Ennakko

Joko on kotivoiton vuoro?

(2.12.2006) Kolmesta edellisestä ottelustaan pisteitä saalistanut Ilves isännöi tänään Hakametsässä HPK:ta, jolle illan ottelu on toinen vajaan vuorokauden sisään. Tupsukorvien pitkä sairaslista on lyhentynyt yhdellä nimellä, sillä puolustaja Pasi Petriläinen palaa tänään tositoimiin kotijoukkueen takalinjoilla. Vierasjäillä upeita voittoja ottanut Ilves on hävinnyt kuusi viimeisintä kotiotteluaan. Katkeaako synkkä kotiputki Kerhon kustannuksella?

Asetelmat

Turusta ja Jyväskylästä hakemiensa hienojen vierasvoittojen jälkeen Ilves joutui taipumaan torstaina kotonaan Helsingin IFK:lle, jonka vahva erikoistilanneosaaminen oli tupsukorville liikaa. Ilves hallitsi kamppailun ensimmäistä puoliskoa selvähkösti ja johti parhaimmillaan 3-1, mutta helsinkiläiset kirivät jatkoaikavoittoon kolmella ylivoimamaalilla. Näin valmentaja Sakari Pietilän paluu Hakametsään kotijoukkueen valmentajana päättyi kirvelevään tappioon.

Ilves alkoi jo maaottelutauon aikana suoraviivaistaa pelaamistaan. Vieraskentillä joukkue onkin pystynyt nopeisiin suoriin hyökkäyksiin kohti vastustajan maalia, mutta kotikaukalossa peli on takkuillut pahasti. IFK:ta vastaan oli jo nähtävissä joitakin Pietilän tuomia muutoksia, joista merkittävin lienee pyrkimys pelata kiekkoa ylöspäin polkeville hyökkääjille entistä nopeammin. Kiekottomana Ilves toteutti Pietilän fläppitaululta tuttua ”kasikolmos”-systeemiä, jossa karvaajien luonnolliset liikeradat hyödynnetään vastustajan avaussyöttöjen peittämiseksi.

Joukkueensa aina tarkasti roolittavalla Pietilällä ei ennen joulutaukoa ole aikaa sisäänajaa kovin suuria muutoksia, mutta muutamiin yksityiskohtiin erityishuomiota kiinnittämällä Ilveksen kokonaisilmeeseen on mahdollista saada selvää parannusta lyhyessäkin ajassa. Aivan ensimmäiseksi ”Sakke” pyrkii kaivaamaan ryhmästä esiin toistaiseksi käyttämättömiä henkisiä voimavaroja. Hän kannustaaa joukkuetta pelaamaan rohkeasti ja ottamaan hallittuja riskejä, sillä virheiden pelkääminen lamaannuttaa peli-ilon ja –intensiteetin.

Sarjataulukossa toisella sijalla porskuttava HPK on tänäkin syksynä ollut totutun vahva, mutta viime aikoina Jukka Jalosen luotsaaman hallitsevan Suomen mestarin kone on hieman yskähdellyt. Eilen tuli Jokereilta takkiin murskanumeroin 7-2, ja IFK:sta sekä KalPasta otettuja voittoja edelsi yllättävä kolmen kotitappion putki Rinkelinmäen hornankattilassa. Ilvekselle Kerho on perinteisesti erittäin vaikea vastustaja, eikä tupsukorvien puolustus pääse tänäänkään helpolla ritaripaitojen vikkelien hyökkääjien polkiessa tyypillisiin vauhdikkaisiin vastaiskuihinsa.

Kuumat pelaajat

Ilveksen Pasi Määttänen on tehnyt peräti neljä joukkueen viidestä viimeisimmästä maalista. Määttäsen maaliputki alkoi Jyväskylän pelin ratkaisseilla kahdella pikamaalilla ja jatkui IFK-ottelun ensimmäisen erän kahdella nopealla osumalla. Nopea, ahkera ja kokoisekseen erittäin vahva Määttänen kuului HPK:ssa pelatessaan Jukka Jalosen luottomiehiin ja saa tänään varmasti lisävirtaa tutusta vastustajasta. Miehen maaliputken jatkuminen nostaisi Ilveksen askeleen lähemmäksi illan kamppailun voittoa.

Nuori laitahyökkääjä Sami Sandell on viime peleissä saanut hyvin peliaikaa ja kiittänyt saamastaan vastuusta hienoilla esityksillä. Loistavalla mailatekniikalla varustetulla Sandellilla on kaikki työkalut kehittyä kansainvälisen tason huippupelaajaksi asti. Samilla on riittävästi kokoa, paljon taitoa ja erinomainen pelisilmä etenkin hyökkäyssuuntaan. Nyt tarvitaan määrätietoista, kovaa työtä ja osaavaa valmennusta, jotta miehen huippupotentiaali saadaan hyötykäyttöön. Sandellin upea 3-1 –osuma IFK:ta vastaan oli esimakua siitä, mitä tulevina vuosina on odotettavissa säännöllisesti.

HPK:n paras pistemies on tänä syksynä ollut rajuotteinen hyökkääjä Toni Mäkiaho, jonka kutreilla ei kultakypärää ole totuttu näkemään. Lyhyestä pinnastaan ja kolminumeroisista jäähysaldoistaan tunnettu Mäkiaho on kuitenkin myös kiekollisena taitava pelimies, joka on Jukka Jalosen valmennuksessa löytänyt vielä kokeneena konkarinakin peliinsä uusia ulottuvuuksia. Kerhon toinen superyllättäjä on ollut 23-vuotias pakki Mikko Mäenpää, jonka 21 tehopistettä oikeuttavat peräti kolmanteen sijaan koko liigan puolustajien pistepörssissä.

Ennuste

Eilisillan kamppailu Jokereita vastaan painanee HPK:n pohkeissa, mutta tasainen ja tiivis joukkue osaa pelata viisaasti ja säästää energiaansa oikeisiin asioihin. Ilves tullee otteluun kovalla sykkeellä ja pyrkii painamaan pelin hyökkäyspäätyyn. Joukkue haluaa pelata Sakari Pietilälle voiton ja näyttää kotiyleisölleen pystyvänsä hyviin esityksiin myös Hakametsässä. Kerhon nopeat ja juonikkaat vastaiskut ovat usein olleet myrkkyä Ilveksen puolustukselle. Tänäänkin ottelu ratkeaa hyvin pitkälti siihen, pysyvätkö tupsukorvien viisikot kasassa sekä hyökkäys- että puolustussuuntaan pelattaessa. Ilveksen synkkä kotiputki katkeaa, mikäli joukkue jaksaa tehdä töitä ja luistella täydet 60 minuuttia.

Mikko Rainio


Ilves HPK

2.12.2006
© 1996-2007 Ilves-Hockey Oy / Poika Kotiin Oy
Ilves.comissa julkaistavien valokuvien osittainenkin lainaaminen ilman tekijänoikeuksien omistajan lupaa on kielletty.
Sivukartta | Arkisto | Palaute