|
Ennakko
Piristynyt Ilves matkaa Espooseen
(26.10.2006)
Vaikka tiistai-illan kamppailu Kärppiä vastaan päättyikin katkeraan rankkaritappioon, voivat Ilves-fanit odotella joukkueen tulevia otteluita odotella positiivisin tai ainakin toiveikkain mielin. Joukkue otti tiistaina pelillisesti ja etenkin joukkueen ilmeen osalta aimo harppauksen eteenpäin, vaikka saaliina olikin vain yksi piste. Vastaavan taistelutahdon ja asenteen säilyttäminen on ensiarvoisen tärkeää, sillä torstaina Espoossa vastaan asettuu kautensa hyvin aloittanut Blues.
Asetelmat
Ilveksen peli ei tiistaina ollut millään tavalla valmista, eikä suuren suuria hienouksia juurikaan nähty, mutta joukkueen taistelutahto oli jotakin aivan uutta tämän kauden osalta. Joukkue taklasi aina paikan tullen, karvasi vahvasti ja pyrki jopa kohtuullisen suoraviivaisesti kohti maalia. Etenkin nuorempi kaarti jälleen vahvasti esiintyneen nelosketjun johdolla pyrki päättämään jokaisen vaihtonsa vastustajan maalille. Nuorukaisista olisi joukkueen kokeneemmalla kalustolla paljon opittavaa, sillä liian usein kokenut kalusto Mikko Peltolaa lukuun ottamatta kaartaa mieluummin kulmiin pyörimään kuin pelaa yksinkertaisesti kiekkoa maalille. Kun vastustajan viisikko saa rauhassa asettua tonteilleen, on kulmista ja maalin takaa todella vaikeaa nousta maalintekopaikoille.
Eniten petrattavaa Ilveksen pelissä on edelleen hyökkäyksiin lähdöissä. Puolustuksen avaukset ovat järjestään heikkoja, ja usein epäonnistunut avaus johtaa vastustajan vaaralliseen vastahyökkäykseen. Pakkikaluston puolustukseksi on todettava, etteivät omat hyökkääjät tee pelin avaamista helpoksi. Liian usein hyökkääjät ajavat itsensä syöttövarjoihin, joihin kiekon toimittaminen on lähes mahdotonta. Parantamisen varaa siis on kaikilla, eikä syyttävää sormea tulisikaan osoittaa liiaksi puolustajia kohti.
Blues oli tiistaina huolivuorossa, ja pääsee levänneenä Ilveksen kimppuun. Lauantaina joukkue haki puhtaan 7-0 – voiton Lappeenrannasta tehden kaikki maalinsa ylivoimalla. Samalla joukkue nousi tilastollisesti liigan parhaaksi ylivoimajoukkueeksi. Blues on tehnyt maalin joka viidennellä pelaamallaan ylivoimalla. Jos on espoolaisten ylivoimaa kehuttu, niin tasaviisikoin pelatessa Blues on ollut vaisu. Joukkuetta on kritisoitu passiivisesta ja seisovasta pelitavasta, ja pelkkään ylivoimaan keskittymisestä. Totuus lienee kuitenkin hieman toinen, sillä täysin passiivisesti pelaava joukkue ei saisi niitä ylivoimamahdollisuuksia, vaan istuisi itse suuren osan pelistä jäähyllä.
Ennen torstain liigakierrosta espoolaiset ovat sarjataulukossa sijalla viisi. Vaikka Ilves on ennen torstaita sarjataulukossa kymmenentenä, ei joukkueilla ole pisteissä eroa kuin kolme pistettä. Torstaina pelataan siis niin kutsuttu kuuden pisteen ottelu.
Kuumat pelaajat
Ilveksen kuumin pelaaja on ehdottomasti huikeassa vireessä oleva Mikko Peltola. Pistepörssissä jo kymmenen kärkeen noussut Peltola on ollut maalivahti Tuukka Raskin ohella Ilveksen alkukauden tärkein pelaaja, ja otteet ovat koko ajan vain parantuneet. Paluun Tampereelle täksi kaudeksi tehnyt hyökkääjä on kerännyt ennen torstaita 16 tehopistettä. Kun todetaan, että Ilves on tehnyt maaleja yhteensä 32 kappaletta, ei Peltolan tärkeyttä joukkueelle voi liikaa korostaa.
Tupsukorvien hyökkäyksen nuorisokaartin otteita on kehuttu, eikä suotta. Tomi Huhtala, Ville Korhonen, Lassi Mattila ja Sami Sandell ovat esittäneet otteita, joiden perusteella peliaikaa pitäisi olla jatkossa tarjolla enemmänkin. Huhtala pelaa vahvasti kiekollisena ja puolustaa tunnollisesti kun taas Korhosesta on kehittymässä vahvasti taklaava voimalaituri. Tiistaina vasta kolmannen liigapelinsä pelannut Mattila on ollut kuin kotonaan miesten peleissä, ja toinen liigatulokas Sami Sandell on esiintynyt tasaisen vahvasti töitä tehden läpi kauden. Toivoa sopii, että nuoret saavat työstään myös palkinnon vakituisen pelipaikan ja lisääntyvän peliajan muodossa, eikä kovalla asenteella illasta toiseen puurtavien tulevaisuuden toivojen peliaikaa veisi turhat ulkomaanelävät.
Bluesin alkukauden ykkösmies on ollut ehkä hieman yllättäen koko liigan pistepörssissä toisena oleva Martin Kariya. 22 pistettä kerännyt sähäkkä laituri on pitänyt sukunsa mainetta kunniakkaasti yllä, ja laittanut epäilijöille luun kurkkuun. Taitavana luistelijana ja hyvänä maalintekijänä jo aikaisemmin tunnettu Kariya on kunnostautunut erityisesti maalipaikkojen luojana, josta kertoo myös syöttöpistesaldo, joka näyttää lukemaa 17. Puolustuksen ykkösmies on ollut odotetusti Arto Laatikainen, jonka pistesaldo 3+8 oikeuttaa puolustajien pistepörssissä sijalukuun kuusi.
Ennuste
Jos Ilves säilyttää tiistaisen, taistelevan ilmeensä, on kaikki mahdollista. Espoo on perinteisesti ollut tupsukorville tuottoisa metsästysmaa, eikä jopa kolmen pisteen ryöstäminen Bluesilta ole tälläkään kertaa mahdottomuus. Liigan parasta ylivoimajoukkuetta vastaan turhia jäähyjä on vältettävä viimeiseen asti, muuten paluumatka Tampereelle on huomattavasti pitempi kuin tiehallinnon ilmoittama 180 kilometriä.
Mika Rosenberg
|
|
26.10.2006
|
|