|
Ennakko
Voiton paikka
(4.11.2006)
Ilves kohtaa tänään viimeisessä maaottelutaukoa edeltävässä SM-liigaottelussaan KalPan. Sarjataulukon jumbopaikan Ässille jättänyttä kuopiolaisryhmää ei sovi aliarvioida, mutta illan ottelussa Ilvekselle kelpaa vain puhdas kolmen pisteen voitto. Kahden vaisun esityksen jälkeen kissapedon on muristava vihaisesti ja tehtävä selvää pyhäinpäivän vieraistaan.
Asetelmat
Ilves haki viikko sitten riemukkaan vierasvoiton Jokereista. Mikä ilahduttavinta, kolme tärkeää pistettä saalistettiin erinomaisella peliesityksellä, joka ei jättänyt sarjan kärkijoukkueisiin kuuluvalle narripakalle mitään jakoa. Upean voiton jälkeen joukkueen keskittymisessä tapahtui kuitenkin jotain, joka johti kahteen ala-arvoiseen kokonaissuoritukseen kahdessa seuraavassa ottelussa. Ilves oli sekä SaiPan isäntänä että HPK:n vieraana täysin hampaaton. Hidas ja päämäärätön pelailu tuotti näistä kamppailuista ansaitut nolla pistettä.
Tupsukorvat ovat jo tälläkin kaudella näyttäneet pystyvänsä pelaamaan hyvää ja voittavaa jääkiekkoa. Alkukauteen mahtuu pari erinomaista ottelua ja muutamia aivan loistavia yksittäisiä eriä, joissa joukkue on suorastaan säkenöinyt. Ryhmän perusilme on kuitenkin ollut toistaiseksi hieman hengetön. Ilves on ollut liian kesy ja kiltti. Pelin hallinta on useimmissa tapauksissa ollut näennäistä ja tehotonta. Maalintekovaikeudet ovat kipsanneet joukkuetta, eikä tarvittavaa rentoutta ja itseluottamusta ole löytynyt. Peli on ollut yritteliästä, mutta tuskaisaa puurtamista.
Ilves-henkisillä katsomovalmentajilla on varmasti yhtä monta ideaa ja ehdotusta joukkueen sytyttämiseksi kuin kriittisiä silmäparejakin. On selvää, että jotain on tehtävä – on se sitten pelaajien vaihtaminen, peluutushierarkian uudelleenjärjestäminen, pelitavan muuttaminen, kostea saunailta tai mikä tahansa muu joukkueen herättävä asia, joka palauttaa peli-ilon ja tuo porukan ilmeeseen kaivattua raikkautta. Joukkue ei ole huono – se on vain alisuorittanut rankasti.
Sarjataulukossa sijalla 13 oleva KalPa on voittanut kolme viidestä viime ottelustaan ja jättänyt liigan jumbopaikan taakseen. Joukkue on valmentajanvaihdon jälkeen löytänyt otteisiinsa uutta asennetta ja terävyyttä ja on tällä hetkellä varteenotettava vastustaja mille tahansa SM-liigaryhmälle. Pienikokoiset pelaajat paikkaavat fyysisiä puutteitaan kovalla yrityksellä ja ahnaalla liikkeellä. Terävien vastaiskujen varaan vieraspelitaktiikkansa rakentava KalPa on yllätysvalmis nippu, joka saattaa aiheuttaa Ilveksellekin hikisen iltapuhteen etenkin, jos kotijoukkue tuskailee taas tehottomuuttaan.
Kuumat pelaajat
Ennen torstain Hämeenlinnan-reissua Ilveksen maalia oli kaikissa syksyn otteluissa vartioinut superlupaus Tuukka Rask, jonka esityksistä ei ole löytynyt juuri moitittavaa. Raskin huippuvireen ansiosta tupsukorvilla on ollut mahdollisuus kamppailla voitosta niissäkin otteluissa, joissa luistin ei ole liikkunut toivotusti. HPK-ottelussa Ilves-maalin suulla esiintyi Lukosta siirtynyt Pasi Häkkinen, joka venyi debyytissään suorastaan huikeaan torjuntanäytökseen. Mies pysäytti peräti 50 laukausta, eikä mahtanut Kerhon kolmelle osumalle mitään.
Kenttäpelaajista Ilveksen kuuminta osastoa ovat viime aikoina olleet jättikokoinen puolustaja Kristian Kudroc ja konkarilaituri Vesa Viitakoski. Kudrocista Ilves on saanut kaivatun Alakerran Hirviön, jonka jäällä ollessa vastustajilla ei ole mukavaa tupsukorvien puolustusalueella. Mies on ottanut myös yhä enemmän vastuuta kiekollisessa pelissä ja yltyikin komeaan neljän ottelun maaliputkeen, joka päättyi torstaina. Viitakoski puolestaan paiskii hommia hurjalla asenteella, pelaa tilanteet loppuun asti, taistelee jokaisesta irtokiekosta, puolustaa esimerkillisesti ja kerää tasaiseen tahtiin tehopisteitä.
KalPan positiivisin yllättäjä on ollut Ilveksestäkin tuttu hyökkääjä Timo Koskela, joka on joukkueen sisäisen pistepörssin kakkonen. Kultakypärää kantaa myös pirteästi esiintynyt laituri Jani Tuppurainen. Hyviä tehoja AHL:ssä tahkonnut kanadalainen Martin Sonnenberg on osoittautunut vahvistukseksi ja päässyt viime otteluissa mukavaan pistetahtiin. Pienikokoinen puolustaja Matti Kuusisto on KalPan takalinjojen tehomies. Kokenut maalivahti Kimmo Kapanen on pysäyttänyt kiekkoja lähes 93 prosentin tarkkuudella, mutta kärsinyt ilkeistä nivusvaivoista. Kakkosveskari Tuomas Nissisen torjuntaprosentti on alle 90.
Ennuste
Parantumattomana Ilves-henkisenä optimistina täytyy uskoa, että sisuuntuneet tupsukorvat raatelevat vieraansa tänään palasiksi ja saalistavat kauden toistaiseksi selvänumeroisimman voittonsa. Realisti lähtisi todennäköisesti hahmottelemaan tulosvetokupongille kotijoukkueen niukkaa ja vähämaalista voittoa. Kyseessä on Ilvekselle pakkovoittopeli, josta mikä tahansa muu tulos kuin kotivoitto varsinaisella peliajalla olisi suurensuuri pettymys.
Mikko Rainio
|
|
4.11.2006
|
|