|
|
Uutiset
Lumme asetti itselleen tryoutin
(27.7.2005) Kaikkiaan 16 kautta NHL:ssä pelannut puolustaja Jyrki Lumme on asettanut itselleen tryoutin. Lumme tekee nyt kaikkensa, että pääsee hyvään pelikuntoon ja pystyy auttamaan Ilveksen joukkuetta.
– Ne ovat ykköstavoitteet. Tässä iässä en lähde enää pelleilemään, vaan teen töitä tosissani päästäkseni tavoitteisiin, vakuuttaa Tampereelle muuttanut Sonja.
Ainakaan fyysisestä kunnosta ei tavoite jää kiinni, sillä Sonja on harjoitellut peruskuntoa tiukasti. Jäällä mies oli koko viime kauden aina toukokuuhun saakka kolmisen kertaa viikossa.
– Meillä oli Vancouverissa hyvä ryhmä. Kaikki olivat entisiä ammattilaisia ja pelasimme paljon mm. pienpeliä. Se tuntui oikein mukavalta ja kun Hade (Juha Hautamaa) soitteli lopputalvesta kuulumisia, niin aloin todella miettiä paluuta. Kun on koko ikänsä pelannut, niin alkoi tuntua ihan hyvältä ajatukselta yrittää vielä. Juttelin asiasta tietenkin monen kanssa - mm. Raipen (Raimo Helminen) ja Pirin (kari Eloranta) kanssa, Sonja valottaa.
Hän alkoi heti valmistautua ensi kauteen tosissaan. Kuntolenkit tulivat päivittäiseen ohjelmaan.
Jalka nousee kuin juniorivuosina. Jyrki Lumme oli varsin tyytyväinen tulokseensa tiistaina pidetyssä Ilveksen juoksutestissä. Kirittäjänä radalla toimitusjohtaja Esa Honkalehto. Kuva: Jouni Valkeeniemi
– Meillä on Vancouverissa asunnon lähellä sellainen vuori, jonka poluilla vetelin aikanaan paljon lenkkejä. Kun huomasin, että en ollut kovinkaan paljon jäljessä niistä ajoista, niin se antoi uutta intoa, kertoo Jyrki Lumme.
NHL-veteraani astui Ilveksen joukkueharjoituksiin tämän viikon alussa. – Olihan siinä mukavaa kutinaa – ei sellaista ole pitkään aikaan ollutkaan. Tässä on kuitenkin sen verran nähnyt ja kokenut jääkiekkoakin, että homma tuntuu mukavan haastavalta. Päivä kerrallaan mennään ja yritetään pitää paikat mahdollisimman hyvässä kunnossa. Sehän vaatii tällä iällä huolellisuutta ja aikaa lihashuollossa, muistuttaa Lumme.
Sonja on huomannut tekemisen joukkueessa olevan kovalla tasolla. – Treeneissä on hyvä meininki ja ryhmässä on paljon lupaavia pelaajia. Muistan Pirin jo hyvin takavuosien peliajoilta. Hän on jämpti kaveri, joka vaatii paljon itseltään ja muilta.
Ensi viikon leiriä Pajulahdessa Lumme pitää erittäin hyvänä. – On hyvä, että pääsemme joukkueen kanssa leirille irtaantumaan normaaleista kuvioista. Siellähän on jo se ensimmäinen harjoituspelikin...
Jyrki Lumme on aina tunnettu hyökkäävänä pakkina, mutta nyt mies ei mieti pelitapaansa. – Ykköstavoite on päästä sellaiseen kuntoon, että pystyn auttamaan joukkuetta. Katsotaan sitten sitä pelitapaa, kun sen aika tulee.
Mies korostaa olevansa nyt vain yksi pelaaja joukkueessa. – Ei ole minun tehtäväni miettiä vahvistuksia eikä muita asioita. Sitä varten organisaatiossa ovat toiset miehet. Jos tiedoistani on apua, niin totta kai autan, mutta muutoin keskityn vain omaan tekemiseeni pelaajana, korostaa Lumme.
Tarkki Hurskainen
Lähetä sivu kaverillesi
|
|
|