|
Ennakko
Ryöstöretki toisen pedon luolaan
(13.10.2006)
SM-liigan kissapedot, Ilves ja puumapaitainen HIFK, kohtaavat lauantaina Petoluolaksi kutsutussa Helsingin jäähallissa. Tupsukorvien vierailut IFK:n kotiareenalle ovat viime vuosina usein muodostuneet punanuttujen maalijuhliksi, mutta nyt odotettavissa on tasainen ja jännittävä kamppailu. Hyvin kautensa aloittaneen helsinkiläisryhmän peli on viime kierroksilla tökkinyt pahasti, kun taas Ilves on kolmen ottelun mittaisessa voittoputkessa.
Asetelmat
HIFK on hävinnyt kolme neljästä viime ottelustaan. Torstaina Stadin kingeille antoi kyytiä SaiPa, joka kaatoi kotihallissaan punanutut helpohkosti lukemin 4-2. Tiivistä pelirupeamaa selvittävä IFK voitti tiistaina kotonaan HPK:n rankkareilla, mutta hävisi sitä ennen kovassa nousussa oleville TPS:lle ja Kärpille, joista ensin mainittu piti puumat nollilla ja jälkimmäinen takoi peräti kahdeksan osumaa helsinkiläisten verkkoon. Oulussa kärsitty murskatappio ei ollut joukkueen ensimmäinen tällä kaudella, sillä viikkoa aiemmin Pelicans pöllytti IFK:n verkkoa hurjat kymmenen kertaa.
Ilves pääsee lauantai-illan kamppailuun hyvin levänneenä ja latautuneena, sillä joukkue oli edellisen kerran tositoimissa tasan viikko sitten Porissa, jossa Tomas Kurka ratkaisi voiton tupsukorville rankkarikisassa. Ässistä otettu voitto oli tupsukorvien kolmas perättäinen, sillä aiemmin samalla viikolla kaatuivat Hakametsässä niin Lukko kuin Tepsikin. Ilveksen peli on parantunut koko ajan, ja valmentaja Kari Eloranta onkin luottavainen sen suhteen, että nousu kohti sarjataulukon kärkisijoja jatkuu. Joukkue käytti viikon mittaisen ottelutaukonsa laadukkaaseen harjoitteluun ja akkujen latailuun.
SM-liigan sarjataulukossa IFK on valunut sijalle viisi. Ilves on yhdeksäntenä viisi pistettä puumapaitojen perässä, mutta kaksi ottelua näitä vähemmän pelanneena. Jos Ilves voittaa ns. rästipelinsä, nousee se taulukon kärkikuusikkoon. Mikäli tupsukorvat onnistuvat ryöstämään kaksikin pistettä IFK:n kotiluolasta lauantaina, pääsee joukkue herkulliseen asemaan jatkoa ajatellen. Punanuttujen kannalta tärkeintä on saada joukkueen kurssi oikaistua ajoissa, ettei erinomainen lähtö sarjaan valu hukkaan. Viime aikoina todellisia floppiesityksiä tuottaneesta ailahtelusta on syytä päästä eroon, tai sarjasijoitus laskee lähikierroksilla kuin lehmänhäntä.
Kuumat pelaajat
Kakkosketjun konkarikaksikko Vesa Viitakoski – Mikko Peltola juoni Ilveksen Porissa 2-0 –johtoon molempien maalatessa vuorollaan toisen syötöstä. Viitakoski vastasi myös tärkeästä tasoitusosumasta Lukkoa vastaan. Peltola puolestaan merkkautti siinä kamppailussa tililleen syöttöpisteen tupsukorvien molempiin osumiin. Kokenut parivaljakko miehittääkin Ilveksen sisäisen pistepörssin kärkisijat. Peltolalla on tilillään kymmenen ja Viitakoskella kahdeksan tehopinnaa yhdestätoista ottelusta. Vakuuttavaa peliä viime otteluissa esittäneen ketjun kolmas lenkki on hiljalleen vauhtiin pääsevä Jussi Pesonen.
IFK:n tehokkain hyökkääjä on viime kierroksilla ollut AHL:stä täksi kaudeksi SM-liigaan palannut Ilkka Pikkarainen, joka tunnetaan suoraviivaisesta pelityylistään ja ronskeista otteistaan. Kokenut NHL-pelaaja Rem Murray on kaluston toinen erittäin mielenkiintoinen seurattava. Kuudessa pelaamassaan ottelussa kymmenen tehopinnaa keränneen ykkössentteri Stephen Guollan odotetaan palaavan tositoimiin Ilvestä vastaan. Ilves-paidassa kaksi loistavaa kautta pelannut tehopakki Cory Murphy sen sijaan huilannee vielä lauantain kamppailun. Murphyn poissaollessa IFK-ikoni Jere Karalahti joutuu raatamaan todella hurjia minuuttimääriä.
Ennuste
Mikäli Ilves jatkaa tiivistä puolustuspeliään ja Tuukka Rask luotettavia esityksiään tolppien välissä, on Ilveksellä hyvät mahdollisuudet napata matkaansa jopa kaikki kolme sarjapistettä. Ottelusta tuskin muodostuu mitään maalijuhlaa, sillä IFK:n yhtenä päätavoitteena on varmasti parsia pahasti vuotaneet takalinjansa kuntoon ja Ilveksen pelit ovat tänä syksynä olleet muutoinkin varsin vähämaalisia. Ilahduttavin pelillinen parannus tupsukorvien kannalta olisi ylivoimatehojen löytyminen vihdoin ja viimein. Räjähdysherkkää helsinkiläisryhmää vastaan onnistuminen pari kertaa ylivoimalla riittäisi todennäköisesti kääntämään pelin Ilvekselle.
Mikko Rainio
|
|
14.10.2006
|
|