|
Ennakko
Tähdenlento kohtaa Sputnikit
(21.9.2006) Avausottelunsa jälkeen pisteittä pelannut Ilves on tiukassa paikassa torstaina, kun vastassa Lappeenrannassa on kaksi edellistä otteluaan voittanut Saipa pistepörssin kärkinimen Eetu Holman johdolla.
Asetelmat
Kotijoukkue Saipalla on takanaan kaksi tiukkaa mutta makoisaa voittoa. Joukkue kukisti rangaistuslaukauskilpailussa tiistaina Kärpät ja sitä edellisessä ottelussaan Lukon. Viimeistely ei ole tuottanut joukkueelle tuskaa ja etenkin ylivoimalla Saipa on ollut tehokas.
Ilves lähtee etsimään lääkettä mystiseen vaivaan, joka on vienyt joukkueesta vauhdin ensimmäisen erän jälkeen edellisissä otteluissa. Joukkue kaipaa paitsi ehjää ottelua myös onnistunutta ylivoimaa: 24 ylivoimasta vain yksi on päättynyt tupsukorvien tuuletukseen. Torstaina todennäköisesti nähdään, millaisia lääkkeitä Ilves-valmennus on vaivoihin saanut sävellettyä.
Kuumat pelaajat
Lappeenrantalaisten lätkäfanien huulilla on tällä hetkellä ainakin Eetu Holman nimi. Isokokoinen Holma on hurjastellut kolmessa ottelussa tehot 3+4 ja onkin tällä hetkellä pistepörssin kärjessä. Hyökkääjistä myös esimerkiksi Jens Bergenström ja Ville Koho tulevat teettämään Ilves-puolustajille töitä.
Saipan veräjän suulla Rob Zepp on ollut tärkeä linkki joukkueen pistesaalistuksessa siitäkin huolimatta, että hänen torjuntaprosenttinsa ennen illan ottelua on alle 82:n. Tärkeimmillä hetkillä eli rankkareissa Zepp on kuitenkin pystynyt hoitamaan pisteet kotiin.
Ilves-leirissä toivotaan helpotusta maalinteon ongelmiin nuoren Perttu Lindgrenin palattua Suomeen. Juonikas Lindgren saattaakin olla pelaaja, joka palauttaa tupsukorvien uskon itseensä muutamalla onnistuneella syötöllä ja harhautuksella ja nostaa joukkueen uudelle – tai ainakin omalle – tasolle.
Maalinteon kanssa tuskailevalle joukkueelle mallia voisi näyttää vaikkapa viime kauden komeetta Tomas Kurka, joka on varmasti edelleen riittävän kylmäpäinen toimittaakseen kiekon maaliin tekopaikan saatuaan. Myös oman pään pelin on tiivistyttävä ja maalivahtipelin palattava huipputasolle, jotta tupsukorvat voivat haastaa Saipan tasapäiseen taisteluun pisteistä.
Ennuste
Saipa oli Ilvekselle hankala pala nieltäväksi harjoitusotteluissa. Joukkue on myös alkukaudella värkännyt runsaasti maaleja: kolmessa ottelussaan lappeenrantalaiset ovat viimeistelleet 15 osumaa. Vastaavasti omissakin on tosin soinut, sillä Saipan verkko on heilunut 17 kertaa.
Ilvekselle maalinteko on ollut työn ja tuskan takana: kolme ottelua, neljä maalia. Viimeistelyyn onkin tultava selkeää ryhdistäytymistä, ja Saipaa vastaan ketsuppipullon korkki voisi hyvinkin aueta. Tupsukorvien olisi myös kyettävä koko ottelun kestävään ehjään esitykseen.
Kaukalossa nähtäneen ilvesläisittäin edellisotteluita enemmän maaleja, eikä tunteiden kuumeneminkaan puolin ja toisin ole lainkaan mahdotonta. Illan kohtaamisessa sillä joukkueella, jonka hermot pitävät paremmin tiukassa paikassa, on paremmat eväät voittoon.
Jani Oksanen
|
|
21.9.2006
|
|