Haastattelu

Pietilä: "Riipaisee, kun ei saa palkintoa"

(2.12.2006) Sakari Pietilän mukaan Ilves oli HPK-otteluun lähdettäessä valmis voittamaan ja ottamaan askeleen eteenpäin. Pietilä totesi, että pelissä oli paljon hyvää, ja sellaisia elementtejä, joista on puhuttu.
- Hyvällä sykkeellä pelattiin. Ylivoimapeliäkin kehtasi katsoa tänään. Torstaina piti pistää silmät umpeen ja toivoa, että ei tulisi jäähyä. Tänään siinä oli jotain tolkkua, vaikka ei tehtykään yhtään ylivoimamaalia. Viimeisessä ylivoimassa Kudrocilla ja Petriläisellä oli paikat, joista olisi kaivannut vetoa.
- Riipaisee, kun ei saa palkintoa. Ja vielä jätkien kannalta, kun liikutaan ohuella itseluottamuksella. Kun ekassa erässä ei saatu palkintoa, niin tottakai se vähän painaa.

Yksi Pietilän muutoksista oli Raimo Helmisen laittaminen viivamiehen paikalle ylivoimassa.
- Eihän meillä ole sellaista playmakeria. Kun Sonja tulee, niin varmaan hoitaa tuota roolia. Kun ylivoimaan lähdetään, niin ei voida lähteä siitä, että suojellaan omaa maalia. Ajatus oli saada käsiä, jotka pystyy vähän järjestämään ja juoksuttamaan. Mielestäni ei ollut mikään huono päätös.

Pietilän mukaan tämän hetken tilanne on se, että pelissä on paljon oikeita elementtejä.
- Häirintäpeli ja taklausinto esimerkiksi ovat kunnossa. Kahden karvauksella saadaan takapainetta. Jonkin verran on myös järkevää oman pään täyttöä. Tietyn neppailun välillä, pakilta pakille-siirtelyiden ja alaspäin pelaamisen haluan jäävän pois. Että jätkät pääsee kääntämään peliä hyvästä vauhdista.

Pasi Petriläisen paluun Pietilä näki positiivisena asiana.
- Petriläisen paluu piristi meitä jo jonkun verran. Vielä kun saataisiin Pesonen niin tulisi ehkä vähän kilpailua hyökkäyksen pelipaikoista. Ensi viikolla Pesonen varmaan pelaa, mutta tuskin vielä tiistaina.

Riku Teiskonlahti

 
© 1996-2007 Ilves-Hockey Oy / Poika Kotiin Oy
Ilves.comissa julkaistavien valokuvien osittainenkin lainaaminen ilman tekijänoikeuksien omistajan lupaa on kielletty.
Sivukartta | Arkisto | Palaute