Haastattelu

Viitakoski: "Ei siinä paljon tyylipisteitä jaella"

(5.10.2006) Ilveksen tasoitusmaalin ajassa 59.16 iskenyt Vesa Viitakoski kertoi yllättyneensä itsekin, kun huomasi kiekon pomppivan maaliin.
- Oltiin sovittu, että otetaan maalivahti pois ja menen sinne maalille seisoon ja tekemään härdelliä. Tomas (Kurka) sai kiekon ja ampui. Veto osun mailani varteen ja ajattelin, että se pysähtyi siihen ja jäi jalkoihin pyörimään. Sitten huomasin, että se pyörikin sieltä (Markus) Korhosen selän kautta maaliin. Ei siinä paljon tyylipisteitä jaella, Vesku hymähti.

600 liigaottelua Lukko-kamppailun myötä täyteen saanut Viitakoski harmitteli joukkueen tehottomuutta.
- Kyllähän molarikin pelas hyvin, mutta kyllä meidän pitää saada maaleja aikaan paljon paremmin. Kaikki lähtee ittestä. Ei voi mennä kenenkään selän taakse siinä. Hyvin on taisteltu, mutta maalinteko on vaan tällä hetkellä kamalan vaikeaa.

Nelosketjun työnteko Elorannan mieleen

Kari Eloranta jakoi ottelun jälkeen kiitosta Ilveksen nelosketjulle, jossa esiintyivät Sami Sandell, Tommi Huhtala ja Ville Korhonen.
- Jätkät oli hyvällä jalalla liikkeellä ja pelasivat selkeesti sekä saivat kiekkoa päätyyn. Huhtala tykkää taklailla ja Korhonenkin taklaili.

- Meillä on tiukka tahti tällä hetkellä. Ne on isoja minuutteja, mitä pojat saa itselleen, ja auttavat myös joukkuetta sitä kautta.

Eloranta toteaa, että ei ainakaan nopeasti muista ottelua, jossa joukkueet ovat saaneet 20 jäähyä, mutta verkko ei heilu kertaakaan.
- Kyllä sitä meidän ylivoimaakin voidaan kritisoida, mutta tuntuu että onnikin on meidät hylännyt. Onneksi nyt meni kaaripallo siinä lopussa. Päästiin sitten jatkoajalle ja saatiin sieltä tärkeät pisteet.

- Ehkä se oli onnea, mutta ehkä myös uskoa, mikä käänsi sen homman meille. Jätkät jaksoi painaa ja painaa, vaikka moni oli turhautunut hukattuaan hyviä paikkoja.

Raimo Helmisen aamujäillä tapahtunut epäonninen loukkaantuminen harmitti Elorantaa.
- Aamujäällä Raipe kaatui ja otti kädellä vastaan. Raipe on pelannut pirun hyvin tähän asti. Ollut ehkä meidän paras sentteri ja muodostanut Veskun kanssa tosi hyvän parivaljakon sinne.

Kuukka kiitteli hyökkääjien työmäärää

Jatkoajalla ottelun ratkaisun iskenyt Mikko Kuukka totesi kauden avaustehopisteen jäävän varmasti mieleen.
- Muistan viime vuodenkin ensimmäisen pisteen, kun ei niitä niin montaa tullut.

Maalipaikastaan Kuukka kiitteli joukkueen kokeneita hyökkääjiä.
- Vesku ja Mikko (Peltola) painoi kovalla draivilla hommia koko ottelun. Jatkoajalla saivat painittua sen kiekon sieltä. Meillä oli hyvä pyöritys alla ja kaveri oli vähän väsyny. Pääsin ampumaan suoraan syötöstä ja sattui tänään menemään.

Kuukka näki Ilveksen olleen ottelussa parempi osapuoli.
- Päätettiin eilen, että jatketaan siitä mihin tiistaina jäätiin. Vähän se ylivoima vielä takkuaa, mutta kyllä me oltiin selkeästi paremmalla jalalla liikkeellä ja ansaittiin voitto.

Yhteispeli Juha Alénin kanssa sujui Kuukan mielestä hyvin. Avainsana tiiviiseen oman pään peliin löytyy Kuukan mukaan kuitenkin viisikkopuolustuksesta.
- Hyökkääjät teki tänään erittäin hyvää duunia. Ei tarvinnut omassa päässä pyöriä. Ne vähät tilanteet mitä tuli, eivät aiheuttaneet isoja paniikkeja.

Kuukka aloitti kesällä asevelvollisuuden suorittamisen ja kesällä joukkueharjoituksiin pääseminen jäi vähiin. Kauden alettua asiat armeijan suhteen ovat kuitenkin Kuukan mukaan luistaneet hienosti. Oma peli hakee vielä parasta uomaansa.
- Alku on ollut vähän niin kuin koko joukkueella. Ailahtelevaa ja pelin sisällä tulee hyviä hetkiä, mutta sitten tulee liikaa niitä huonoja hetkiäkin. Joukkue on mennyt eteenpäin ja samaa mieltä olen myös omasta pelistä. Koko ajan ollaan menossa parempaan suuntaan, mutta ei lähellekään parasta olla vielä nähty.

Lauantain otteluun Ässiä vastaan Kuukan resepti on yksinkertainen.
- Jatketaan tästä. Kaksi hyvää peliä alla. Tämä oli vielä parempi kuin TPS-peli. Ässät on tosi paha vastustaja vieraskentällä, mutta eiköhän me ne porilaiset sammuteta.

Riku Teiskonlahti


 
© 1996-2007 Ilves-Hockey Oy / Poika Kotiin Oy
Ilves.comissa julkaistavien valokuvien osittainenkin lainaaminen ilman tekijänoikeuksien omistajan lupaa on kielletty.
Sivukartta | Arkisto | Palaute