Raportti
Karvas tappio Espoossa
(20.9.2005) Kauden kolmaskaan peli ei avannut Ilveksen pistetiliä jääkiekkoilun SM-liigassa. Espoon Blues oli niukasti parempi kotikentällään ja korjasi täyden pistepotin mahdollisimman pienellä erolla lukemin 1-0 (0-0, 0-0, 1-0). Ilves taisteli urhoollisesti ja pelasi kauden parasta viisikkopeliään, mutta maalinteko-ongelmat nousivat jälleen kerran esille.
Ilves lähti haastamaan Bluesin nimivahvaa ja kovapalkkaista joukkuetta kahden ottelun tappioputkessa. Ottelu sujuikin mallikkaasti aina viimeisen erän puoliväliin asti, mutta typerä vaihtovirhe antoi Bluesille avaimet voittoon, eikä espoolaisryhmä jättänyt paikkaansa käyttämättä, vaan teki tarvittavan ylivoimaosuman ja jätti Ilveksen edelleen nollakerholaiseksi.
Ilves hallitsee kahta ensimmäistä erää
Ilves aloitti pelin ennakkoluulottomasti. Yleensä hyviä ja tuloksellisia otteita Espoon LänsiAuto Areenalla esittävä Ilves pelasi ensimmäisessä erässä tasapainoista peliä ja sai muutaman maalintekopaikan luotua Blues-puolustajien virheiden kautta. Bluesin maalilla pelannut Neil Little oli kuitenkin mies paikallaan ja torjui muutaman vaarallisen paikan. Maalivahtien torjunnat ensimmäisestä erästä eivät täysin kuvaa pelin henkeä, sillä Ilves oli lievästi hallitsevampi osapuoli Bluesin katsellessa sivusta.
Toinen erä tarjosi lisää vauhtia, sillä Blueskin sai hieman peliotteesta kiinni ja alkoi pelata omaa peliään. Erän parhaat paikat siunautuivat viime kaudella vielä Ilveksessä tamperelaisyleisöä ihastuttaneelle Steve Kariyalle ja Ilveksen puolustaja Kevin Bolibruckille. Ilves-maalilla eleettömän varmaa työtä tehnyt Juha Pitkämäki torjui Kariyan rystypuolelle viedyn läpiajon ja Little puolestaan nollasi Bolibruckin paikan maalin takatolpalta Raimo Helmisen upeasta syötöstä. Toisen erän tasaisuudesta kertovat maalivahtien torjunnat; molemmissa päissä erinomaisen illan työskennelleet veräjänvartijat ottivat 11 koppia.
Vaihtovirhe koituu kohtalokkaaksi
Ilveksen peli oli näyttänyt kaksi erää siltä, että pistetili aukenisi Bluesin kustannuksella. Toisin kuitenkin kävi ja tapa oli varsin peri-ilvesmäinen. Vähintäänkin tasaisesti kolmannen erän puoliväliin asti taistellut joukkue hölmöili itselleen rangaistuksen liian monen pelaajan ollessa yhtä aikaa kentällä. Blues käytti ylivoimansa hyväkseen ja ruotsalaisvahvistus Joakim Eriksson pääsi tuikkaamaan ottelun voittomaalin aivan maalin edustalta Ilves-pelaajien lievän virheen takia.
Blues pääsi kolmannessa erässä paremmin peliin mukaan ja hallitsi kenttätapahtumia ajoittain selvästikin, mutta myös Ilves sai muutaman maukkaan tekopaikan luotua. Blues-vahti Little kuitenkin pelasi loistoillan torjumalla muun muassa viimeisen viiden minuutin aikana muutaman Ilves-paikan. Ilveksen tehottomuus ratkaisi ottelun yhdessä Littlen onnistuneen iltapuhteen kanssa, joten täydet kolme pistettä jäivät Bluesille lukemin 1-0.
Eteenpäin on menty, mutta...
Ilveksen peli oli aivan erilaisen näköistä kuin lauantaina HPK:ta vastaan. Tänään joukkue taisteli, raatoi, puolusti viisikkona ehjästi ja sai maalipaikkojakin luotua, mutta ongelmaksi koitui vanha tuttu virsi: jopa yhden maalin tekeminen on Ilvekselle nykypäivänä työn ja tuskan takana.
Jo harjoitusottelut osoittivat, että joukkueessa on selviä maalinteko-ongelmia. Joukkue pääsee hyvin paikkoihin asti, mutta ratkaisevalla hetkellä ei pystytä laittamaan kiekkoa sisään sillä varmuudella kuin mitä SM-liigassa pitäisi. Myös laukauksien säästeleminen tuntuisi olevan Ilveksen ikuinen ongelma. Tänäänkin Bluesin maalivahti Little torjui paljon eteensä, mutta laukauksia ei siitäkään huolimatta saatu enempää aikaiseksi, eikä halukkaita miehiä ollut irtokiekoilla. Tällä saralla on vielä paljon tekemistä, mutta positiivista on joukkueen parantunut viisikkopelaaminen.
Ilveksen parhaimmistoa olivat tänään ainoastaan kerran antautunut maalivahti Pitkämäki, jatkuvasti otteitaan parantava isokokoinen puolustaja Juha Alén sekä hyökkääjät Raimo Helminen ja Perttu Lindgren. Myös Marko Anttila aiheutti hyvällä kiekonsuojaustaidollaan muutamia hikisiä hetkiä Blues-puolustukselle. Tryout-puolustaja Kevin Bolibruck on osoittanut olevansa kelvollinen vahvistus, vaikkakin Bluesin ainokainen syntyi miehen nenän edestä. Mikäli esimerkiksi Pohjois-Amerikasta ei ole parempia puolustajia tiedossa, jatkanee Bolibruck Ilveksessä kauden loppuun asti.
Ilveksen seuraava tilaisuus avata kauden pistetili on jo torstaina, kun sarjanousija Kalevan Pallo saapuu Tampereelle Ilveksen vieraaksi. Oulun Kärppiä vastaan romahtanut KalPa on osoittanut, että se ei ole mikään helppo vastus sarjan alkukierroksilla, joten Ilveksen pitäisi pystyä pelaamaan yhtä tasapainoinen esitys kuin Bluesia vastaan. Vastaavanlaisella pelillä sarjapisteiden pitäisi jäädä Tampereelle, mutta torstai-illan kuumin kysymys kuuluukin, löytääkö Ilves vihdoista viimein oikeat aseet maalien tekemiseen. Tähänastinen kolme maalia kolmessa ottelussa on suoraan sanoen heikko suoritus.
Runsaasti kritiikkiä saanut joukkue esitti tiistaina Blues-ottelussa sellaisia otteita, että se ansaitsee meidän kaikkien tuen torstain kotiotteluun. Saavuthan Sinäkin paikalle ystäviesi kanssa ja aloitetaan nousu ylöspäin yhdessä! Torstain ottelu alkaa tuttuun tapaan kello 18.30.
Viisikkopelaaminen jo parempaa
Ilveksen toinen valmentaja Juha Pajuoja harmitteli, että hyökkäyspäässä ei päästy oikea-aikaisesti kakkoskiekkoihin. – Siinä meillä oli kyllä paikkoja, kun vastustajan maalivahti pudotteli kiekkoja ja torjui eteensä, mutta niihin ei menty riittävällä itseluottamuksella. Koko ottelussahan oli Bluesilla 19 paikkaa ja meillä 15, joten olimme kyllä ihan hyvin pelissä muakana, Juupe arvioi.
Vaikka Ilves hävisi kitkerästi pienimmällä mahdollisella marginaalilla, löysi Pajuoja paljon hyvää edellisiin otteluihin verrattuna. – Viisikkopelaaminen toimi huomattavasfi paremmin kuin edellisissä peleissä. Karvauspeli oli selvästi selkeämpää ja oma pää pelattiin rauhallisemmin ja varmemmin, Juupe pohti.
Mutta maalintekemisen vaikeus huolestuttaa valmentajiakin. – Onhan meillä ollut kovia joukkueita vastassakin, mutta itseluottamus on nyt kaivettava esiin, jotta maalinteko alkaa sujua. Tässä tarvitaan pelaajilta kärsivällisyyttä, koska eihän meidän rostrissamme ole juurikaan snaipperityyppejä. Onnistumisia odotetaan nyt pelaajilta, jotka ovat urallaan aikaisemmin tehneet 5-10 maalia kaudessa, Pajuoja mietti.
Valmentajien taktiikkana oli, että Raimo Helmisen johtama ketju pitää Esa Pirneksen ketjun aisoissa. – Siinä onnistuttiin todella hyvin eikä Blueskaan reagoinut peluutuksella asiaan. KalPa-peliin on varmastikin tulossa hiukan muutoksia kokoonpanoon, Pajuoja valotti.
Hän korosti, että joukkueen fiilis on kuitenkin hyvä. – Kyllä me puhuimme porukalla, että nyt taistelimme ja tsemppasimme. Meitähän on ehditty arvostella jo rajusti heti kahden ottelun jälkeen, mutta itseluottamus on vain kaivettava esiin.
Blues-Ilves 1-0 (0-0, 0-0, 1-0)
|
| I erä |
| Maalit |
| Erä maaliton |
| Rangaistukset |
| 2.47 Blues Timo Hirvonen Poikittainen maila 2min
|
| 8.54
Ilves Henrik Juntunen Koukkaaminen 2min
|
| 16.27
Blues Kimmo Peltonen Estäminen 2min
|
| II erä |
| Maalit |
| Erä maaliton |
| Rangaistukset |
| 20.22
Blues Markku Hurme Mailasta kiinnipitäminen 2min
|
| 29.44
Ilves Tomi Hirvonen Kampitus 2min
|
| 32.09
Blues Kimmo Peltonen Koukkaaminen 2min
|
| 33.11
Ilves Jussi Pesonen Kampitus 2min
|
| III erä |
| Maalit |
| 53.07
Joakim Eriksson 1-0 (Ladislav Kohn, Esa Pirnes) YV
|
| Rangaistukset |
| 52.24
joukkuerangaistus Ilves (kärsi Simo Vidgren) Liian monta pelaajaa jäällä 2min
|
| Maalivahdit |
| Neil Little, Blues, 7+11+10=28 |
| Juha Pitkämäki, Ilves, 11+11+15=37
(pois 59.25-60.00) |
| Jäähyt |
| Blues 4 x 2 min |
| Ilves 4 x 2 min |
| Tuomaristo |
| Mika Sinkkonen (Aaro Brännare - Henri Tukia) |
| Palkitut |
| Kolme tähteä: Neil Little, Blues |
| Kaksi tähteä: Juha Pitkämäki, Ilves |
| Yksi tähti: Ladislav Kohn, Blues |
| Ottelun Vakuuttaja: Neil Little, Blues |
| Ilveksen
kentälliset |
| Luomala-Helminen-Juntunen,Lumme-Bolibruck |
| Koivisto-Hirvonen-Pesonen,Koistinen-Niemi |
| Luovi-Lindgren-Anttila,Alén-Rönnberg |
| Katajala-Pellinen-Vidgren, Kuukka |
| Huhtala (13. hyökkääjä) |
| Pitkämäki (Rask)
|
|
|
| Yleisömäärä: 3909
|
Otteluraportti: Ilkka Uitti
Valmentajakommentit: Tarkki Hurskainen
Lähetä sivu kaverillesi
|