Fan Club

Fan Club jatkaa toimintaansa vanhaan malliin

1990-luvun puolivälissä perustettu Ilves Fan Club jatkaa tuttua toimintaansa. Fan Club järjestää fanimatkoja vierasotteluihin - pääasiassa lauantaiotteluihin. Lisäksi jokaiseen playoffs-otteluun pyritään järjestämään fanimatka. Fanclubilaiset saavat vähintään kahden euron alennuksen fanimatkoista.

Jo perinteeksi on muodostunut Tappara Fan Clubin kohtaaminen kiekkokaukalossa pari kertaa kaudessa. Ensimmäiset ottelut pelattiin syksyllä 1999.

Kaudella 2007-08 Ilveksen fanikatsomo on D1-kulmakatsomon vasen puoli. Nuorison (7-15 v.) fanikatsomo sijaitsee vanhalla paikalla, D2-päätykatsomossa riveillä 1-9. Fan Clubin jäsenmaksu tulee olla maksettuna, kun fanikausikorttia lunastetaan.


Janita Puomila (vas.), Paavo Puomila ja Mikko Helin
Janita Puomila (vas.), Paavo Puomila ja Mikko Helin
Kuva: Jouni Valkeeniemi

Fan Clubin toiminnasta vastaa Poika Kotiin Oy. Vetäjänä jatkaa Paavo Puomila, joka on toiminut tehtävässä syksystä 2002 alkaen. Hänen oikeana kätenään postituksissa ja muissa asioissa toimii Janita Puomila. Fan Clubin toiminnassa on vahvasti mukana myös Mikko Helin.

Fan Clubille voi lähettää Fan Clubin toimintaan liittyviä ehdotuksia ja toivomuksia seuraavaan osoitteeseen:

Ilves Fan Club
PL 50
33310 Tampere
Sähköposti: paavo.puomila@luukku.com

Jäsenedut kaudella 2007-2008:
  • Fanikausikortti fanikatsomoon hurjaan alennushintaan 112 euroa (nuoriso) / 280 euroa (aikuiset)
  • 10%:n alennus fanituotteista Ilves-kioskilta
  • Jäsenkortti
  • Kausijulkaisu
  • Autotarra
  • Edullisemmat fanimatkat (lue lisää)
  • Erilaiset fanitapahtumat
Jäsenmaksu on 17 euroa henkilöltä/kausi sisältäen kaikki em. edut!

> Liity Ilves Fan Clubiin!



 
© 1996-2007 Ilves-Hockey Oy / Poika Kotiin Oy
Ilves.comissa julkaistavien valokuvien osittainenkin lainaaminen ilman tekijänoikeuksien omistajan lupaa on kielletty.
Sivukartta | Arkisto | Palaute