Raportti

Tappara rutisti lopussa voittoon

(20.10.2005) Työvoittoja ei jääkiekossa jaeta. Ilves sai kokea tämän karun tosiasian viikon sisään jo toista kertaa kotiottelussaan, kun Ilves ja Tappara iskivät torstaina yhteen. Kauden toisessa paikalliskamppailussa Tappara pelasi pitkään erittäin vaisusti, mutta ottelun ratkaisuhetkillä voittamaan tällä kaudella tottuneiden kirvesrintojen rutiini nousi esiin. Tappara käänsi viimeisen kymmenen minuutin aikana 1-2 -tappioaseman 3-2 -voitoksi ja jätti erinomaisesti läpi ottelun taistelleet tupsukorvat nuolemaan näppejään.

Guerriero osuu ensimmäisenä

Ottelun käsikirjoitus ei ollut tänään lainkaan odotetunlainen, sillä selvänä ennakkosuosikkina kamppailuun lähtenyt Tappara pelasi alusta saakka yllättävän passiivisesti. Selvästi latautuneempi Ilves olikin avauserässä pelillisesti niskan päällä.

Kirvesrintojen viisikkopuolustus toimi hyvin, vaikkei taistelutahto ehkä aivan huipussaan ollutkaan. Tupsukorvat hallitsivat peliä lähinnä maalintekosektorin ulkopuolella, joten selkeitä tekopaikkoja ei juurikaan nähty kummassakaan päässä kenttää.

Maalittomaksi ei avauserä silti jäänyt. Ensimmäisenä tulostaululle pääsi kotijoukkue Ilves ajassa 12.36. Jason Guerriero sai hyökkäyspään aloituksen jälkeen voimakasta mailahäirintää, mutta tästä välittämättä amerikkalaisväkkärä veivasi itsensä tekopaikkaan ja onnistui livauttamaan pelivälineen Mika Lehdon längistä sisään.

Pian avausmaalin jälkeen Marko Luomalalle vihellettiin kaksiminuuttinen korkeasta mailasta ja Tapparalle koitti etsikkoaika. Ilves oli ensin lähellä antaa kylmän suihkun kirvesrinnoille, sillä tupsukorville avautui alivoiman aikana 2-1 -ylivoimahyökkäys. Jussi Pesonen päätyi omaan ratkaisuun, mutta kiekko meni Lehdon räpylän kautta maalin taakse. Pesonen runnottiin siellä varsin kovin ottein irti kiekosta ja paria sekuntia myöhemmin Janne Ojanen vapautti loistavalla pitkällä syötöllä ylös kyttäämään jääneen Timo Vertalan läpiajoon. Parin vaisumman kauden jälkeen maalijyvän löytänyt Vertala ei avopaikassa erehtynyt, vaan napakka rannelaukaus ohitti Ilveksen maalia tänään vartioineen Tuukka Raskin.

Ensimmäiselle erätauolle poistuttiin tasanumeroista 1-1.

Ylivoimamaali!

Toinen erä kulki lähes identtisesti ensimmäiseen verrattuna. Erä sisälsi edelleen erittäin vähän selkeitä maalitilanteita Ilveksen kuitenkin hallitessa pelitapahtumia. Tapparan erän selvästi paras tekopaikka syntyi 25 minuutin kohdalla. Kirvesrinnat avasivat perushyökkäyksellä todella helponnäköisesti Ilveksen puolustuksen ja Pasi Puistola pääsi yrittämään paraatipaikalta maalintekoa. Tuukka Rask poimi Ilves-kasvatin laukauksen kuitenkin eleettömästi polkkeellaan.

Ilveksen liike oli toisessakin erässä vastustajaa edellä ja tämä poiki rangaistuksia kirvesrinnoille. Erän kolmas yritys tuotti lopulta tuikiharvinaisen lopputuloksen tupsukorville: nimittäin ylivoimamaalin! Edellisillä ylivoimayrityksillä Ilves oli vain siirrellyt kiekkoa loputtomiin, mutta tällä kertaa laukauksia ei enää turhaan säästelty. Ylivoimaviisikkoon mukaan nostettu Juha Mielonen ajoi kohti maalia, minkä seurauksena Jyrki Lumpeelle aukesi tilaa. Perttu Lindgren toimittikin kiekon nopeasti siniviivaan ja Lumpeen suoraan syötöstä lähtenyt lämäri yllätti Mika Lehdon. Kyseessä oli jo kolmas veto vajaat 20 sekuntia kestäneen ylivoiman aikana ja laukominen todella kannattaa, kuten tälläkin kertaa huomattiin.

Lumpeen ylivoimaonnistumisen myötä Ilves johti ottelua kahden erän jälkeen 2-1.

Johto hukkuu viimeisellä kympillä

Kolmannen erän alkukin näytti vielä ilvesläisittäin hyvältä. Tupsukorvat keskittyivät nyt enemmän puolustuspeliin, minkä myötä Tappara sai painettua pelin aikaisempaa useammin hyökkäysalueelle. Mitään suurta hätää petolaumalla ei kuitenkaan ollut.

Ilvekselle avautui myös pari makeaa tilaisuutta ratkaista ottelu. Erän alkuminuuteilla Jonas Andersson toi väkevästi kiekon oikeasta laidasta hyökkäysalueelle ja murtautui vielä kohti maalia hyvään tekopaikkaan. Vain tehokas viimeistely jäi uupumaan hienosta yksilösuorituksesta.

Erän puolivälissä tupsukorvien kolmas osuma oli vieläkin lähempänä. Raimo Helminen heitti omasta päästä pitkän kaarisyötön, joka vapautti Ville Korhosen puhtaaseen läpiajoon. Ratkaisun avaimet olivat nuoren Ilves-lupauksen mailan lavassa, mutta Mika Lehdon pattari esti Korhosen uran ensimmäisen SM-liigamaalin syntymisen.

Ilveksellä oli mahdollisuus lyödä tärkeä kolmas osuma myös kahden ylivoiman aikana, mutta kuolinisku jäi niidenkin aikana antamatta. Tappara oli tällä kaudella ties kuinka mones joukkue, joka näytti tupsukorville mallia ylivoimapelistä. Jyrki Lumme komennettiin jäähyaitioon ajassa 52.52 ja illan kolmannella ylivoimallaan kirvesrinnat tekivät illan toisen ylivoimamaalinsa. Yksinkertaisessa, mutta toimivassa kuviossa Janne Grönvall pyssytti kiekon suoraan syötöstä kohti maalia. Pahassa maskissa ollut Tuukka Rask onnistui torjumaan vaivoin vielä tämän kudin, mutta reboundin suti verkon perukoille Sami Venäläinen.

Tasoitusmaalin jälkeen Ilveksen päät painuivat hieman ja rutinoitunut sarjajohtaja käytti tämän välittömästi hyödykseen. Pelin painopiste oli selvästi Ilveksen alueella ja yhden pitkän pyörityksen päätteeksi syntyi myös illan voittomaali. Tupsukorvat eivät saaneet millään purettua painetta omalta alueeltaan ja lähes minuutin myllytyksen jälkeen Petri Kontiolan laukaus kimposi Raskin torjunnasta suoraan Teemu Nurmelle, jolla oli helppo työ nostaa limppu puolityhjään maaliin.

Viimeisen neljän minuutin aikana Ilves ei saanut enää yhtä maalinedushässäkkää lukuunottamatta mitään aikaiseksi. Tappara kuittasi näin varsin vaisullakin peliesityksellä paikalliskamppailusta täydet kolme sarjapistettä tililleen ja vankisti samalla entisestään sarjajohtoaan.

Ottelu pähkinänkuoressa

PIKA-ANALYYSI PELITAPAHTUMISTA:
Ilves vaikutti olevan tänään huomattavasti nälkäisempi joukkueista. Tupsukorvien luistin liikkui mukavasti ja asenne oli kohdallaan, kun taas Tapparan peli oli huomattavasti "virkamiesmäisempää". Ilves hallitsi kaksi ensimmäistä erää pelitapahtumia kirvesrintojen keskittyessä passiiviseen peruspeliin. Petolauma ei saanut ratkaistua ottelua kuitenkaan edukseen ja kolmannen erän ratkaisuhetkillä Tapparan kovempi voittorutiini alkoi näkymään kaukalossa. Pelin painopiste siirtyi hiljalleen Ilveksen kenttäpäähän ja lopulta kirvesrinnat runnoivat väkisin voittoon riittäneet kaksi osumaa.

OTTELUN RATKAISUT:
Ville Korhosella oli kolmannen erän puolivälissä loistava tilaisuus ratkaista ottelu Ilveksen eduksi. Puhtaassa läpiajotilanteessa Mika Lehto veti kuitenkin pidemmän korren ja pohjusti pelastuksellaan Tapparan nousun.

ILVEKSEN PARHAAT:
Vakio-onnistujien Perttu Lindgrenin, Jason Guerrieron ja Jyrki Lumpeen lisäksi tänään loisti pikkuhiljaa loukkaantumisen jäljiltä huippukuntoon pääsevä Jonas Andersson. Ruotsalainen esitti muutaman upean soolon ja tällä kertaa suuntakin oli oikea eli maalia kohti.

ILVEKSEN PLUSSAT JA MIINUKSET:
+ Aivan kuten Kärppiäkin vastaan, Ilves pysyi pelillesti erinomaisesti kärkijoukkueen kyydissä mukana.
+ Elorannan joukkueeseen iskostama pelitapa toimii koko ajan paremmin ja paremmin, mikä tuo väkisin pisteitä jatkossa.
+ Liike ja asenne olivat parempia kuin vastustajalla.
- Yksi ylivoimamaali on toki edistystä sekin, mutta siitä huolimatta Ilves hävisi tänäänkin erikoistilanteissa vastustajalle.
- Yli kahta maalia ei tunnu syntyvän sitten millään yhdessäkään ottelussa. Usein juuri se kolmas maali on sarjapisteiden kohtalon kannalta ratkaisevan tärkeä.

ERIKOISTA:
Ilves ei ole onnistunut tällä kaudella kertaakaan viimeisen kymmenen minuutin aikana tekemään voittomaalia. Vastustaja teki sen sijaan tämän tempun tänään jo kolmatta kertaa.

SEURAAVA OTTELU:
Välisarjan toisessa kamppailussa vastaan asettuu HPK. Rinkelinmäellä pelattava ottelu käydään ylihuomenna lauantaina.

Niukka tappio sai tunteet pintaan

Paikallistaiston loputtua marssi Ilveksen pukukoppia kohti vihaisia miehiä. 2-1 -johdon menettäminen varsinkin paikallisvastustajalle oli monelle pelaajalle silminnähden ylitsepääsemätön asia. Mailojen lennellessä ympärillä ja ovien paukkuessa laitahyökkääjä Marko Luomala löysi kuitenkin Ilveksen esityksestä hyvät puolet.
- Mehän pelatttiin taas hyvä kotipeli. Kärppiäkin vastaan oltiin samalla lailla selvästi hallitseva osapuoli, mutta takkiin tuli silti, harmittelee Luti.

- Meillä on nyt muutamia hyviä vieraspelejä alla, ja siitä saa kyllä uskallusta kotonakin tsempata, kertoo Luomala tähän asti lähinnä vieraskentillä ärisseestä Ilves-joukkueesta.
- Toki Tappara sytyttää aina. Pikkuhiljaa olemme kuitenkin löytämässä itseämme pelisysteemin suhteen, pohtii Luti.

Ilveksen umpisurkea ylivoimapeli kiillotti hieman kilpeänsä, kun Jyrki Lumme sivalsi yksinkertaisen kuvion jälkeen suoraan syötöstä kiekon vastustamattomasti verkon perukoille.
- Yksinkertaista puuhaa se ylivoima on, puntaroi Luomala.
- Me ollaan haettu ylivoimalla maaleja aivan liian hienosti ja vaikeasti. Toivottavasti nämä viime pelien onnistumiset muuttavat suuntausta, lopettaa Luomala.

Ylivoimamaalin iskijä Jyrki Lumme on samoilla linjoilla.
- Itseluottamustahan tuollaiset osumat ruokkivat, ja se on kyllä selkeästi meillä nousussa, miettii Lumme.
- Me ollaan viime aikoina pelattu paljon hyviä otteluita. Ryhmän henki on todella hyvä ja uskomme vakaasti omaan tekemiseemme, vaikka näitä voittoja meiltä välillä viedäänkin, paukuttaa Jykä.
- On se ****lauta ihme. kun paikallisvastustajan lisäksi joutuu pelaamaan tuomariakin vastaan, viittaa Lumme kolmannen erän jäähyynsä, joka käytännössä ratkaisi pelin.
Favorinin niskoille Jyrki ei tappiota laita, vaikka taustalla kakkosvalmentaja Juha Pajuoja antaa varsin tiukkasanaista kommenttia illan päätuomarista.
- Meillä oli peli omissa käsissä ja parilla nukahduksella annettiin voitto naapurille. Ei tuon tason ryhmän kanssa voi ruveta pelleilemään, summaa hyvää kautta pelaava Lumme.

Eloranta uskoo Ilveksen olevan oikealla tiellä

Piri on pitkälti samoilla linjoilla Luomalan ja Lumpeen kanssa.
- Me ollaan oikealla tiellä. Kaksi viimeistä kotipeliäkin ollaan oltu selkeästi niskan päällä, vaikka niukat tappiot onkin tullut, analysoi Eloranta.
- Ei me voida tällä ryhmällä mihinkään maalintekokisaan lähteä, mutta jos me pelataan yhtä tiivistä viisikkopeliä ja hallitaan kiekkoa vastustajaa enemmän, niin voittoja tulee aivan varmasti, valaa Piri uskoa tulevaan.

Tarvitsisiko joukkue sitten vahvistuksia?
- Eihän maalintekijöitä koskaan liikaa ole, naurahtaa Piri.
- Kuitenkin, niin kuin Lumpeen maalissa nähtiin, on maalinteko varsin yksinkertaista hommaa. Me ollaan tähän asti yritetty vajailla taidoilla tehdä hieman liian hienoa tulosta, summaa Piri Ilveksen tähänastista “mopolla kuuhun” -kuviointia hyökkäyspäässä.
- Pelityylin pitää olla joukkueen mukainen. Näillä mennään ketä kopista löytyy. Ja näyttäisi siltä, että joukkue alkaa pikkuhiljaa omaksua oman tyylinsä, summaa Kari Eloranta.

Otteluraportti: Toni Hyytinen
Luomalan, Lumpeen ja Elorannan kommentit: Mikko Helin


Ilves-Tappara 2-3 (1-1, 1-0, 0-2)
I erä
Maalit
12.36 Jason Guerriero 1-0
14.51 Timo Vertala 1-1 (Janne Ojanen) YV
Rangaistukset
13.16 Ilves Marko Luomala Korkea maila 2min
16.21 Tappara Marko Kauppinen Koukkaaminen 2min
19.33 Ilves Marko Anttila Liian monta pelaajaa jäällä 2min
II erä
Maalit
35.15 Jyrki Lumme 2-1 (Perttu Lindgren, Raimo Helminen) YV
Rangaistukset
26.24 Tappara Teemu Laine Koukkaaminen 2min
29.58 Tappara Marko Mäkinen Koukkaaminen 2min
34.56 Tappara Janne Grönvall Selästä taklaaminen 2min
34.56 Tappara Janne Grönvall Automaattinen käytösrangaistus 10min
35.53 Ilves Perttu Lindgren Huitominen 2min
III erä
Maalit
53.08 Sami Venäläinen 2-2 (Janne Grönvall) YV
56.00 Teemu Nurmi 2-3 (Petri Kontiola)
Rangaistukset
44.19 Tappara Petri Kontiola Ryntäys 2min
50.49 Tappara Teemu Laine Korkea maila 2min
52.52 Ilves Jyrki Lumme Koukkaaminen 2min
Maalivahdit
Tuukka Rask, Ilves 3+7+11=21
Mika Lehto, Tappara 9+6+5=20
Jäähyt
Ilves 4 x 2 min
Tappara 6 x 2 min ja 1 x 10 min.
Yleisömäärä
7347
Tuomaristo
Timo Favorin (Jukka Favorin - Sami Laaksonen)
Palkitut
Kolme tähteä: Teemu Nurmi, Tappara
Kaksi tähteä: Jason Guerriero, Ilves
Yksi tähti: Petri Kontiola, Tappara
Ottelun Vakuuttaja: Jason Guerriero, Ilves
Ilveksen kentälliset
Luomala-Helminen-Juntunen,Lumme-Kuukka
Koivisto-Guerriero-Pesonen,Koistinen-Rönnberg
Anttila-Lindgren-Andersson,Niemi-Mielonen
Huhtala-Pellinen-Korhonen (Katajala), Alen
Rask (Pitkämäki)
 




> Lähetä sivu kaverillesi

Ilves Tappara

20.10.2005


Ennakko
© Ilves-Hockey Oy / Poika Kotiin Oy 1997-2006
Ilves.comissa julkaistavien valokuvien osittainenkin lainaaminen ilman tekijänoikeuksien omistajan lupaa on kielletty.
Sivukartta | Arkisto | Palaute