Ennakko

Pietilän johdolla kotivoiton hakuun

(29.11.2006) Kaksi peräkkäistä vierasvoittoa Turusta ja Jyväskylästä hakenut Ilves luistelee torstaina kotiyleisön eteen uuden päävalmentajan johdolla. Keskiviikkona Kari Elorannan tilalle nimetty Sakari Pietilä on jokaiselle Ilves-fanille tuttu nimi 1980-luvun lopusta taitavien ja kiekollisesti koko liigaa dominoineiden joukkueiden takaa. Mielenkiintoista on nähdä, miten Pietilän paluu Ilves-penkin taakse torstaina vaikuttaa. Suuria pelillisiä muutoksia tuskin vielä nähdään, mutta jokaiselle yksittäiselle pelaajalle uuden valmentajan tulemisen luulisi tuovan aimo annoksen lisää näyttöhaluja. Ensimmäisenä Pietilän johtaman Ilveksen taidot punnitsee HIFK, joka tiistaina kärsi yllättävän kotitappion SaiPalle.

Asetelmat

Torstaina Hakametsään Ilveksen vieraaksi saapuva HIFK on viidestä viimeisestä ottelustaan onnistunut voittamaan ainoastaan yhden. Joukkueen otteet ovat koko kauden ajan ailahdelleet melkoisesti, ja joukkueen vireen ennakointi on etukäteen ollut poikkeuksetta mahdotonta. Rutinoitunut ja kohtuullisen taitava hyökkäys NHL-veteraani Rem Murrayn johdolla on ajoittain väläytellyt loistavia otteita, mutta usein jäällä on nähty vain lauma punaisia kesyjä sylikissoja. Kun Murrayn lisäksi hyökkäyksestä löytyy mm. Kimmo Kuhdan, Janne Laakkosen ja Stephen Guollan kaltaisia pelimanneja, voisi otteiden jäällä odottaa olevan aivan toisenlaisia.

Ilveksen otteet ovat viime aikoina olleet eriskummallisen kaksijakoisia. Vierasjäällä on peräjälkeen käyty hakemassa täydet pistepotit niin Lahdesta, Raumalta, Turusta kuin Jyväskylästäkin. Nöyrällä viisikkopelaamisella, maalipaikkojen loistavalla hyödyntämisellä ja maalivahtien huippuotteilla vieraista on pisteitä kertynyt huimaan tahtiin, mutta kotijäällä tahti on ollut aivan toinen. Viimeisin kotivoitto on reilun kuukauden takaa, ja sen jälkeen peräkkäisiä kotitappioita on kertynyt viisi kappaletta. Mielenkiintoista onkin nähdä, kuinka uusi päävalmentaja pystyy tähän tosiseikkaan vaikuttamaan. Pystyykö Pietilä yksinkertaistamaan ja rentouttamaan tupsukorvien kotipelaamisen ja millä lääkkeillä?

Suuria taktisia muutoksia torstain kamppailuun Pietilä tuskin ennättää tehdä, mutta pelaajien roolituksiin ja peluuttamiseen uusi päävalmentaja varmasti oman kädenjälkensä panee. Pietilä tuntee aiemman työnsä vuoksi pelaajat ja heidän vahvuutensa hyvin ja onkin todella mielenkiintoista nähdä, millaisilla ketjuilla ja etenkin erikoistilannekoostumuksilla Ilves torstaina IFK:n kimppuun hyökkää.

Kuumat pelaajat

Punaisten petojen alkukauden selkeääkin selkeämpi ykkösnimi on ollut Ilveksestäkin tuttu tehopakki Cory Murphy. Puolustajien pistepörssiä viiden pisteen erolla ennen Tapparan Dale Clarkea johtava Murphy (8+19) on ollut koko liigan paras puolustaja. Hurjia peliminuutteja illasta toiseen kellottava Murphy on joukkueen selkäranka etenkin ylivoimapelissä.

Hyökkäyspään ykkösmies on ollut Rem Murray, jonka arvo tulee takuuvarmasti vielä nousemaan kevättä kohti. Rutinoitunut NHL-veteraani ei jaksa syttyä joka ilta, ja otteet heilahtelevat koko joukkueen tavoin suuresti. Murrayn takana jo mainitut Kuhta, Laakkonen ja Guolla yhdessä Turo Järvisen ja Ilkka Pikkaraisen kanssa muodostavat liigatasolla todella laadukkaan hyökkäyskaluston, jolta voi odottaa mitä vaan.

Ilveksen voiton takuumies tiistain Jyväskylässä oli Pasi Määttänen. Kaksi maalia toisessa erässä iskenyt Määttänen on löytämässä odotettua tasoaan päästyään samaan ketjuun Mikko Peltolan ja Radek Dudan kanssa. Kahden edellisen pelin positiivisinta antia on ollut ehdottomasti Perttu Lindgrenin ja Toni Koiviston yhteistyön palaaminen raiteilleen. Unohtaa ei sovi tosin myöskään ketjun kolmannen lenkin, Marko Anttilan osuutta ketjun vahvassa pelaamisessa.

Nuoren puolustuskaluston otteet ovat olleet koko joukkueen tavoin vierasjäällä loistavia. Kotijäällä jännittäminen ja yliyrittäminen näkyy otteissa virheinä, kun taas vieraissa ilman paineita pelatessa otteet ovat kuin satojen liigapelin liigajyrillä. Mielenkiintoista on nähdä, millaiseksi puolustuskalusto torstaina muodostuu ja millä tavalla Pietilän kaltaisen henkisen valmennuksen ammattilaisen tulo penkin taakse muuttaa pelaamista kotijäällä.

Ennuste

Kaikkien mahdollisuuksien ottelu. Pystyykö Pietilä siirtämään Ilveksen hienot vierasotteet myös kotijäälle, vai sortuuko Ilves uuden päävalmentajan alaisuudessa yliyrittämiseen? Onko IFK:lla tällä kertaa syli- vai villikissapäivä? Joka tapauksessa edessä on todella mielenkiintoinen kiekkoilta, jota ei mielellään jätä väliin. Tule siis sinäkin paikalle!

Mika Rosenberg


Ilves HIFK

30.11.2006
© 1996-2007 Ilves-Hockey Oy / Poika Kotiin Oy
Ilves.comissa julkaistavien valokuvien osittainenkin lainaaminen ilman tekijänoikeuksien omistajan lupaa on kielletty.
Sivukartta | Arkisto | Palaute