Raportti

Kaksi mustaa minuuttia Ilveksen turmiona

(17.8.2005) Tämän vuoden Tampere Cup ei käynnistynyt Ilveksen osalta kovinkaan kunniakkaasti. Turnauksen hallitseva mestari Zürich SC Lions rankaisi tupsukorvia armottomasti virheistä ja latoi peräti 6-0 -voittonumerot taululle. Ilves koki sekä ensimmäisessä että toisessa erässä kaksi peräkkäistä takaiskumaalia ja nämä mustat minuutit olivat ottelun ratkaisuna. Peräti kolme Zürichin maaleista olivat aina kirveleviä alivoimaosumia. Pelillisesti ottelu oli huomattavasti loppunumeroita tasaisempi, mutta isäntäjoukkue ei saanut millään keinoin ohitettua nollapelin pelannutta Ari Sulanderia.

Kaksi alivoimamaalia saman jäähyn aikana!

Ilves aloitti ottelun hyvin ja hallitsi avauserässä pitkät tovit pelitapahtumia. Tulostaululla selvä kiekollinen hallinta ei kuitenkaan millään tavalla näkynyt.

Michel Zeiter sai pelin ensimmäisen rangaistuksen ajassa 5.30, mutta ylivoimapeli ei tänään ollut suinkaan Ilveksen etu. Hyvän alun jälkeen hieman liiankin hanakasti avausmaalia hakeneet tupsukorvat tekivät melko harvinaisen tempun päästämällä saman ylivoiman aikana vastustajan tekemään peräti kaksi alivoimamaalia!

Ensimmäinen osuma syntyi vaarattoman näköisesti hyökkäyksestä, kun Reto Stirnimannin puolilämäri upposi helpontuntuisesti etunurkasta sisään. Kiekko taisi olla laukaisuhetkellä pystyssä ja tästä johtunut "lepakkokiekko" hämäsi ehkä tilanteessa tänään Ilveksen maalia vartioinutta Riku Heleniusta.

Hetkeä myöhemmin Helenius sai poimia jälleen limpun selkänsä takaa. Tällä kertaa Zurich sai puhtaan 2-1 -ylivoimahyökkäyksen, jonka päätteeksi Jan Alston tykitti suoraan Dale McTavishin syötöstä kumilaatan tolpan kautta verkkoon.

Ilves piti avauserässä kiekkoa varmastikin 70% peliajasta, mutta peli pyöri aivan liikaa hyökkäysalueen kulmissa. Erän kuvan mukaisesti Ilveksenkin erän paras maalipaikka syntyi alivoimalla. Jonas Andersson sai läpiajonsa päätteeksi sijoitettua limpun Ari Sulanderin längistä, mutta epäonneksi kiekko lirui silti maalin ohitse. Zürich voitti alivoimatehohetkensä ansiosta avauserän maalein 2-0.

Vaisu esitys kotijoukkueelta. Huolimattomasti pelanneen Ilveksen yritteliäimpiä oli liukkaasti luistellut Marko Luomala.
Vaisu esitys kotijoukkueelta. Huolimattomasti pelanneen Ilveksen yritteliäimpiä oli
liukkaasti luistellut Marko Luomala.

Synkkä hetki iskee jälleen

Toisessa erässä Ilveksen painostus laantui ja Zürich pääsi paljon paremmin peliin mukaan. Heti erän ensimmäisessä vaihdossa Marko Luomalalla oli tosin erinomainen tilaisuus nostaa Ilves maalin päähän, mutta lähietäisyydeltäkin Luomala sai sijoitettua kiekon suoraan Ari Sulanderin polkkeeseen.

26. peliminuutti oli Ilvekselle sitten jälleen sysimusta. Ensin Sven Helfensteinin rannelaukaus livahti helponoloisesti Riku Heleniuksen selän taakse ja ainoastaan 28 sekuntia myöhemmin tuli lisää lunta tupaan. Andreas Camenzind unohtui täysin vapaaksi maalin eteen ja tämä veivasi varmasti kumilaatan tolpan juureen.

Ilveksen peli ei toisessa erässä häikäissyt ja Zürichin viides osuma olikin jatkossa lähempänä kuin Ilveksen kavennus. Sveitsiläiset saivat mm. kiekon kerran tolppaan ja pari kertaa peliväline pyöri maaliviivalla menemättä kuitenkaan sisään. Tupsukorvien erän paras maalitilanne nähtiin 35 minuutin kohdalla, jolloin hätäinen purkukiekko lipui juuri sopivasti vaihdosta tulleen Tommi Huhtalan ulottuville. Huhtala ei läpiajossaan onnistunut ja vähintään yhtä hyvän tekopaikan hukkasi reboundista vielä Ville Korhonen.

Nollapeli Ari Sulanderille. Tehottomuus vaivasi Ilvestä hyökkäyspäässä. Ville Korhonen pääsi kahdesti nokikkain Sulanderin kanssa, mutta kummallakin kerralla maalivahti vei potin.
Nollapeli Ari Sulanderille. Tehottomuus vaivasi Ilvestä hyökkäyspäässä. Ville Korhonen
pääsi kahdesti nokikkain Sulanderin kanssa, mutta kummallakin kerralla maalivahti vei potin.

Ilves tuhlailee päätöserässä

Kolmannessa erässä Ilvekselle suorastaan tarjoiltiin kavennusosumia. Tupsukorvat saivat pelata runsaasti ylivoimapeliä, joka oli kuitenkin koko ottelun ajan lähinnä ala-arvoista. Tekopaikkoja Ilves loikin lähinnä tasavoimin pelattaessa, mutta mistään tilanteesta ei limppu suostunut löytämään tietään verkon perukoille. Jussi Pesonen ja Ville Korhonen kolisuttivat maalirautoja ja pari kertaa avopaikassa haettiin vielä ketjukaveria, kun kiekko olisi pitänyt lakaista vain kylmästi verkkoon. Seurauksena oli pyöreä nolla maalisarakkeessa ja nollapeli Ari Sulanderille.

Aivan kuten kahdessa aikaisemmassakin erässä, iski Zürich myös päätöserässä kaksi maalia. Tällä kertaa osumat eivät sentään enää syntyneet peräkkäisissä vaihdoissa. 0-5 -numerot muuttuivat valotaululle ajassa 50.06 ja kyseessä oli Zürichin illan kolmas alivoimamaali. Mikael Karlberg napautti karkumatkansa päätteeksi kiekon komeasti oikeaan ylänurkkaan ja Riku Helenius jäi voimattomaksi.

Zürich näytti vielä kertaalleen maalinteon mallia Ilvekselle ajassa 57.49. Komean syöttöruletin jälkeen Robert Petrovicky pääsi jatkamaan pelivälineen takanurkalta tyhjään häkkiin. Viime vuoden turnausvoittaja aloitti näin tämänvuotisen Tampere Cupin tyrmäävällä 6-0 -voitolla.

Taipuu vaan ei taitu. Joonas Rönnbergin työväline läpäisi lujuustestin.
Taipuu vaan ei taitu. Joonas Rönnbergin työväline läpäisi lujuustestin.

Ilveksen pirteimmät pelaaja olivat tänään Marko Anttila ja Jonas Andersson. Molemmat väläyttelivät osaamistaan hyökkäyspäässä, mutta maalinteko ei heiltäkään onnistunut. Aivan oikeata kuvaa eivät murskanumerot kamppailusta anna. Maalipaikat menivät ottelussa koko lailla tasan, mutta maalivahtipelissä ja tekopaikkojen hyödyntämisessä joukkueiden välillä oli iso ero. Erityisen heikkoa oli Ilveksen ylivoimapeli. Tehottoman hyökkäyspään pyörittelyn lisäksi vastustaja kävi vastahyökkäyksillä kuittaamassa kolme alivoimamaalia toiseen päähän.

Ilveksen turnaus jatkuu huomenna, jolloin myöhäisottelussa vastaan asettuu Espoon Blues.

Eloranta tyytymätön peruspelaamiseen

Ilveksen valmentaja Kari ”Piri” Eloranta oli puheliaalla päällä pelin jälkeen rumasta 0-6 -tappiosta huolimatta. Eloranta kertoi joukkueelle omia havaintojaan ja näkemyksiään pelistä parinkymmenen minuutin ajan. – Pelistä keskusteltiin aika paljon. Siitä minkä takia tuli mm. kolme alivoimamaalia omiin. Yksikään takaiskuista ei tullut pitkän pyörityksen päätteeksi, vaan kyllä kaikki olivat suorien hyökkäyksien tulosta. Tämän vuoksi painotin kopissa nimenomaan kurinalaisuutta, huolellisuutta ja oman paikan hoitamista, Piri kertoo.

- Olimme innokkaita ja teimme tyhmiä virheitä ja vaikka meilläkin oli omat paikkamme, niin olimme silti huonompia. Tärkeää olisikin, että oppisimme tästä jotain. Tässä on kolme peliä vielä jäljellä ja meidän tarvitsee oppia. Ei tässä mitään uusia asioita ole keksitty, vaan pojat ovat kuulleet näitä asioita toiset 20 vuotta, toiset kaksi vuotta ja jotkut kymmenen vuotta. Se on vaan jokaisen hyväksyttävä, että tietyt peruspelaamiseen liittyvät asiat ovat olemassa. Ne eivät häviä sieltä minnekään pelasit sitten Ilveksessä tai jossain ihan muualla. Samat asiat pätee joka paikassa. Keskittyminen ja huolellisuus ovat niitä avainasioita. Vaikka kyseessä onkin vain harjoituspeli, niin kolmea alivoimamaalia ei saa ikinä laskea omiin. Pitää olla ylpeyttä omasta pelaamisesta ja sitä kautta tilanteen huolellista eteenpäin viemistä, Eloranta vaatii.

Piri jakaa synkästä illasta huolimatta kiitosta Ilveksen nuorille lupauksille. – Ville Korhonen – Ossi Pellinen – Tommi Huhtala -ketju pelasi ennakkoluulottomasti ja hyvin. Perttu Lindgren oli vähän väsynyt tänään, mutta esitti silti ajoittain hyviä otteita. Myös Niemen Toni pelasi hyvän ottelun. Nuorten onnistumisien kautta saadaan materiaaliin laajuutta ja painetta jokaiselle, mikä on pelkästään hyvä asia. Uskallus on tärkeää ja sitä näillä nuorilla riittää, Piri myhäilee.

Olitte parempia. Raimo Helmisen käteltävänä SM-liigastakin tuttu Dale McTavish.
Olitte parempia. Raimo Helmisen käteltävänä SM-liigastakin tuttu Dale McTavish.

Ilveksen lukuisat ylivoimat menivät ainakin tänään liian usein liian pieneksi. – Yritettiin tosiaan liian vaikeata. Yritettiin sitä viimeistä syöttöä jo ennen kuin saatiin homma rauhoittumaan. Meidän olisi pitänyt vaan yksinkertaisesti rauhoittaa tilanne. Ylivoimaa ei ole vielä ehditty harjoittelemaankaan paljoa. Avausta vähän on koitettu siinä hakea, mutta se on vielä alkutekijöissään. Tietysti silti pitää vaatia enemmän. Pelaamisen on oltava selkeämpää, kun on yksi kaveri enemmän, Eloranta sanoo.

Piri oli erityisen harmissaan alivoimamaaleista ja niiden syntytavoista. – Ensimmäinen alivoimamaali taisi olla kahdella kahta vastaan hyökkäys. Ei sellaistakaan saisi tulla kun on yksi ylimääräinen mies kentällä. Ei siellä hyökkäysalueella voida juosta ihan miten sattuu. Toinen alivoimamaali oli selkeä 2-1 –hyökkäys ja kolmas läpiajo. Omaa kurittomuutta aivan täysin. Keskittyminen ei saa yhtään herpaantua ylivoimalla, pikemminkin päinvastoin, Piri puhisee.

Ilveksen ulkomaalaisista tryout-mies Jonas Andersson on tehnyt Elorantaan vaikutuksen. – Jonas on ollut sekä harjoituksissa että peleissä hyvin esillä. Tänäänkin hän teki hyviä henkilökohtaisia suorituksia, kertoo Eloranta.

Huomiseen Blues-peliin Ilves lähtee suurin piirtein samalla miehityksellä kuin tänään. – Taube (Juha Pitkämäki) saattaa pelata maalissa huomenna. Muuten ei varmaankaan suuria muutoksia ole luvassa. Tarkoitus kuitenkin on, että kaikki ketkä ovat terveinä pääsevät jossain vaiheessa turnausta pelaamaan, Piri kertoo haastattelun lopuksi.

Ilves - Zurich 0-6 (0-2, 0-2,0-2)
I erä
Maalit
6.29 Reto Stirnimann (Sven Helfenstein) 0-1 av.
7.10 Jan Alston (Dale McTavish) 0-2 av.
Rangaistukset
5.30 Zurich Michel Zeiter 2 min
9.59 Zurich Andri Stoffel 2 min
16.29 Ilves Chris Allen 2 min
18.31 Zurich Beat Forster 2 min
II erä
Maalit
25.06 Helfenstein (Stirnimann) 0-3
25.34 Andreas Camenzind (Adrian Wuchser) 0-4
Rangaistukset
27.07 Zurich Daniel Steiner 2 min
31.27 Ilves Juho Mielonen 2 min
31.38 Ilves Perttu Lindgren 2 min
38.27 Ilves Tommi Huhtala 2 min
III erä
Maalit
50.06 Mikael Karlberg (Robert Petrovicky) 0-5 av.
57.49 Petrovicky (Stirnimann, Daniel Steiner) 0-6
Rangaistukset
43.00 Zurich Andreas Camenzind 2 min
45.38 Zurich Thierry Paterlini 2 min
48.10 Zurich Daniel Schnyder 2 min
52.36 Zurich Jan Alston 2 min
54.31 Zurich Beat Forster 2 min
54.31 Ilves Simo Vidgren 2 min
Maalivahdit
Riku Helenius, Ilves
Ari Sulander, Zurich
Jäähyt
Ilves 5 x 2 min
Zurich 9 x 2 min
Ilveksen kentälliset
Luomala-Hirvonen-Pesonen,Mielonen-Jääskeläinen
Koivisto-Helminen-Andersson,Lumme-Niemi
Anttila-Lindgren-Vidgren,Rönnberg-Allen
Korhonen-Pellinen-Huhtala,Kuukka-Väinölä
Helenius
 


Otteluraportti: Toni Hyytinen
Valmentajakommentit: Markus Määttä
Kuvat: Jouni Valkeeniemi


> Lähetä sivu kaverillesi

Ilves Zurich

17.8.2005


© Ilves-Hockey Oy / Poika Kotiin Oy 1997-2006
Ilves.comissa julkaistavien valokuvien osittainenkin lainaaminen ilman tekijänoikeuksien omistajan lupaa on kielletty.
Sivukartta | Arkisto | Palaute