Ennakko

Ilves hakee jatkoa pisteputkelleen

(31.10.2006) Viidestä viime ottelustaan pisteitä saalistanut Ilves iskee tänään Hakametsässä SaiPan kimppuun. Lappeenrantalaiset ovat keränneet yhden sarjapisteen enemmän kuin Ilves ja pitävät hallussaan taulukon kuudetta sijaa. Voitolla tupsukorvat nousisivat Sputnikien ohi ja kohentelisivat entisestään asemiaan liigan äärimmäisen tasaisessa keskikastissa.

Asetelmat

Ilves keräsi loppuviikon pääkaupunkiseudun-kiertueeltaan mukavat neljä pistettä. Torstaina tupsukorvat pakottivat Bluesin rankkarikisaan asti ja lauantaina kaatui upealla pelillä sarjan kärkiryhmiin kuuluva Jokerit. Kuten viime kaudellakin viisikkopelin loksahdettua kohdalleen, Ilves alkaa taas olla äärimmäisen hankala ryhmä voitettavaksi. Joukkueen ahkera ja kurinalainen ilme takaa sen, että vastustajat eivät juuri maaleilla mässäile. Tällä kaudella tupsukorvien omalta hyökkäysarsenaalilta puolestaan on lupa odottaa osumia, joilla tiukat kamppailut käännetään kolmen pisteen voitoiksi. Toistaiseksi maalinteko on kuitenkin ollut tervanjuontia, mutta viime aikoina silläkin osa-alueella on ollut havaittavissa terävöitymistä.

Kahden tärkeän vakiosentterin, Raimo Helmisen ja Perttu Lindgrenin, puuttuessa loukkaantumisten takia Ilveksen kokoonpanosta voisi ketjujen yhteispelin odottaa takkuilevan, mutta etenkin Jokereita vastaan tupsukorvat pystyivät esittämään todella tasapainoista kahden suunnan pelaamista ja suoranaista dominointia kaukalon molemmissa päissä. Pasi Määttänen onnistui loistavasti ykkösvitjan keskellä ja Tommi Huhtala johti kolmosketjua omaan energiseen tyyliinsä. Ilveksen hyökkäyskaluston laajuuden ansiosta joukkueen iskuvoima ei tipu kriittisesti parinkaan avainpelaajan ollessa sivussa.

SaiPa on hävinnyt kolme viidestä viime ottelustaan, ja joukkueen kurssi näyttääkin loistavan alkukauden jälkeen olevan loivassa laskussa. Mistään pelillisestä kriisinpoikasesta ei kuitenkaan ole missään nimessä kyse, sillä Bluesia vastaan kärsittyä 0-7 –nöyryytystä lukuun ottamatta joukkue on jokaisessa viime aikojen ottelussaan pystynyt taistelemaan pisteistä. Ruma kotitappio espoolaisille oli siinäkin mielessä erikoinen, että sinipaidat iskivät kaikki seitsemän osumaansa ylivoimalla. Sputnikit toipuivat täystyrmäyksestä kuitenkin nopeasti ja kaatoivat viime viikolla sekä Tapparan että KalPan ennen kuin jäivät hurjassa voittoputkessa kiitävän Kärppien jyräämäksi lauantaina.

SaiPan alivoimapelaaminen ei ole toiminut toivotusti, sillä joukkue on päästänyt eniten ylivoimaosumia koko liigassa. Heikko erikoistilannepelaaminen aiheuttaakin harmaita hiuksia vastuuvalmentaja Heikki Mälkiälle, jonka pelikonsepti perustuu rajuun taisteluun. SaiPa pyrkii innokkaasti kontakteihin, käyttää usein sääntöjen rajamailla liikkuvaa mailahäirintää ja rakentaa hyökkäyspään peliään kaksinkamppailujen voittamisen kautta. Sputnikeille vihellettyjen yli- ja alivoimien yhteismäärä on koko sarjan korkein, hurjat 366 kappaletta. Ilveksen vastaava luku, 275, on puolestaan liigan matalin.

Kuumat pelaajat

Ilveksen tuulennopea laitahyökkääjä Toni Koivisto teki Jokereita vastaan kaksi komeaa maalia ja kirjautti tililleen myös yhden syöttöpisteen. Pirteästi viime aikoina esiintyneelle, mutta aiemmissa peleissä paljon maalipaikkoja hukanneelle Koivistolle osumat olivat äärimmäisen tärkeitä. Tupsukorvien alkukauden ykköshyökkääjä Mikko Peltola ei ollut Helsingissä mukana yhdessäkään joukkueen neljästä maalista, mikä toivottavasti ennakoi tehojen jakautumista jatkossa entistä tasaisemmin. Kolmessa perättäisessä ottelussa kovalla lyöntilaukauksellaan maalin tehnyt pakkijärkäle Kristian Kudroc on noussut Ilveksen ykköspuolustajaksi, joka on vahvasti esillä myös puolustusalueen fyysisenä pelotteena.

SaiPan parhaana pistemiehenä Veikkauksen kultaista kypärää kantaa pienikokoinen luisteluihme Kimmo Koskenkorva, joka on kerännyt 14 tehopinnaa. Läpimurtoa tekevä puhelinkopin kokoinen sentteri Eetu Holma ja Ilves-kasvatti Ville Snellman seuraavat Koskenkorvaa Sputnikien sisäisessä pistepörssissä. Puolustaja Harri Tikkanen on hieman yllättäenkin ollut yksi alkukauden tehokkaimmista liigapakeista kolmella osumallaan ja kahdeksalla maalisyötöllään. Maalivahtipelissä Ilves on ainakin tilastojen valossa selvästi SaiPan edellä, sillä Tuukka Rask on yksi sarjan parhaista veräjänvartijoista. SaiPan veskarit Rob Zepp ja Mikko Strömberg ovat toistaiseksi ehtineet kiekon tielle kehnolla alle 90 prosentin varmuudella.

Ilveksen uusin pelaajahankinta, tryout-sopimuksella näyttöjä antava kanadalaishyökkääjä David Bararuk, tekee tänään ensiesiintymisensä Ilves-paidassa.

Ennuste

SaiPa tarvitsee maalivahdiltaan onnistunutta iltapuhdetta selvitäkseen peliään suoraviivaistaneen Ilveksen rynnistyksestä. Ilveksen hyökkäyskalusto on Helmisen ja Lindgrenin puuttuessakin kauttaaltaan SaiPan vastaavaa tasokkaampi, mutta tupsukorvien puolustajat eivät välttämättä ole parhaimmillaan Sputnikien vastaiskupelin torjujina. Ilveksen piristynyt ylivoima ja SaiPan viime aikoina takkuillut alivoima muodostavat mielenkiintoisen ottelun varsinaisen pelin sisällä. Mikäli tuomarilinja pysyy tiukkana, kuluttanee SaiPa jälleen tiiviisti jäähypenkkiä. Kotijoukkue on kamppailussa selvähkö suosikki, mutta tarvitsee herkeämätöntä tarkkuutta pitääkseen arvaamattomat Sputnikit kurissa.

Mikko Rainio


Ilves SaiPa

31.10.2006
© 1996-2007 Ilves-Hockey Oy / Poika Kotiin Oy
Ilves.comissa julkaistavien valokuvien osittainenkin lainaaminen ilman tekijänoikeuksien omistajan lupaa on kielletty.
Sivukartta | Arkisto | Palaute