Raportti

Ilvekselle niukka tappio Jyväskylässä

(7.9.2005) JYP ja Ilves hioivat liigakuntoaan tiistaina Hippoksella. JYP vei nihkeän pelin nimiinsä jalkapallolukemin 1-0. JYP:in Laurent Müller iski ottelun ainoan maalin 13. minuutilla. Ossi Louhivaara pääsi vaaralliseen maalintekotilanteeseen Marko Luomalan kiekonmenetyksestä ja lopulta Laurent Müller iski maalinedusruuhkasta kiekon ohi Tuukka Raskin.

Ilveksen ylivoima pyöri sujuvasti läpi ottelun. Toisessa erässä Ilves pääsi pelaamaan kahdenkin miehen ylivoimalla. Maaleja se ei kuitenkaan pystynyt hyvistäkään paikoista tekemään. Ottelu oli vähämaalinen myös siksi, että kummankin joukkueen maalivahdit olivat hyvässä vireessä. Maalivahti Raskin lisäksi Raimo Helmisen johtaman ketjun laitahyökkääjät Jonas Andersson ja Marko Luomala erottuivat Ilveksestä edukseen.

Ilveksen kokoonpanosta puuttuivat puolustajat Juha Alén, Teemu Jääskeläinen, Jyrki Lumme sekä hyökkääjät Tomi Hirvonen ja Henrik Juntunen. Ilves pelasi ottelun vain 11 hyökkääjällä ja kuudella puolustajalla. Se joutui lainaamaan otteluun kaksi puolustajaa Mestiksessä pelaavaalta Kokkolan Hermekseltä: Sami Nummen ja Markus Tuomaalan.

Ilves päättää syksyn harjoituspelikautensa perjantaina, jolloin Lempäälän viileässä jäähallissa vastaan asettuu sarjanousija Kuopion KalPa. Ottelu alkaa jo klo 17.00.

JYP-Ilves 1-0 (1-0, 0-0,0-0)
I erä
Maalit
13.48 Laurent Müller (Ossi Louhivaara) 1-0
Rangaistukset
5.11 JYP Sinuhe Wallinheimo Pelin viivyttäminen 2 min
8.41 JYP Mika Lahti Kiinnipitäminen 2 min
II erä
Maalit
Erä maaliton
Rangaistukset
30.10 JYP Sinuhe Wallinheimo Pelin viivyttäminen 2 min
33.51 Ilves Tommi Välimaa Estäminen 2 min
36.08 Ilves Sami Nummi Koukkaaminen 2 min
III erä
Maalit
Erä maaliton
Rangaistukset
46.42 JYP Joukkuerangaistus Liikaa pelaajia kentällä 2 min
47.43 JYP Antti Virtanen Koukkaamien 2 min
54.49 Ilves Raimo Helminen Poikittainen maila 2 min
58.11 Ilves Jonas Andersson Koukkaaminen 2 min
58.18 Ilves Mikko Kuukka Koukkaaminen 2 min
Maalivahdit
Sinuhe Wallinheimo, JYP, 7+8+7=22
Tuukka Rask, Ilves, 9+5+12=26
Jäähyt
JYP 5 x 2 min
Ilves 5 x 2 min
Ilveksen kentälliset
Luomala-Helminen-Andersson,Kuukka-Niemi
Koivisto-Lindgren-Pesonen,Koistinen-Rönnberg
Katajala-Pellinen-Vidgren,Tuomaala-Nummi
(kiertävä)-Välimaa-Anttila
 


Joni Yli-Mäenpää


> Lähetä sivu kaverillesi

JYP Ilves

6.9.2005


© Ilves-Hockey Oy / Poika Kotiin Oy 1997-2006
Ilves.comissa julkaistavien valokuvien osittainenkin lainaaminen ilman tekijänoikeuksien omistajan lupaa on kielletty.
Sivukartta | Arkisto | Palaute