|
EnnakkoKumpi saa kaupungin herruuden haltuunsa?
(15.11.2006) Ilves ja Tappara kohtaavat torstaina kolmannen kerran
kuluvan kauden liigassa. Otteluvoitot ovat kahden ottelun jälkeen
tasan 1-1. Ilves palasi maajoukkuetauolta voitokkaana hakemalla
hienon vierasvoiton Lahden Pelicansilta. Kotijoukkueena esiintyvä
Tappara huilasi tiistaina ja aloittaa rypistyksensä kohti joulutaukoa
vasta torstain kierroksella. Ilves kärsii puolustajien loukkaantumisista,
mutta saa riveihinsä tiistaina kymppitilin täyttymisen vuoksi
huilanneen Kristian Kudrocin.
Asetelmat
Ilves pääsi hakemaan pelituntumaa kymmenen päivän tauon jälkeen
jo tiistaina, kun se voitti Pelicansin vieraskaukalossa lukemin
3-4. Yllättävän kuuma ottelu ratkesi toisen erän ylivoimasumaan,
josta Ilves teki tarvittavat maalit. Pääarkkitehtina toimi kaksi
maalia viimeistellyt kultakypäräinen Mikko Peltola. Tuukka Raskin
tilalle kesken ottelun tullut Pasi Häkkinen esiintyi vakuuttavasti
ja torjui kaikki lahtelaisten yritykset. Pelicans johti ottelua
jo 3-1, mutta Ilves ei luovuttanut ja taisteli itselleen arvokkaat
kolme pistettä.
Ilveksen ottelu Lahdessa oli sikäli erikoinen kauden aikaisempiin
otteluihin nähden, että joukkue teki neljä maalia ja kaksi niistä
syntyi ylivoimalla. Tuollaiset tilastot alkavat mahdollistaa voittoja,
kunhan joukkueen puolustuspeli pysyy kunnossa, eikä oma verkko
heilu normaalia enempää. Ongelmia tosin tuo se, että peräti kuusi
Ilves-puolustajaa (Pasi Petriläinen, Toni Niemi, Teppo Tuomanen,
Joonas Lehtivuori, Jarkko Näppilä ja Juho Mielonen) potee vaivojaan
katsomon puolella. Kokoa, kovuutta ja johtajuutta saadaan rutkasti
lisää, kun Pelicans-ottelun pelikiellossa ollut slovakki Kristian
Kudroc pääsee jälleen irti. Tiistaina ensimmäisen ottelunsa Ilves-paidassa
pelannut tsekki Radek Duda merkkautti tilastoihinsa heti 0+2,
mutta sai myös pienen nilkkavamman. Dudan pelaaminen torstaina
on vielä epävarmaa. Ilveksen onneksi keskushyökkääjä Perttu Lindgren
tekee paluun looraan muutaman viikon pakkolevon jälkeen.
Tappara oli huilivuorossa vielä tiistain kierroksella ja palaa
vasta torstaina tositoimiin. Tapparan kolmen ottelun voittoputki
katkesi taukoa edeltäneessä ottelussa HIFK:ta vastaan, kun helsinkiläiset
olivat vahvempia lukemin 4-1. Tappara majailee tällä hetkellä
liigan keskikastissa ja eroa Ilvekseen on kolme pistettä kirvespaitojen
eduksi, ja Ilveksellä on myös yksi ottelu enemmän pelattuna. Tapparan
valmennusjohto oli Rauli Uraman ja Mikko Saarisen johdolla Lahdessa
katsomassa paikalliskilpailijan otteita, joten kotijoukkueena
esiintyvä Tappara ei jätä mitään sattuman varaan. Eri asia on,
kuinka paljon Tappara-koutsit saivat irti varsin rikkonaisesta
ja tapahtumarikkaasta ottelusta. Suurin tilastollinen ero Ilveksellä
ja Tapparalla on se, että Tappara on onnistunut pöllyttämään vastustajan
verkkoa 63 kertaa Ilveksen 47:ää vastaan. Molemmat ovat päästäneet
yhtä monta kiekkoa omiinsa (47).
Kuumat pelaajat
Kun Ilves-pakisto kokee kovia ja harvenee pelaaja pelaajalta,
on hyökkäysosastossa parempia kuulumisia. Raimo Helminen palasi
kaukaloon tiistaina ja torstaina on Perttu Lindgrenin vuoro tehdä
paluu pelaavaan kokoonpanoon. Molemmat ovat elintärkeitä pelaajia
joukkueelleen ja he tuovat ratkaisuvoimaa merkittävästi lisää.
Ilveksen ylivoimaisesti tehokkaimpana koko alkukauden häärinyt
Mikko Peltola (22 8+12=20) oli iskussa myös tiistaina tekemällä
kaksi maalia Pelicans-verkkoon. Samoin Radek Duda esiintyi edukseen,
vaikkakin katosi hieman näkymättömiin, mitä pidemmälle edellinen
peli eteni. Ilveksen maalivahtitilanne on mielenkiintoinen, sillä
Pasi Häkkinen on onnistunut lähes tulkoon täydellisesti päästessään
maaliin. Juuri tällä hetkellä maalivahtiosasto on Ilves-leirin
vahvimpia osa-alueita - ellei jopa vahvin.
Tapparan maalivahtipeli on kokenut jonkin sortin yllätyksen, kun
kauteen selvähkönä kakkosmaalivahtina lähtenyt Tommi Nikkilä on
ohittanut Mika Lehdon nokkimisjärjestyksessä. Lehtokaan ei ole
flopannut, mutta Nikkilä on pelannut erinomaisesti ja ansainnut
kaikki kehut. Tapparan tehokkaimpana yksilönä on taiteillut ruotsalainen
Stefan Öhman, joka on tehnyt 19 pelaamassaan ottelussa 20 pistettä.
Myös Quinn Hancock ja Petri Kontiola ovat olleet varsin tehokkaina.
Tappara-leirin positiivisin yllätys on kuitenkin ollut peruspuolustajana
tunnettu Dale Clarke, joka on kunnostautunut hyökkäyspäässä kaikkia
odotuksia paremmin (16 tehopistettä).
Ennuste
Ottelu on täynnä kysymysmerkkejä. Ensinnäkin paikallisottelut
ovat tunnetusti ympäripyöreitä ylimääräisen
latauksen ansiosta. Ilves pelasi tiistaina, mutta Tappara ei.
Pääseekö Tappara heti pelirytmiin käsiksi vai tuleeko Ilves paremmalla
tuntumalla otteluun? Ilves-puolustus kärsii loukkaantumisista.
Kuinka tämä vaikuttaa joukkueen itseluottamukseen, lataukseen
ja viisikkopelaamiseen? Sen suurempia ennusteita on turha lähteä
tekemään, joten parempi voittakoon - ja toivottavasti pelillisillä
ansioilla.
Ilkka Uitti
|
|
14.11.2006
|
|