Raportti
Ruuti märkänä joulutauolta
(27.12.2005) Ilveksen kevätkausi käynnistyi harmittavalla kotitappiolla KalPalle. Petolauma sortui ottelussa omaan tehottomuuteen, sillä kuopiolaisten maalia vartioineelle Ari Luostariselle merkittiin 65 peliminuutin aikana peräti 45 torjuntaa. Rankkarikisassa tuli vielä yksi lisää, kun Luostarinen esti Raimo Helmisen maalintekoaikeet. Varsinaisella peliajalla rankkarin tuhrinut Tomas Kurka ei toista kertaa epäonnistunut, vaan ratkaisi kaksi sarjapistettä KalPalle. Yksikin piste oli Ilvekselle tänään työn ja tuskan takana, sillä Marko Luomalan viimeistelemä 2-2 -tasoitusmaali syntyi vasta reilut pari minuuttia ennen 60 minuutin täyttymistä.
Ilves joulutunnelmissa
Ottelun alussa KalPa oli huomattavasti valmiimpi laittamaan työhaalarit niskaansa kinkun syönnin ja joululahjojen avaamisen jäljiltä. Ilves seisoskeli ensimmäiset minuutit omalla alueellaan ja kuopiolaiset pyörittelivät kiekkoa pikkunäppärästi hyökkäyspäässä. Myllytys oli pitkään
aika tehottoman näköistä, mutta ajassa 5.12 vierailijoiden työ lopulta palkittin. Ilves jätti KalPan kultakypärän Tomas Kurkan kohtaloikkain seurauksin vapaaksi parhaaseen maalintekosektoriin. Tsekkitaituri kiitti ja lakaisi limpun suoraan Jani Tuppuraisen syötöstä takanurkkaan.
Hetkeä myöhemmin kuopiolaisilla oli tilaisuus siirtyä jo kahden maalin karkumatkalle, kun pomppiva syöttö löysi hieman onnekkaastikin tiensä perille Kasper Kenigille. Avopaikassa itse ollut Kenig lähti kuitenkin vielä syöttämään ja tilanne kuivui lopulta Juha Alénin heittäytymisen ansiosta kokoon.
Ilves paransi todella vaisun alun jälkeen hiljalleen peliään ja sai luotua painetta myös toiseen päähän kenttää. Kahdeksan minuutin kohdalla KalPan puolustus nukkui Ruususen unta, sillä Raimo Helminen sai päivystää pitkän tovin aivan vapaana maalin edustalla. Kiekkoa kuljetellut Jonas Andersson ei heti oivaltanut tilannetta, mutta passasi lopulta kumilaatan Raipelle. Aikailun takia KalPa-pakki ehti kuitenkin sen verran häiritsemään maestroa, että osuma jäi syntymättä.
Tasoitusmaali näki kuitenkin päivän valon lopulta Nikos Tselioksen rangaistuksen aikana. Jason Guerriero
sai vapaan vetopaikan B-pisteen kaarella ja amerikkalaisväkkärän rannelaukaus painui vastustamattomasti tolpan juureen jättäen Ari Luostarisen voimattomaksi.
KalPa sai ajassa 13.18 kaksi rangaistusta ja niinpä Ilvekselle avautui todellinen etsikkoaika. Kaksi ylivoimamaalia samaan erään on kuitenkin tämän kauden petolaumalle lähes mahdottomalta tuntuva tehtävä. Kotijoukkue puppeloikin 5-3 -ylivoimansa täydellisesti. Lähempänä maalintekoa oli nimittäin KalPa, jolle oli avautua alivoimalla puhdas läpiajotilanne. Ilvesläiset joutuivat koukkimaan vastustajan nurin ja ottelun erotuomari Mika Sinkkonen näytti empimättä rangaistuslaukausta vierailijoille.
Sitä asettui ampumaan joukkueen maalitykki Kurka, jonka yritys jäi kuitenkin vaisuksi eikä Juha Pitkämäellä ollut suuria vaikeuksia maalinsa puhtaana pitämisessä. 5-3 -ylivoiman viimeisillä sekunneilla Jyrki Lumpeen lyöntilaukaus kilahti vielä yläputkeen.
Avauserässä kummankaan joukkueen puolustuspeli ei ollut uomissaan, mutta myös viimeistely-yrityksissä näkyi tauonjälkeinen ruosteisuus. Näin erässä nähtiin vain kaksi täysosumaa.
Maalipaikkojen tuhlailutalkoot
Toinen erä oli täysin kaksijakoinen. Erän ensimmäistä puoliskoa hallitsi selkeästi Ilves. Pelin painopiste oli jatkuvasti KalPan alueella ja peräti kolme kertaa tupsukorva oli maalin edessä nokikkain Ari Luostarisen kanssa. Ville Korhonen, Marko Luomala ja Jussi Pesonen epäonnistuivat kuitenkin kaikki avopaikoissaan eikä ilmassa roikkunutta kotijoukkueen johtomaalia nähty koskaan.
Pahasti alakynnessä ollut vierasjoukkue taikoi ajassa 32.19 kuin tyhjästä 2-1 -osuman. Ville Koistinen ajeli harhasyöttönsä jälkeen kiekkoon käsiksi päässeen Tomi Pölläsen "täysin pystyyn", mutta tämäkään ei kuopiolaisia pysäyttänyt. Kiekko lipui Eetu Qvistille, joka yllätti pienestä kulmasta Juha Pitkämäen. Taube meni tilanteessa aivan liian aikaisin jäihin ja niinpä etuylänurkkaan jäi kiekon mentävä aukko.
Ilveksen hyvä ote katkesi kuin veitsellä leikaten tähän takaiskumaaliin. Jo seuraavassa vaihdossa toisesta aallosta hyökkäykseen noussut Saku Kekäläinen sai täysin avoimen maalipaikan. Kuopiolaisten epäonneksi napakka rannelaukaus kimposi kuitenkin sisätolpasta takaisin peliin.
KalPa jatkoi painostustaan ja Pitkämäki joutui venymään vielä pariinkin hyvään lähitorjuntaan pitääkseen numerot ennallaan. Kolmanteen erään Ilves joutui lähtemään kotiyleisön pettymykseksi maalin takaa-ajoasemassa.
Kurka ottaa rankkarikisassa revanssin
Kolmannen erän alku oli täysin yhteen maaliin pelaamista. Jo ensimmäisellä peliminuutilla Toni Koivisto irtosi vastustajistaan ja kilautti tolppaa. Jatkossakin petolauman maali roikkui jatkuvasti ilmassa, mutta tarvittavaa onnen ripausta ei kotijoukkueelle tunnuttu millään suovan. Laukauksia sateli kohti Ari Luostarista ja kiekko pöyri välillä jo lähes maaliviivalla, mutta kun ei pompi niin ei pompi!
Melkoisen puurtamisen jälkeen kotiyleisö päästettiin lopulta piinasta kolmisen minuuttia ennen loppusummeria, kun ylivoimapeli poiki ansaittuakin ansaitumman onnistumisen. Raimo Helminen löysi syötöllään Marko Luomalan KalPa-nelikon keskeltä ja tämä pystyi vihdoin ja viimein ohittamaan Luostarisen.
Tasoitusosuman jälkeen moni luuli varmasti Ilveksen painavan viimeiset minuutit herkeämättä päälle hakien täyttä kolmea sarjapistettä. Toisin kuitenkin kävi, sillä loppuhetkillä Tomas Kurkalla oli kaksikin mahdollisuutta kääntää ottelu uudestaan vierailijoiden eduksi. Todellisen karvaan kalkin tsekki oli juottaa Ilvekselle aivan pelin viimeisillä hetkillä, mutta Juha Pitkämäki liukui loistavasti 2-1 -ylivoimahyökkäyksen päätteeksi suoraan syötöstä lähteneen laukauksen tielle ja antoi tupsukorville vielä mahdollisuuden taistella ottelun voitosta.
Jatkoajalla Toni Koivisto spurttasi kerran läpiajoon, mutta liukkaan laiturin huono onni jatkui. Tulinen rannelaukaus kilahti nimittäin yläputkeen eli maaliraudat estivät Koiviston maalinteon jo toista kertaa.
Ottelu ratkaistiin lopulta rangaistuslaukauskilpailussa. Raimo Helminen epäonnistui omassa yrityksessään ja niinpä ottelu huipentui todella osuvasti tämän illan todellisen taisteluparin kohtaamiseen. Varsinaisella peliajalla Juha Pitkämäki otti voiton lukuisia tekopaikkoja saaneesta Tomas Kurkasta, vaikka tsekki kertaalleen maalinteossa onnistuikin. Rankkarikisassa Kurka otti kuitenkin makean revanssin Taubesta ja napautti pikkumustan tappavan tarkasti oikeaan ylänurkkaan. KalPalle täten ottelusta kaksi sarjapistettä, kun Ilveksen oli puolestaan pettymyksekseen tyytyminen vain yhteen.
Ottelu pähkinänkuoressa
PIKA-ANALYYSI PELITAPAHTUMISTA:
Molempien joukkueiden peli oli melkoista hakemista avauserässä. Puolustusvirheitä sattui paljon ja niinpä tapahtumia riitti molemmissa päissä kenttää. Kumpikin joukkue onnistui kuitenkin vain kertaalleen maalinteossa, kun Ilves hukkasi mm. kahden minuutin 5-3 -ylivoiman ja KalPa puolestaan rankkarin.
Toinen erä alkoi Ilveksen vahvalla painostuksella. Tupsukorvat hukkasivat kolme tuhannen taalan tekopaikkaa ja erän loppua kohden ote siirtyi KalPalle, joka onnistuikin ottamaan johtoaseman haltuunsa.
Kolmannessa erässä pelattiin pitkään aivan yhtä maalia, mutta kiekko ei pomppinut millään suosiollisesti kotijoukkueelle. Kaivattu tasoitusmaali syntyi lopulta ylivoimalla vasta kolmisen minuuttia ennen loppua. Varsinaisen peliajan aivan viimeisillä sekunneilla Juha Pitkämäki pelasti vielä upealla torjunnallaan yhden pisteen kotijoukkueelle.
Jatkoajalla Toni Koivisto kilautti vain ylärimaa ja niinpä Kalpa vei Tomas Kurkan rankkarikisan onnistumisella kaksi sarjapistettä Kuopioon.
OTTELUN RATKAISUT:
Ottelu ratkesi tänään Ilveksen heikkoon viimeistelyyn. Toisessa erässä tupsukorvilla oli kolme loistavaa paikkaa siirtyä 2-1 -johtoon ja myös kolmannessa erässä maalitilanteita riitti. Kotijoukkue ei johtanut tänään missään vaiheessa ottelua ja henkisesti ahdistavassa takaa-ajoasemassa mailaa puristettiin liikaa ratkaisupaikoissa. Huonoa tuuriakin toki petolaumalla tänään oli.
ILVEKSEN PARHAAT:
Jonas Anderssonin ja Marko Anttilan yritys oli tänään erinomaista ottelun alusta loppuun. Molemmat loivat useita maalipaikkoja ketjukavereilleen.
Toni Koiviston luistelu oli taas irtonaista ja vain huono tuuri piti hänet pois maalintekotilastosta.
ILVEKSEN PLUSSAT JA MIINUKSET:
+ Kaksi ylivoimamaalia on sentään jotain, vaikka kahden miehen ylivoima tuhrattiinkin taas totaalisesti.
- Koko joukkue syttyi taistelemaan vasta kolmannessa erässä.
- Maalintekopaikkoja oli niin paljon, että vain kaksi tehtyä osumaa oli todella heikko suoritus.
- KalPa pääsi harvoilla vastahyökkäyksillään aivan liian kovalla prosentilla hyvään tekopaikkaan.
ERIKOISTA:
Maaliraudat olivat tänään kovilla. Ilves kilautteli putkia peräti kolmesti ja KalPakin kertaalleen.
SEURAAVA OTTELU:
Torstaina kauden neljäs paikalliskamppailu Tapparan isännöidessä.
Rönnberg kaipasi lisää taklauksia
Joonas Rönnberg palasi KalPa-peliin loukkaantuneiden kirjoista.
- Blues-pelin jälkeisenä maanantaina (12.12.) menin leikkaukseen. Polven kierukka oli vähän hajalla. Sitä putsattiin vähän. Toisella viikolla (19.12.) rupesin vähän harjoittelemaan, mutta polvi rupesi turpoamaan jälleen. Eilen olin ekaa kertaa oikeissa harjoituksissa ja sitä ennen kerran kävin salaa ulkojäällä, paljastaa Rönnberg.
Tuntuuko polvi nyt hyvältä?
- Niin...kaipa, pohtii Joonas.
Rönnberg oli vaatimaton illan pelipanoksensa suhteen.
- Sain tänään vähän normaalia vähemmän peliaikaa, mikä oli ihan fiksu veto Juupelta (kakkosvalmentaja Juha Pajuoja). Ihan hyvin jaksoin. Luulin, että pelaamiseni näytti hirveeltä, mutta sinne kaukaloon mut pakotettiin, sanailee Rönnberg.
Rönnbergi nousi jatkoajalla hyökkäykseen, eikä maali ollut kaukana.
- Vetoni taisi mennä kuitenkin yli. Ammuin pakin jaloista, koska ei muut äijät suostuneet ampumaan suoraan, Rönnberg toteaa.
Mitä mieltä olet illan vastustajasta?
- Kyllähän KalPa taisteli puolustuspäässään kovasti. KalPa on hyvä liikkuva jengi. Meidän olisi pitänyt pystyä enemmän taklaamaan kuin tänään! ärjyy Joonas.
Pajuoja päivitteli tehottomuutta
Ilveksen toisella valmentajalla Juha Pajuojalla oli kädessään karuja tilastoja.
- Kyllä me vähintään kaksi pistettä oltaisiin tarvittu. Meillä oli 24 huippumaalintekopaikkaa, mutta saimme vain kaksi maalia. Se on kyllä vähän. Keskimäärin meillä on peleissä 15 maalintekopaikkaa, joista teemme ne 2-3 maalia. Naapurin maalivahti (Ari Luostarinen) pelasi hyvin, toteaa Juupe apeana.
- Ilmeisesti me saatiin lahjat jo jouluna. Joku lehtimies tuossa kertoi, että kiekko kilahti pelissä tolppaan kahdeksan kertaa. En mä ihan heti tämmöistä peliä muista, mutta kaikki kunnia KalPalle. He tekivät just sitä, millä he pystyvät näitä pelejä voittamaan. He puolustivat hyvin ja iskivät vastahyökkäyksistä, summaa Pajuoja.
- Ylivoimalla teimme kaks maalia! Huikeeta meille, heittää Pajuoja.
Vaikka pelaajia pääsee pois sairastuvalta, ei Ilves ole kuitenkaan aivan parhaassa pelivireessä.
- Kyllähän sen näki, että meiän joukkue on ollut vähän rikki joulutauon aikana. Koska lääkäri ei antanut enää sairaslomaa, niin silloin täytyy pelaajien mennä taas töihin, Pajuoja huokailee.
Pajuoja oli tyytyväinen Raimo Helmisen ja Jason Guerrieron johtamien kentällisten pelipanokseen.
- Kaksi kentällistä oikeastaan toimi hyvin. Kolmannella (Tomi Hirvosen johtama) ja neljännellä (Ossi Pellisen johtama) kentällisellä on paljon parantamisen varaa. Tällä viikolla meillä on kaksi fyysisesti paljon kovempaa peliä (Tappara ja Kärpät) ja niissä me tarvitaan ehdottomasti enemmän kuin kaksi kentällistä. Joukkue näytti vähän väsyneeltä tänään, toteaa Pajuoja.
Ilveksellä oli kuitenkin taisteleva ilme.
- Ei voi kuitenkaan olla kauhean pettynyt tapaan, jolla pojat tänään pelasivat. Eka erä oli vähän tahmea, mutta toisesta erästä eteenpäin taisteltiin hyvin ja tehtiin hommia. Jos saadaan tuommoinen sama tahti viikon kahteen muuhuun peliin, niin eiköhän se siitä lähde paremmin menemään, luo Pajuoja uskoa tulevaan.
Otteluraportti: Toni Hyytinen
Rönnbergin ja Pajuojan kommentit: Joni Yli-Mäenpää
Ilves-KalPa 2-3 rl. (1-1, 0-1, 1-0, 0-0, 0-1)
|
| I erä |
| Maalit |
| 5.12
Tomas Kurka 0-1 (Jani Tuppurainen, Sami Salonen)
|
| 9.22
Jason Guerriero 1-1 (Ville Koistinen) YV
|
| Rangaistukset |
| 8.51
KalPa Nikos Tselios Kampitus 2min
|
| 10.35
Ilves Tomi Hirvonen Korkea maila 2min
|
| 13.18
KalPa Jussi Savolainen Kiinnipitäminen 2min
|
| 13.18
KalPa Henri Huohvanainen Kampitus 2min
|
| 18.48
KalPa Simo Vidgren Koukkaaminen 2min
|
| 19.53
Ilves Ville Koistinen Kampitus 2min
|
| II erä |
| Maalit |
| 32.19
Eetu Qvist 1-2 (Tomi Pöllänen)
|
| Rangaistukset |
| 21.27
KalPa Nikos Tselios Koukkaaminen 2min
|
| III erä |
| Maalit |
| 57.10
Marko Luomala 2-2 (Jonas Andersson, Raimo Helminen) YV
|
| Rangaistukset |
| 41.50
KalPa Tomi Pöllänen Koukkaaminen 2min
|
| 49.12
KalPa Samuli Suhonen Koukkaaminen 2min
|
| 52.49
Ilves Ville Koistinen Estäminen 2min
|
| 56.03
KalPa Jussi Savolainen Korkea maila 2min
|
| Jatkoaika |
| Maalit |
| Ei maaleja
|
| Rangaistukset |
| Ei rangaistuksia
|
| Rangaistuslaukauskilpailu |
| Maalit |
| Tomas Kurka 2-3
|
| Maalivahdit |
| Juha Pitkämäki, Ilves, 3+4+7+1=15 torjuntaa |
| Ari Luostarinen, KalPa, 14+15+13+3=45 torjuntaa |
| Jäähyt |
| Ilves 3x2 min |
| KalPa 8x2 min |
| Yleisömäärä |
| 6390
katsojaa |
| Tuomaristo |
| Mika Sinkkonen (Mikko Kekäläinen-Jussi Terho) |
| Palkitut |
| Kolme tähteä: Ari Luostarinen, KalPa |
| Kaksi tähteä: Tomas Kurka, KalPa |
| Yksi tähti: Jason Guerriero, Ilves |
| Ottelun Vakuuttaja: Jason Guerriero, Ilves |
| Ilveksen
kentälliset |
| Koivisto-Guerriero-Pesonen, Koistinen-Alén |
| Luomala-Helminen-Andersson, Lumme-Niemi |
| Viitakoski-Hirvonen-Juntunen, Rönnberg-Kuukka |
| Korhonen-Pellinen-Anttila (Alenius), Pernaa |
| Pitkämäki (Pätsi) |
Lähetä sivu kaverillesi
|