
|
| 11.37
Ilves Jussi Pesonen Ryntäys 2min
|
| 7.24
Ilves Juha Alen Estäminen 2min
|
| 9.29
Ilves Jussi Pesonen Koukkaaminen 2min
|
| 13.31
KalPa Mikko Hakkarainen Kampitus 2min
|
| 17.37
Ilves Iikka Törnvall Koukkaaminen 2min
|
| 19.13
KalPa Kyle Rossiter Väkivaltaisuus 2min
|
| II erä |
| Maalit |
| 28.04
Raimo Helminen 2-1 (Juha Alen) YV
|
| 36.34
Henrik Juntunen 2-2 (Ville Koistinen)
|
| Rangaistukset |
| 27.54
KalPa Henri Huohvanainen Huitominen 2min
|
| 29.52
Ilves Joonas Rönnberg Kiinnipitäminen 2min
|
| 26.34
Blues Tero Määttä Koukkaaminen 2min
|
| 32.48
Ilves Jussi Pesonen Käytösrangaistus 10min
|
| 32.58
KalPa Tomas Kurka Koukkaaminen 2min
|
| 37.50
Ilves Joonas Rönnberg Koukkaaminen 2min
|
| III erä |
| Maalit |
| Erä maaliton
|
| Rangaistukset |
| 42.20
KalPa Timo Kuuluvainen Koukkaaminen 2min
|
| 50.18
KalPa Jani Tuppurainen Koukkaaminen 2min
|
| 56.17
Ilves Raimo Helminen Estäminen 2min
|
| 59.22
Ilves joukkuerangaistus Liian monta pelaajaa jäällä 2min (kärsi Ville Korhonen)
|
| Jatkoaika |
| Maalit |
| Erä maaliton |
| Rangaistukset |
| Ei rangaistuksia
|
| Jatkoaika |
| Maalit |
| Raimo Helminen 2-3 |
| Maalivahdit |
| Kimmo Kapanen, KalPa, 8+10+10+1=29 torjuntaa |
| Juha Pitkämäki, Ilves, 7+7+16+4=34 torjuntaa |
| Jäähyt |
| KalPa 7x2 min |
| Ilves 7x2 min + 1x10 min |
| Yleisömäärä |
| 2829
katsojaa |
| Tuomaristo |
| Ville Vuohtoniemi (Antti Lajunen-Veikko Viikari)
|
| Palkitut |
| Kolme tähteä: Raimo Helminen, Ilves |
| Kaksi tähteä: Kimmo Kapanen, KalPa |
| Yksi tähti: Ville Hämäläinen, KalPa |
| Ottelun Vakuuttaja: Raimo Helminen |
| Ilveksen
kentälliset |
| Koivisto-Guerriero-Pesonen |
| Koistinen-Alén |
| Luomala-Helminen-Andersson |
| Kuukka-Niemi |
| Korhonen-Lindgren-Hirvonen |
| Rönnberg-Törnvall |
| Anttila-Pellinen-Juntunen |
| Mielonen |
| Pitkämäki (Rask) |
Lähetä sivu kaverillesi
|