|
Haastattelu
Petteri Hirvonen odottaa nuoria riveihin
(9.8.2006) Päävalmentaja Kari Elorannan pitkäaikainen aisapari muutaman vuoden takaa, Petteri Hirvonen, myöntää, että valmennusjohto odottaa kuumeisesti nuorten pelaajien vapautumista maajoukkuetehtävistä Ilveksen käyttöön. Parhaillaan käynnissä olevalta Pajulahden leiriltä on puuttunut alusta saakka maalivahti Tuukka Rask, puolustaja Juho Mielonen ja hyökkääjät Tommi Huhtala, Sami Sandell sekä Ville Korhonen, jotka kaikki ovat alle 20-vuotiaiden maajoukkueen matkassa Lake Placidissa.
Pelaajien maajoukkue-edustusten ja muutamien loukkaantumisten takia valmentajat eivät ole päässeet näkemään vielä tärkeää kokonaisuutta.
- Yksittäisistä pelaajista olemme saaneet tärkeitä tietoja näissä kolmessa harjoitusottelussa, mutta muuten tämä on ollut aika repaleista, koska niin monta pelaajaa on koko ajan muualla. Koko joukkueen panos on näkemättä – sitten vasta tiedetään, mihin pystymme, kun saamme neljä kenttää kasaan. Näyttää siltä, että nuo maajoukkuekuviot sotkevat valmistautumistamme sillä saralla, mutta ei siinä mitään – pitää vaan tehdä töitä enemmän.
Valmentajat olivat asettaneet Pajulahden leirille muutaman tavoitteen. Tärkein niistä koski joukkueen pelitapaa.
- Valmennuksellisesti olemme pyrkineet ajamaan pelisysteemiämme sisään uusille jätkille ja samalla palauttamaan sitä mieleen viime kauden porukalle. Pajulahdella olemme saaneet tehdä töitä kaikessa rauhassa.
Hirvonen näkee Pajulahden leirin onnistuneen hyvin tähän mennessä. Joukkue on päässyt harjoittelemaan hyvin ja olemaan yhdessä.
- Parempaan suuntaan olemme menneet Lappeenrannan keikasta. Siellä vain ehdittiin pelata. Nyt kun olemme viikon yhdessä, siinä ehtii tutustumaan toisiinsa ihan eri lailla, kuin jos olisimme kotona Tampereella. Siellä vaan jätkät olisivat pari tuntia päivässä hallilla, treenaisivat ja lähtisivät kotiin. Nyt kun ollaan tiivisti yhdessä, opitaan tuntemaan toisemme.
Joukkue harjoitteli alkuviikon lähinnä puolustuspelaamista.
- Myötä- ja vastakarvaa, kahden miehen karvausta, trappia, keskialueen puolustamista, luettelee Hirvonen ja toteaa harjoitusten tuottaneen tulosta ainakin tiistain JYP-pelin perusteella.
Hirvonen ja Eloranta tekivät tuloksekasta yhteistyötä Lahdessa. Kaksikko luotsasi Pelicansia materiaaliin nähden koviin suorituksiin. Hirvonen uskoo molempien oppineen jotain uutta muutaman viime kauden aikana.
- Kolme vuotta olimme "asumuserossa", ja varmaankin molemmat ovat oppineet katsomaan peliä uusin näkökulmin. Uskon, että Pirille on tullut uusia asioita ja itsekin toivon jotain uutta ja erilaista oppineeni. Tämä on kuin hyvä avioliitto, joka kehittyy koko ajan ja opimme tuntemaan toistemme ajatukset ja tarpeet paremmin.
Kaksikko ei ole tehnyt mitään lopullista roolijakoa keskenään peluutuksen suhteen.
- Mitään roolijakoja ei ole hakattu kiveen. Olemme tosin menneet samalla rytmillä kuin ennenkin, eli itse peluutan hyökkääjät ja Piri puolustajat. Pirin puolustajauralla ei ole sinänsä merkitystä jaon kanssa, vaan lähinnä ajatus on siinä, että puolustajia peluuttamalla on aikaa enemmän seurata kokonaisuutta ja pelin virtausta, kertoo Hirvonen.
Viikon päästä alkaa kiekkokauden vihoviimeistään virallisesti avaava perinteinen Tampere Cup. Millaisia odotuksia Petteri Hirvonen on asettanut turnaukselle?
- No ainakin odotan näkeväni Mikko Peltolan jäällä. Pienet vaivat saisivat alkaa jo hellittää. Sen lisäksi tässä kaivataan 1987-syntyneitä jätkiä riveihin. Hehän ovat olleet Lake Placidissa 20-vuotiaiden maajoukkueen kanssa. Esimerkiksi Sandellin Sami on ollut vain parissa harjoituksissa mukana. Hän on ollut enemmän Suomi- kuin Ilves-paita päällään… Toivoisin, että nuoret pääsisivät näyttämään taitonsa ja lunastamaan paikkansa joukkueesta.
Ilkka Uitti
|
|
|