Ennakko

Ilves kovakuntoisen TPS:n vieraaksi

(25.11.2006) Porin Ässille kotonaan torstaina nöyrtynyt Ilves lähtee hakemaan Turusta jatkoa hyvin sujuneille vierasotteluilleen. Vastaan asettuva TPS on lokakuun alun jälkeen hävinnyt kotonaan vain kerran.

Asetelmat

Turkulaiset purjehtivat kuuden ottelun pituisessa voittoputkessa. TPS:n verkkoon on isketty noissa kuudessa pelissä vain yksitoista maalia, ja voittoputkea edeltäneessä niukassa tappiossa HPK:lle hämeenlinnalaiset veivät voiton osuttuaan vain kahdesti. Puolustuksensa hyvään kuntoon saaneille turkulaisille on 11 edellisellä kierroksella tehty vain kerran enemmän kuin kolme maalia.

Kotihallissaan TPS on pelannut vahvasti ja voittanut kahdeksan yhdestätoista kamppailustaan. Joukkue ei ole sortunut jäähyihin, ja rangaistusten tappajana TPS on ollut liigan parhaita. Hyökkäyskalustokin on kestänyt hyvin, vaikka Ivan Huml karkasi Ruotsiin ja maanantaina loukkaantunut Mika Alatalo oli sivussa vielä perjantain IFK-ottelussa.

Ilves osoitti piristymisen merkkejä otteluissaan Pelicansia ja Lukkoa vastaan, mutta jäi sitten kotonaan Ässien jalkoihin. Peli on kuitenkin kulkenut vieraissa paremmin, ja TPS:llä on alla edellispäivän pitkäksi venynyt peli Helsingin IFK:ta vastaan. Niinpä turkulaisten kaatamiseen on toivoa.

Ilveksen puolustus on kieltämättä sangen ohut, mikä heijastuu nyt poikkeuksellisen vahvasti sekä maalivahtipeliin että hyökkääjien panokseen. Tuukka Raskin tai Pasi Häkkisen olisi tarvittaessa saatava napattua kiinni muutama niin sanottu varma maali. Lisäksi hyökkääjien olisi pystyttävä paitsi viimeistelemään mahdollisimman monia tilanteita myös auttamaan riittävästi puolustusta.

Kuumat pelaajat

Turkulaisten nousu sarjataulukon kuudennelle sijalle alkoi Jani Hurmeen hypättyä tolppien väliin. Hurmeen torjuntaprosentti on pitkälti päälle 93:n, mikä kertoo omaa kieltään huippuveskarin toipumisesta pelikuntoon.

Toinen TPS:n pelin sielu on ollut joukkueen kultakypärä Kai Nurminen, joka on koonnut 24 ottelussa 26 tehopistettä. Viimeksi Nurminen ratkaisi pelin eilen, kun hän laukoi HIFK:n kaataneen maalin rankkarikisassa.

Ilveksen räväkkää Radek Dudaa voi monessakin mielessä kutsua kuumaksi. Tsekkilaituri on tehnyt pelaamissaan viidessä ottelussa pisteet 1+3 ja hiillostanut vastustajaa välillä liiankin kanssa. Kunhan Duda välttää turhia jäähyjä, hän voi suoraviivaisella tyylillään luoda muuten kulmapeliin taipuvaiselle joukkueelle lisää tekopaikkoja ja sytyttää taistelullaan muun joukkueen.

Lukosta tullut Petri Tähtisalo on saanut kantaa viime peleissä paljon vastuuta, ja hätäavuksi hankittu puolustaja onkin ollut tupsukorvien takalinjoilla positiivinen yllätys. Jos Tähtisalon suoritustaso pysyy samana kuin tähän asti, hän saa varmasti jatkossakin varautua isoon rooliin.

Ennuste

TPS lähtee illan kamppailuun ennakkosuosikkina. Kahden todennäköisesti hieman väsyneen joukkueen kamppailussa vähämaalisiin vääntöihin tottuneet tupsukorvat saattavat silti yllättää.

Jani Oksanen


TPS Ilves

25.11.2006
© 1996-2007 Ilves-Hockey Oy / Poika Kotiin Oy
Ilves.comissa julkaistavien valokuvien osittainenkin lainaaminen ilman tekijänoikeuksien omistajan lupaa on kielletty.
Sivukartta | Arkisto | Palaute