|
|
Uutiset
Toimitusjohtajan joulukatsaus
(19.12.2005)
Ilves-Hockey Oy:n tilikausi 2004-2005 oli NHL-työsulusta ja valmentajavaihdoksesta huolimatta tulokseltaan niukasti positiivinen. Tulos oli plussalla vajaat 2 800 euroa. Tähän vaikuttivat erityisesti tiukka kustannuskontrolli sekä onnistunut myynti, jonka johdosta Ilves pääsi kotiotteluissaan lähes 5 400 katsojakeskiarvoon.
Poika ja Ilves -strategia polkaistiin liikkeelle viime talven aikana. Taloustulos tukee strategiaa ja mahdollistaa tämän kauden aikana suunnitellut toiminnot. Strategiallahan on kolme suurta tavoitetta: 1) pitää Ilves Suomen suurimpana junioriseurana, 2) kasvattaa omista nuorista lahjakkuuksista maksimimäärä liigatason pelaajia, 3) palauttaa Ilves pian mitalikantaan.
Joulutaukoon mennessä olen tyytyväinen varsinkin kahden ensimmäisen kohdan toteuttamiseen. Nuoret ovat saaneet liigapeleissä vastuuta jopa suunniteltua enemmän. Juniorien määrä Ilveksessä on noususuunnassa. A-juniorit ovat menestyneet nuorten liigassa kohtuullisen hyvin, vaikka joukkue on erittäin nuori. Parhaimmillaanhan peräti kahdeksan A-ikäistä pelaajaa on ollut yhtä aikaa liigamiehistössä.
Liigajoukkueen uudet valmentajat ovat saaneet nuoren joukkueen pelaamaan koko ajan paremmin ja paremmin, mikä antaa uskoa odottaa mielenkiintoista talvea ja kevättä. Joukkueeseenhan palaavat alkuvuodesta kokeneet Teemu Jääskeläinen ja Vesa Viitakoski. Lisäksi pelaajabudjetissa on joustoa mahdollisiin ulkopuolisiin vahvistuksiin.
Tämän kauden yhteistyökumppanihankinta sekä varsinkin yleisömäärä (keskiarvo 5 700) ovat sen verran hyviä, että se mahdollistaa tarvittaessa budjettijouston. Kuitenkaan yhtään pelipaikkaa ei haluta viedä lahjakkailta junioreiltamme, vaan olemme kiinnostuneet ainoastaan todellisista vahvistuksista.
Ilveksen 75-vuotisjuhlien kunniaksi on seuraavan kauden joukkueen kokoaminen jo hyvässä vauhdissa. Tavoitteena on saada mahdollisimman hyvissä ajoin kokoon mitalitaistoihin pystyvä ryhmä.
Ilves on ollut pelitapahtumien lisäksi muutenkin mukavasti julkisuudessa. Raimo Helminen on komistanut Canal +:n mainoskampanjaa näkyvästi ympäri maata koko syksyn ajan. TV-kokki Harri Syrjänen tuo yhdessä Jukka Tammen kanssa Elixir Sport -ohjelmassa Ilvestä näkyvästi esiin MTV3-kanavalla syksyn ja talven aikana.
Ilves täyttää 75 vuotta virallisesti 10.4.2006. Juhlatapahtumat painottuvat syksyyn, mutta käynnistyvät osittain jo talven ja kevään aikana.
Ilves-perheelle Rauhallista Joulua ja Menestyksellistä Uutta Vuotta!
Esa Honkalehto toimitusjohtaja Ilves-Hockey Oy
Lähetä sivu kaverillesi
|
|
|