Ennakko

Ilves haastaa sarjakärjen

(24.10.2006) Tiistai-iltana käydään Hakametsässä erittäin mielenkiintoinen kamppailu, kun sarjataulukon kärkipaikkaa hallussaan pitävä Oulun Kärpät saapuu takaisin playoff-viivan paremmalle puolelle nousseen Ilveksen vieraaksi. Oman jännittävän mausteensa otteluun tuo tupsukorvien ympärillä pyörivä huhumylly, joka on sekä viemässä alkukauden alisuorittajia muille maille että tuomassa uusia yrittäjiä tilalle. Tiistaina tietyt Ilveksen pelaajat taistelevatkin varmasti myös paikastaan joukkueessa.

Asetelmat

Ilves nousi lauantaisen JYP-voittonsa ansiosta sarjataulukon kymmenenneksi eli juuri ja juuri alemman pudotuspeliviivan yläpuolelle. Sarjatilanteen kannalta tupsukorvat eivät kuitenkaan ole niin huonossa asemassa kuin sijoituksen perusteella näyttäisi, sillä neljänteen sijaan on matkaa ainoastaan neljä pistettä. Sarjan äärimmäisen tasaisessa keskikastissa pari perättäistä voittoa tai tappiota heilauttaa sijoitusta radikaalisti ylös- tai alaspäin.

Pelillisesti Ilveksellä ei ole varsinkaan tasaviisikoin ollut suurta hätää tänä syksynä, sillä joukkue on pystynyt kompensoimaan hyökkäyspään tehottomuuttaan pitävällä viisikkopuolustuksella ja maalivahti Tuukka Raskin erinomaisilla otteilla. Ilves on hallinnut useimpia otteluitaan ainakin näennäisesti, mutta heikko viimeistely ja etenkin surkeat ylivoimatehot ovat pitäneet pelit tasaisina trillereinä, joista moni on lopulta ratkennut erikoistilanneosumilla vastustajan hyväksi.

Tupsukorvat ovat alkukauden aikana saaneet runsaasti kritiikkiä liian hitaasta kiekollisesta pelaamisesta ja röyhkeyden sekä tahdon puutteesta maalintekotilanteissa. Kahden edellisen ottelun perusteella näihin ongelmakohtiin on kuitenkin tullut parannusta, sillä HPK:ta ja JYPiä vastaan Ilves pyrki selvästi aiempaa useammin nopeisiin hyökkäykseenlähtöihin ja suoraviivaisempaan etenemiseen kohti vastustajan maalia. Muutoksilla ei vielä ole aikaansaatu haluttua tulosta, eli maalihanojen aukeamista, mutta jos joukkueen hyvä työmoraali pysyy yllä, alkavat verkot jossain vaiheessa väkisinkin heilua nähtyä huomattavasti useammin.

Hieman kangerrellen koneensa syyskuussa käyntiin saanut Kärpät on viime aikoina jyrännyt vakuuttavasti voitosta voittoon. Peräti yhdentoista perättäisen voiton putkessa oleva joukkue on tehnyt eniten ja päästänyt vähiten maaleja koko sarjassa, mikä kielii erittäin tasapainoisesta pelaamisesta molempiin suuntiin. Oululaisryhmä onkin pelillisesti SM-liigan selvästi vahvin nippu tällä hetkellä. Erityisen vakuuttavaa on kärppälauman ylivoimapeli, joka on jauhanut osuman joka viidennellä yrityksellään. Vaikka tehoprosentti ei ole lukuna järin pelottava, on Kärppien yhteensä peräti 31 osumaa nakuttanut ylivoima todella vaarallinen ase runsasjäähyisessä nyky-SM-liigassa.

Kärppien joukkue on rakennettu taitavasti uuden tiukan tuomarilinjan ehdoilla. Puolustuksessa on paljon liukkaasti luistelevia ja kiekon kanssa taitavia kavereita, joiden vahvuuksille nykyinen tarkka puuttuminen estämisiin ja koukkaamisiin sopii erinomaisesti. Hyökkäyksessä oululaisilla puolestaan on runsaasti vikkeliä, ketteriä ja ahkeria pelaajia, jotka hyötyvät huomattavasti kahvaamisen ja sitomisen karsimisesta. Kärpät tukkii keskialueen tiiviisti hyvällä liikkeellään ja ampaisee ahnaasti nopeisiin vastahyökkäyksiin, joissa vastustajan puolustajien keinot ovat nykylinjan aikana erittäin vähissä.

Kuumat pelaajat

Ilveksen kokenut sentteri Mikko Peltola on juuri nyt niin tulikuuma, että luulisi hänen hehkunsa sytyttävän joukkueen muutkin hyökkääjät liekkeihin. Peltola on joko tehnyt tai syöttänyt peräti 9 tupsukorvien viimeisimmistä 11 maalista! Puolustajista viime otteluissa on noussut esiin isokokoinen Juha Alén, joka teki Ilveksen molemmat maalit HPK:ta vastaan ja on kerännyt yhteensä neljä tehopinnaa kolmessa viime pelissä. Nuori laituri Ville Korhonen puolestaan on Ilveksen kahdessa edellisessä kamppailussa esittänyt niin innokasta taklauspeliä, että vastaavaa ei ole Hakametsässä aikoihin nähty.

Kärppien kolmosketjun keskushyökkääjä Kalle Sahlstedt on ollut joukkueensa juonikkain pelintekijä ja ruokkinut laitureitaan, Teemu Normiota ja Tomi Mustosta, tehokkaasti viime kierroksilla. SM-liigahyökkääjien terävimmälle huipulle kuuluvat Jari Viuhkola ja Mika Pyörälä puolestaan muodostavat pelottavan parivaljakon Kärppien ykkösketjussa. HPK:sta siirtynyt tehopakki Jukka Laamanen on saanut esityksistään hieman kritiikkiäkin, mutta viime peleissä mies on esittänyt elkeitä noususta odotetulle tasolle. Joukkueen suurin yllättäjä on ollut maalivahti Tuomas Tarkki, jonka torjuntaprosentti 94,48 on sarjan paras.

Ennuste

Kärpät on selvähkö ennakkosuosikki, mutta Ilves ei taatusti myy nahkaansa halvalla. Kaikki putket katkeavat joskus, ja tupsukorvilla on realistinen mahdollisuus poikkaista oululaisten komea voittosarja tiistai-iltana. Se vaatii nopeaa, määrätietoista ja suoraviivaista hyökkäyspeliä, sillä Kärpät ei anna vastustajilleen yhtään tilaa ilmaiseksi. Pienikokoinen ja kamppailuvoimaltaan hieman köykäinen oululaisryhmä saattaa olla horjutettavissa kovalla taklauspelillä, johon nuorten rämäpäiden lisäksi on tiistaina osallistuttava myös muiden Ilves-pelaajien. Turhiin jäähyihin ei ole varaa, sillä Kärppien ylivoima jauhaa voittoon tarvittavat osumat, jos sille annetaan siihen vähänkin liikaa mahdollisuuksia.

Mikko Rainio


Ilves Kärpät

21.10.2006
© 1996-2007 Ilves-Hockey Oy / Poika Kotiin Oy
Ilves.comissa julkaistavien valokuvien osittainenkin lainaaminen ilman tekijänoikeuksien omistajan lupaa on kielletty.
Sivukartta | Arkisto | Palaute